12.2.07

Herätkää helmikuussa

Jehovan todistaja kävi taas jättämässä tuoreimmat lehdet minulle. Niiden avulla opimme mm. kuka on Saatana, kannattaako tehdä neitsyyslupaus ja miten voit torjua homoseksuaalisuuden. Kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin vastaus kysymykseen Mitä kirkoille on tapahtumassa. Useita lähteitä käyttäen listataan miten sekularisaatio on edennyt vääjäämättä, kirkot ovat pirstoutuneet yhä uudelleen eri oppien mukaan ja miten Pohjois-Amerikassa uskonnosta on tehty menestyksen myyntikaluja. Mutta näkymät ovat selvät. Uskontokuntiin kuulumattomien määrä on nousussa. Esim. Alankomaissa on arvioitu olevan vuonna 2020 n. 72 % uskontokuntaan kuulumattomia.
Kaikki tämä on tietenkin vain selvä merkki aivan pian tulevasta viimeisestä päivästä.

Sitten juttua pomostani, eli Saatanasta. Paholainen, panettelija, syyttäjä, vihollinen ja vastustaja. Siinäpä lista mairittelevista kuvauksista. Herätkää-lehti tekee sentään yhden asian oikein ja toteaa hänen olevan todellinen olento ja persoona. Ja toteaa hänen olevan Hänen tekemä. Eli ex-enkeli.
Kaikkein nolointa on se, että työnantajaani solvataan useaan otteeseen. Hän on mukamas kaikkien maailman ongelmien taustalla oleva voima. Paholaista kutsutaan rikolliseksi, ahneeksi ja sotia levittäväksi. Ehkäpä jopa historian suurimmaksi sotarikolliseksi. Tosin tämän tittelin hallitsijasta on kova kilpailu. Raamatun mukaan jopa Jumala on tehnyt karmivia sotarikoksia määrätessään kokonaisia kaupunkeja tuhottavaksi kaikkine asukkaineen. Tosin Hän voi määritellä kansanmurhat oikeutetuiksi murhiksi, joten ne ovat täten olleet moraalisesti hyväksyttäviä kansanmurhia. Jumala on ominut itselleen oikeudet määritellä Oikean ja Väärän, joten työnantajallani ei ole vastaavaa oikeutta määritellä omia murhia hyväksyttäviksi. Tämä onkin tehnyt Luciferiin kohdistuvan negatiivisen kampanjoinnin helpoksi vuosisadasta toiseen.
Mutta muistakaa kuinka läheiset välit Paholaisella ja Jumalalla on ollut. Jopa "langettuaan" Paholainen pääsi aivan vapaasti ja varmasti Pomon hyväksynnällä paratiisiin esittämään vaihtoehtoja Aatamille ja Eevalle. Ja olivathan he vielä puheväleissä Jobin kirjan mukaan. Saatana pääsee siis Jumalan luo. Minulla on sisäpiiritietoa jonka mukaan hänen VIP-avaimia ei ole vieläkään mitätöity. Ja jopa uskovaisten mukaan koko maailma on Saatanan hallinnassa. Jos tilanne ei miellyttäisi Jumalaa tai ei kuuluisi Hänen suureen suunnitelmaan, niin varmasti joku olisi puuttunut tilanteeseen. Tämä ei ole kuitenkaan vähentänyt Paholaiseen kohdistuvaa parjauskampanjaa.

Sitten se aihe joka oli viimeisenä. Miten pääset eroon homoseksuaalisuudesta?

"Tunsin 12-vuotiaana vetoa erääseen tyttöön koulussa. Se oli hämmentävää, ja pelkäsin olevani lesbo."

"Tunsin teini-iässä vetoa toisia poikia kohtaan, vaikka yritin taistella sitä vastaan. Syvällä sisimmässäni tiesin, etteivät nuo ajatukset olleet normaaleja."

"Suutelimme erään tytön kanssa kerran tai pari. Pidin silti edelleen pojista, joten mietin, olinko ehkä biseksuaalinen."


Siinä karmeita tarinoita nuorten elämästä. Onneksi Herätkää!-lehti opastaa näitä harhailevia sieluja kohti helpotusta. Mikä olisikaan helpompaa ja parempaa ihmisen psyykkeelle kuin alistaa oma elämä ja omat ajatukset Raamatun alle? Aika moni asia, mutta ne olisivat vääriä. Hieman yllättäen Herätkää-lehti ottaa rationaalisen kannan siihen mistä homoseksuaalisuus johtuu. "Vaikuttaa siltä, että homoseksuaalisuuden lukeminen yhden ainoan syyn seuraukseksi olisi liiallista yksinkertaistamista. Tuo taipumus näyttää olevan monien muiden käyttäytymismuotojen tavoin paljon monisyisempi asia."
Ja kyllä, Raamattu tuomitsee homoseksuaaliset toiminnot. Mutta ei hätää! Pärjäät elämässäsi kunhan vain et toteuta irstaita ja syntisiä himojasi. Jos viisari värähtää kun ajattelet omaa sukupuoltasi, niin rukoile kunnes halut katoavat. Jos olet nuori, niin saat rukoilla minuutin välein. Ja muista välttää kaikkea materiaalia jossa todetaan homoseksuaalisuuden olevan hyväksyttävä tapa elää ja rakastaa.

2 comments:

  1. Minua Helmikuun vatiotornissa kiinnosti sen pääartikkeli totuudesta ja valehtelusta. Vartitorni, tuo Jehovan maanpäällinen toimivaltaelin, on meille viisaudessaan kertonut että valehtelu on pahasta, ja että;

    "Valehtelu on aina totuudenvastaista puhetta, mutta kaikki totuudenvastainen puhe ei ole valehtelua"
    ...
    "Lisäksi tulee harkita, onko kysyjälle tarpeen antaa tyhjentävä vastaus"
    ...
    "Jeesus ei siis valehdellut, vaan kertoi vain osan totuudesta minimoidakseen itselleen ja seuraajilleen mahdollisesti koituvan vahingon"
    (Vartiotorni, 1. helmikuuta 2007, sivu 6.)

    ReplyDelete
  2. Jeesus olisi pärjännyt hyvin politiikassa.

    ReplyDelete