31.12.13

Katsaus kuluvaan vuoteen

Vuosi on päättymässä, joten aika tehdä se kliseemäinen pakkopulla. Eli tarkastella mitä kaikkea tuli kirjoiteltua kuluneen vuoden aikana. Olen laiskalla tuulella ja mahdollisesti hieman kipeänä.

Tammikuun olennaisin tuotos oli tohtori Ben Goldacren Bad Pharma-kirjan lukeminen. Toivottavasti olet lukenut sen  Laitoin sen joulukuussa kiertoon arvontapalkintona facebook-ryhmässämme.

Saman kuukauden aikana kauhisteltiin skandaalimaista raporttia tappavasta rokotteesta.

Helmikuussa heikotti jopa paatunutta skeptikkoa, kun Sandy Hook salaliittoteorioihin uskova nettiväki raivosi internetin keskusteluketjuissa.

Profeetta Jouko Piho varoitti Suomea itäisestä uhasta. Idässä tapahtuikin, kun Venäjän taivaalla näkyi mahtava spektaakkeli. Se tietenkin herätti salaliittoteorioita.

Maaliskuu vierähti sukupuolineutraalin avioliiton parissa. Useampi fiksumpi kirjoitus pyrki puolustamaan nykyisen avioliittolain muuttumattomuutta. Sekaan mahtui muutama virhepäättely:


Juha Ahvion sukupuolineutraalikirjoitus

Mark Regneruksen tutkimus rantautui Suomen kristittyjen luettavaksi

Pasi Turunen kantoi perusarvoja kannattavan kortensa kekoon

Huhtikuussa pohdittiin rokotteiden ja autismin välistä yhteyttä, kun tuore tutkimus kertoi ettei yhteyttä ole.

Echo Crow-huijaus ilmestyi nettiin, muovautui uuteen uskoon ja lopulta katosi. Score one for the skeptics!

Bostonin pommi-isku laukaisi jo rutiinilla kehittyvät salaliittoteoriat.

Paljastin Illuminatin salaisuuksia.

Ja maailma muuttui hieman paremmaksi paikaksi, kun tappavan huuhaan myyjä sai tuomionsa.

Toukokuussa Bemerin vallankumouksellinen magneettisignaalijärjestelmä päätyi pariin otteeseen otsikoihin.

Scientologien Narconon-petkutus sai huomiota Yhdysvalloissa.

Annoin pienen paljastuksen menneisyydestäni Night Falls Fast-kirjan arvostelussa.

Magneettimedia kertoi Angelina Jolien ex-rinnoista. Tietenkin asiaan liittyi salaliitto!

Profeetta Piho palasi idästä tulevan uhan äärelle. Suomi pelastui rukouksen voimalla.

Uskalsin lukea apologi William Lane Craigin Valveilla-kirjan. En päätynyt uskovaiseksi.


Kesäkuun lämpö nostatti neurokirurgin tarinan taivaaseen asti.

Aurinko paistoi uuden Päivigaten päälle.

Iso Ostoskori valvoo kansalaisia!

Heinäkuun Magneettimedia varmisti, ettei Larry Silversteinin vakuutuspetos ei tule koskaan katoamaan netistä.

Elokuussa kohistiin, kun Yle uutisoi mitä erikoisemmista aiheista. Tietenkin kesälomani aikana.

Eikä huhu pyramidista Bermudan kolmiossa tule katoamaan minnekään, vaan todennäköisesti toistuu parin vuoden kuluttua.

Anonyymi puolusti älykästä suunnittelua.

Syyskuun synkkyydessä opittiin, että kotimaisissa koulussa pesii kreationismia.

Antti Heikkilä kirjoitti HPV-rokotteista. Rokotteiden vaarat olivatkin suosittu sosiaalisessa mediassa, kun Iltalehti tappoi Aleksi-vauvan.

Lokakuun aikana rokotteista huolestuttiin useaan otteeseen. Plasebo-piikin ollessa tappavampi kuin itse rokote. Ja Iltalehti jatkoi rokotepanikointia.

Marraskuun lisääntyvä pimeys ajo Valkeen kirkaskorvavalon takasin tapetille.

LAX lentokentän ampumisselkkaus laittoi taas salaliittoteorioinnin päälle.

Ja perinteistä avioliittoa yritettiin puolustaa, jälleen huonotasoisen tutkimuksen kautta.

Meedio Sylvia Browne lensi tuonpuoleiseen.

Joulukuun kiireissä oli aikaa kirjoitella Ki-mestari Lampilan hämmästyttävistä voimista. Ja hänen kohtalokkaasta testistä skeptikon kanssa.

Ehkä kuukaudet menivät hieman sekaisin. Kuumeisena ei ole kiva kirjoitella, mutta ei se unikaan nyt tule päähän. Kaiken kaikkiaan vuosi 2013 oli mielenkiintoinen tapaus. Onnekseni huomasin, että olen oppinut välttämään kreationistien kanssa väittelyä. Enää en käytä viittä tuntia arkipäivästäni jonkun väittelyketjun täyttämiseen. Osaan hiljalleen jopa nauttia elämästäni.

Ylen Pohjois-Karjalan uutisissa kerrottiin energiahoidoista ilman kritiikin häivää. Pian sen kirjoittanut Milla Holm sai palautetta. Avot, kirjoitusta muutettiin vähemmän energiahoitoja ylistävään sävyyn.

Loppuun vielä kirjasuositus. Awkward Moments (not in your average) Children's Bible.


27.12.13

Herra Helppi ja Hilpeä Hihhulointi

Rauno Helppi kiertää Suomea ja varoittaa uskovaista kansaa erinäisistä vaaroista. Hän kiertänyt maailmaa puhumassa samoista aiheista. Herra Helppi on myös puhunut poliitikkojen kanssa näistä vaaroista. Youtubeen ilmestyi näyte herran esityksestä. Sitä ei voi suositella heikkohermoisille tai muuten vaan kääminsä helposti käryttäville.




Aloitus ei ainakaan ole hellä kuuntelijan korville. Homoseksuaalisuuden pahuus tuli ilmi MeNaiset-lehden kohua aiheuttaneen eheytymysartikkelin jälkeen.

"Tämä pahoin voimat edustaa homoseksuaalista pakkovaltaa. Ja se on pahempi pakkovalta kuin natsismi tai kommunismi. Se raivaa kaikki vastustajat pois tieltään. Väkivallalla jos ei millään muulla."

Tämä paha voima pyrkii pakko-ohjelmoimaan koko kansan. Pakko-ohjelmointia tapahtuu kouluissa, joissa viattomat lapset joutuvat aivopesun uhreiksi.

"Alavuden koululla oli Alaston homo esitys, siellä koululaisille, lapsille. Eikä vanhemmilta kysytty lupaa.  Se on jo näin törkeetä."

Ehkä herra Helpillä on esityksen nimi hakusessa, sillä Alaston homo esityksistä kouluissa ei löydy tietoa. Sen sijaan kouluissa on kierrellyt Outo homo menee kouluun -monologi. Esitys on tarkoitettu 14-19 vuotiaille. Siinä ei ole alastomuutta, vaan puhetta erilaisuudesta, jopa siistittynä versiona teatterilavojen versioon verrattuna.

"Meiltä viedään lapset, suoraan sanoen. Pakko-ohjelmoidaan lapset ja nuoret homouteen. Ja media hulluna lietsoo sitä. Ohjelmoi."
Hieman yllättäen maailmanloppu on aivan lähellä. Meno on niin karmeaa uskovaisten kannalta.

"Homojen törkeä hyökkäys on merkki siitä, että kohta kaikki palaa tulessa. Alasmeno on jo muutenkin lähtenyt liikkeelle."
Ja.

"Mä ihmettelen, jos tämä vuosi pääsee loppuun. Sillä alasmeno on niin rankka."

Vielä pari päivää aikaa, ennen herra Helpin ihmettelyä olemattomasta maailmanlopusta. Aivan kulman takana oleva maailmanloppu on aina iskevämpi saarnassa kuin "lapsen lapsen lapsen lapsillenne tuleva maailmanloppu".

Sitten hän pääsee kansanedustajista puhumiseen. Hän on kuulemma heihin paljon yhteydessä. Joku kysyi häneltä miten parisuhdelain vahvistaminen häiritsee uskonnonvapautta.

"Mä sanoin hänelle, että kuule ei todella häiritse. Mitä ne tekee yksityiselämässä niin tehkööt. Mutta, silloin kun siitä tehdään lainsäädäntö, niin lainsäädäntö on vakava asia. Sillä eri mieltä oleva on heti rikollinen."

Johon kansanedustaja Oras Tynkynen on kuulemma kysynyt: Miten voi rikollisuus lisääntyä, jos tällainen avioliittolain muutos tehdään?

"Lainsäädäntö on sellainen, että kaikki eri mieltä ovat ovat heti rikollisia." ... "Lainsäädäntöä sä joko tottelet tai et!"

Eli miten se rikollisuus tulisi julki ja mitä heille tehtäisiin?

"Ensimmäisenä kaikki me perinteellisiin elämänarvoihin uskovat me ollaan heti rikollisia, ja meitä on paljon. Ja me emme tule alistumaan. Jos minun lapset otetaan seksiluokkaan ja katso kun alaston homo hyppii siellä, osoittaa kaikenlaiset seksisuuntaukset, että lapsista katoaisi kaikki hävyn tunto vaikka ne tekis mitä."

Ehkä herra Helppi viittaa tässä taas virheellisesti alastomaan homomieheen koululuokissa. Toivottavasti hän kuitenkin tarkoitti sitä kouluissa annettua seksivalistusta, joissa opetetaan ettei masturbaatio johda helvetin liekkeihin, eikä lapsen tarvitse hävetä itseään, jos tuntee ihastusta samaan sukupuoleen. Hui miten tuhmaa! Joillekin tämä ajatus on yhtä syntistä kuin homoseksi.

En väitä, että herra Helppi on valehteleva demagogi, vaan mahdollisesti joku on syöttänyt hänelle jekutusmielessä väärää tietoa. Helppi ei vaivautunut tarkistamaan mitä Homo menee kouluun -monologissa puhutaan.
"Ja minulle tulee mieleen, että Herra, lähetä nyt jonkilainen Mooses kirveen kanssa tänne nyt."

Joku mies hihkaisee yleisöstä: "Aamen!"

"Tää uuden liiton pehmoaika ei enää toimi."

Toiveet Vanhan testamentin kuolemantuomioista ja kirveen heilutteluista ovatkin tuttuja minulle Jenkkilän fundamentalistien saarnoista. On mukavan erilaista kuulla samoja haikailuja kotimaisella kielellä. Onhan tämä nössömeno tylsää, kun kristityt eivät teloita syntisiksi ja saastaisiksi tuomitsemiaan ihmisiä.

En tiedä kuinka suosittuja herra Helpin puheet ovat kotimaisten uskovien korvissa. Toivottavasti hän on yhden miehen kiertue, jota kuunnellaan vaivautuneen kohteliaasti. Yleisöstä kantautuvat hallelujat ja aamenet eivät vaan lupaa hyvää. Asun maassa jossa useampi ihminen uskoo kuten herra Helppi uskoo.

22.12.13

Joulusään ennustajat

Tapahtui niinä päivinä, että taivaalta satoi vettä ja ilma oli lämmin. Suomen kaunis talvi näkyy parhaillaan parhaiten vanhoissa valokuvissa. Ainakin täällä Akaassa.  Lunta ei näy runsaasti Ilmatieteen laitoiksen kartalla. Enää muutama päivä jouluaattoon ja joulupukin nelivetojeepin matkaan lasten luokse. Siksi muistelin pikaisesti miten sanomalehtien vakiojuttuina kiertävät sääprofeetat olivat nähneet 2013 - 2014 talven.

Etelä-Suomen Sanomat kävi syyskuussa Aimo Arrasteen luona. Aimo näki tulevien päivien sään.

Lunta voi tulla jo piakkoin, mutta vasta marras-joulukuun taitteessa se jää pysyvästi maahan. Päivälleen talven tuloa ei voi ennustaa.

 Keski-Pohjanmaa24.fi kokeili sääprofeetta Olavi Teriojan taitoja lokakuussa. Luvassa on paksu lumipeite, sillä kesällä perunoiden varret olivat pitkiä.

Joulukuu alkaa lauhoissa merkeissä. Toinen viikko on kylmää ja poutaista ja sitten sataa jälleen lunta. Niinpä valkeaa joulua odottaville Teirioja lupaa ilouutisia. Joulupukki pääsee tulemaan porojen vetämässä pulkassa ja jäälyhtyjä voi valaa ämpäreissä pihoille ja tienvarsille.

Aamulehden Moro-liite tiedusteli tilastoja pitävältä Tapio Kallenautiolta tulevan joulun säätä noin kuukausi sitten. Keskiarvot ja arviot perustuvat kokemukseen ja päättelyyn. Toki Tapio on rohkea ajattelija, sillä hän ei usko ilmastonmuutokseen.

 Säässä on harvoin mitään uutta. Vuonna 1954 maailmalla oli yhtä kovia myrskyjä kuin nyt. Ilmastonmuutos on minun mielestäni pelkkää mediajuttua, en usko siihen. 1960-luvulla Suomessakin oli sellainen myräkkä, että Kallenaution kotitilallani lensi kolme sataa heinäseivästä ilmaan. Ylöjärvellä lakosi silloin kymmeniä hehtaareja metsää.

Entä sitten sääennuste joululle?

Tulossa on valkoinen pakkasjoulu. Talven aikana sataa paljon lunta, ja talveen mahtuu kylmiäkin jaksoja.
Koko marraskuu on sateinen ja harmaa, lämpötila on muutamassa plusasteessa.

Joulukuu alkaa pikkupakkasella. Itsenäisyyspäivän aikoihin sataa lunta, sitä voi tulla runsaastikin.  Viikolla 50 sataa lunta, ja sää on lauhaa. Joulun alusviikollakin sataa lunta, ja sää jatkuu edelleen melko lauhana. Jouluviikolla sataa vähän lunta ja on pakkasta.
Vuosi vaihtuu selkeässä pakkassäässä. Viikko kaksi on lumisateinen. Tammikuun kolmannella viikolla sataa lunta.
Savolainen Matti Paasonen ennusti joulusään kesällä kalojen selkäevistä.

Matti Paasosen mukaan joulukuun sää on talvinen ja jouluun mennessä lunta ehtii kertyä 25 senttiä, vähemmän kuin viime vuonna.
- Mutta kyllä tällä lumimäärällä juttuun tullaan! Pakkasen puolella ollaan päivällä kolmen ja yöllä seitsemän asteen verran.
Joulun viettoon matkaaville on luvassa mukavat ajokelit.
- Sää on talvinen ja tien päällä liikenne sujuu sen puolesta hyvin. Ulkoilijoille joulukuu tarjoilee hyviä hiihtokelejä.


Onneksi on vielä aikaa saada valkoinen joulu. Jos lunta ei tule taivaalta, niin peittelen parvekkeen kaiteet pesupulverilla. Joko on minulla kaunis näky ikkunasta tai sitten puhdas parveke. Win-win!

20.12.13

NWO-blogi ja Loretta Fuddyn kuolema

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä-blogi on havainnut Loretta Fuddyn kuoleman lento-onnettomuudessa. Kirjoitus antaa ainakin minulle sellaisen vaikutelman, ettei asiaan ole perehdytty parhaalla mahdollisella tavalla.

Yhdysvaltain Department of Health terveystarkastaja Loretta Fuddy oli se henkilö joka vaati nähdä USA:n presidentti Barack Obaman virallisen synnyintodistuksen.

Erittäin hyvä asia jos hän sitä vaati, sillä juuri viraston johtajana Fuddy oli se henkilö, jonka tehtävänä oli valvoa kyseisiä papereita. Olisi erittäin outoa, jos hän ei olisi nähnyt virallista syntymätodistusta. Ehkä blogisti ei ole ymmärtänyt mikä Fuddyn virka oli. Terveysviraston johtaja joutui toistuvasti kertomaan Obaman ns. long form birth certificate todistusta haluaville, että osavaltion tietoturvalaki kieltää esittämästä sitä heille. Sen sijaan tarjolla oli terveysviraston julkaisema ja tuomioistuimissa täysin lainvoimainen syntymätodistus. Valitettavasti se dokumentti kertoi Obaman olevan USA:n kansalainen, joten dokumentti ei kelvannut. Viraston holveissa pidetyissä pitkän kaavan paperissa täytyi olla jotakin epäselvää! Muutenhan salaliittoteoriassa ei olisi perää.

Ja lopulta itse Obama vetosi kirjeitse Havaijin viranomaisiin (eli Loretta Fuddyyn), jotta asiassa tehtäisiin poikkeus, laista viis. Fuddy suostui, sillä kukaan virkailijoista ei oikein enää jaksanut vastata birtheriläisten kyselyihin. Kaikille salaliittoteoroiden kanssa painineille oli etukäteen selvää, ettei julkaistavalla paperilla olisi mitään merkitystä birthereillä. Se olisi aina jollakin tapaa epäilyttävä.


Nyt tapaus sai kuitenkin uuden käänteen, kun Fuddy kuoli lento-onnettomuudessa Havajilla. Hänen lisäksi 7 ihmistä sai surmansa, kun Cessna pienkone putosi heti nousun jälkeen tuntemattomasta syystä Kalaupapan lentokentällä 15:15 paikallista aikaa keskiviikkona.

Ymmärtääkseni uutisissa kuitenkin kerrotaan Fuddyn olleen ainoa surmansa saanut. Pakkolasku Cessnalla tehtiin mereen. kahdeksan muuta matkustajaa selvisi. Onnettomuus oli liikaa 65-vuotiaalle naiselle. Toistaiseksi tarkat tapahtumat eivät kai ole selvillä. Niin valitettavaa kuin Fuddyn kuolema onkin, ei se sinällään ole kovin yllättävää kyseisessä tilanteessa.

Tämän USA:n presidentti Barack Obamalle kuuluvan synnyintodistuksen väitetään olevan väärennös ja sitä tutkiva tutkimusryhmä on toiminut sheriffi Joe Arpaion johdolla.

Sheriffi Arpaion tutkimusryhmä on jäljittänyt Obaman rikollisia tekoja jo pitkän tovin. Urakkaa pidetään yllä toistuvien ilmoitusten kannattamana. Ryhmän johtohahmona toiminut Mike Zullo on luvannut mullistavaa paljastusta Obaman syntymästä jo pitemmän aikaa. Ja lahjoituspyynnöt toistuvat, jotta patrioottinen tehtävä saadaan suoritettua loppuun asti.

tehnyt KDLarsen JREF-foorumilla


Salaliittoteorian kannalta onkin helppoa vain olettaa, että Fuddy tiesi jotakin jota Virallisen totuuden pitäjät eivät halunneet hänen tietävän. Cessna ohjattiin jotenkin mereen, jotta Fuddy ei pääsisi julkistamaan tietojaan. Samalla periaatteella voi salaliittoteorisoida, jos kuka tahansa Havaijin terveysviraston työntekijä kuolisi onnettomuudessa. Salaliittoteorian kannalta olennaiset todistusaineistot vilunkipelistä vain jäävät uupumaan.

Ai niin, samassa syöksyneessä lentokoneessa istui myös Keith Yamamoto. Kuka? Hän sattuu olemaan saman viraston varajohtaja. Yamamotolla on sama pääsy saman Obaman alkuperäisen syntymätodistuksen luokse.

18.12.13

Whitstablen teehimoinen kummitus

Noin viisi kuukautta sitten viihdeuutisissa ihmeteltiin pienen kaupan kummitusta Whitstablen kaupungissa Isossa-Britanniassa. Ruokakaupan valvontakamera tallensi jotain outoa. Hyllyä selaavan herrasmiehen takana levitoi teepaketti.



Kuinkas sattui, että nettiin päätyi videokameran kuvaa ruudusta jolla tapahtuma sitten pyörii. Skeptics can't be choosers. Pätkästä näkyy miten joku mustapainen mies häipyy juuri kuvaan tullessaan hyllyn taakse. Kuvakulman takia ei voi sanoa sen paremmin mistä on kyse. Mutta teehimoisen poltergeistin esittäminen selitykseksi on kaikkea muuta kuin todennäköistä. Varsinkin näin internetin ihmeaikana, kun kummitusvideoiden feikkaaminen on suosittu harrastus. Daily Mailin ja parin radiokanavan haastatteluissa omistaja Michelle Newbold ainakin vaikuttaa olevan aidosti yllättynyt siitä mitä näki valvontakameransa nauhoilla. Mikään ei tietenkään estänyt viihdelehdistöä levittämästä tätä tapahtumaa paranormaalina, jos tarkoituksena on vain uutisoida erikoisista tapahtumista.

 Kärsivällisyys palkitaan. Videon kuvanneet ihmiset eivät lavastaneet kummittelua. Mutta se ei ollut kummitus, vaan kummitus oli lavastettu. The Happenings tv-sarjan The Haunted Town jaksossa taikuriparivaljakko (Derren Brownin ohjelmien käsikirjoittajia) yrittävät saada pienen Whitstablen kaupungin uskomaan kummitteluun.

DoubtfulNews.com kertoo tarkemmin. Jakso oli kuulemma hyvä. Taikurit eivät paljastaneet temppujensa yksityiskohtia.

17.12.13

Paha lääketeollisuus: GlaxoSmithKline osa 3

Miljoonia ja kymmeniä miljoonia ja satoja miljoonia euroja väärinkäytösten sovittelumaksuina ja miljardeja sakkoina maksanut lääkefirma on vihdoinkin muuttamassa kurssiaan. Todennäköisesti pörssikurssien aiheuttaman alamäen painostamana. Toistuvat huonot uutiset firman epäeettisestä käytöksestä (viimeksi Kiinassa mm. rahalla ja perseellä) laittavat GlaxoSmithKlinen päivittämään käytäntöjään. Ainakin ihan tässä lähivuosina.

Yahoo News kertoo enemmän siitä miten GSK yrittää puhdistaa julkisivuaan. Se näyttäisi olevan ennakointia Euroopassa tapahtuvaan lääkäreiden sidonnaisuuksien julkituomiseen. Firman lääkkeistä luennointi ei enää tuota palkkioita GSK:n suunnalta. Konferensseihin matkustamisesta ei enää maksettaisi sponsorointipalkkioita. Koulutusten suora rahoittaminen muuttuu jonkinlaiseksi apurahastoksi. Näin pyritään vähentämään lääkäreiden ja lääkefirmojen taloudellisia kytköksiä. GSK:n markkinointiosaston aggressiivisuus halutaan muuttaa hillitympään muotoon. Näin halutaan antaa esimerkkiä pienemmille lääkefirmoille. Yksityiskohdat ovat vielä epäselviä. Muutokset tapahtuvat vasta 2016. Samana vuonna kun Euroopan lääkäreiden sidonnaisuudet pitäisi julkaistaa rekisterissä. Aikas hyvä sattuma.

Myös lääkäreiden vastaanotoille maksettuja summia on mittailtu vastaanotolla annettujen lääkereseptien määrien perusteella. Tämä motivoisi lääkäreitä kirjoittamaan reseptejä silloin kun siihen ei olisi tarvetta. USA:ssa systeemiä muutettiin äskettäin Patient First ohjelmalla. Nyt vastaavat maksut määräytyvät yleisemmin vastaanoton laadun ja taloudellisen tuloksen kautta. Sen pitäisi rohkaista lääkäreitä fiksumpiin päätöksiin terveydenhuollon kustannusten kannalta. Ainakin teoriassa. Päätökset maksuista tehdään isoissa vakuutusfirmoissa. Potilaiden terveyden edistäminen olisi siis jopa tärkeämpää kuin taloudellinen voitto.

GSK:n halu vähintään esittää haluavansa läpinäkyvämpää rahan liikkumista on hyvä asia. Tarpeeksi suuri poliittinen painostus voi aikaansaada systeemin, jossa pelkästään lääketeollisuus ei enää valvo itseään. Ja monet lääkärit ovat vaivautuneet kieltämään lääkefirmojen edustajien vierailut klinikoillaan. Viranomaiset ovat entistä useammin päättämässä mitkä lääkkeet ovat Kela-korvausten arvoisia. Silloin eivät uudet ja kalliimmat lääkkeet pärjää, jos jokin meta-analyysi osoittaa rinnakkaislääkkeen yhtä tehokkaaksi. Horisontissa siintää maailma, jossa lääkkeiden tutkimus ja potilaiden terveys eivät ohjaudu Pahan lääketeollisuuden ruorin mukaan.

Tai sitten GSK:n ilmoittama muutos johtuu vain siitä, ettei enää ole niin kannattavaa sijoittaa lääkäreiden lahjontaan, jos merkittävämmät päätökset lääkemyynneistä tehdään muualla. Lääkärit kirjoittelevat joka tapauksessa reseptejä eri syistä kuin lääkefirmoilta saamiensa rahojan takia. Silloin on huonoa bisnestä jatkaa lääkäreiden voitelua.

Obamagaten ultimaalinen räjähdyspaljastus

Sheriffi Joe Arpaio ei ole luovuttanut. Hän ei jahtaa mitään mitättömiä rikollisia, vaan ehkä vuosituhannen kovimman petostapauksen ratkaisua. Kuten edelliset Obamagaten episodit ovat todistaneet, on presidentti Barack Hussein Obaman valtaistuin kaatumassa aivan millä hetkellä hyvänsä. Todisteina on käytetty väärinymmärrettyä Abode-dokumenttia, väärennettyjä syntymätodistuksia, ja tihrusilmin tehtyjä vääriä havaintoja. Kaikesta tästä materiaalista huolimatta Obamaa ei ole haastettu oikeuteen. Vaikea uskoa.

Obamagaten rakenteen värisivät, kun Havaijin osavaltion terveysviraston viranomainen kuoli lento-onnettomuudessa. Yhdeksän muuta matkustajaa selvisi hengissä. Sattumaako? Tietenkin virkailija hiljennettiin, sillä hän aikoi kertoa jotakin sopimatonta Obaman syntymästä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, eikä hän osannut ennakoida kuolemaansa salaliiton laajuudesta huolimatta. Onneksi sheriffi Arpaio ei usko, että kuolemaan liittyy epäselvyyksiä, joten vain vainoharhaisimmat foliopipot jauhavat aiheesta.

Arpaio on valmiina viimeiseen ratkaisevaan taistoon. World Net Daily vihjailee tulevasta hillityn sanakääntein. "Universumin särkevä" informaatio tulee mullistamaan maailman poliittisen tilanteen.  Tulossa on sellainen paljastus, ettei kukaan pysty edes kuvittelemaan miten järkyttävä tapaus on kyseessä. Ja se onkin hurja juttu sillä... Hetkinen?

Valitettavasti paljastus on menestyksensä uhri PR-puolella. Luvassa on kuulemma ihan rikossyytteitä jotakin/joitakin henkilöitä kohtaan. Tämän takia sheriffi ja kumppani eivät voi paljastaa sen enempää paljastuksesta. Lisäinfoa annetaan vasta marraskuussa 2014.


13.12.13

Ki-mestari Lampila VS Skeptikko

EFO Empty Force Finlandin parhaimmisto käväisi Barcelonassa. Kuten edellisessä osassa opimme, EFO on erinomainen tapa hallita kehoaan ja jopa toisten mieltä. Esittelyvideoissa päällekäyvä puukkomies taltutetaan lähes olemattomin elkein. Kerrassaan mestarillinen ote. EFO:n sanotaan olevan keino taltuttaa aggressiivinen ihminen. Tyhjä voima vaikutti erittäin mystiseltä.

Kunnes se laitettiin testiin. Barcelonan EFO seminaariin saapui peräti kuusi skeptikkoa. Paikalla ollut Seiza kertoo yksityiskohtia Bullshido.netin keskustelupalstalla:

  The demonstration began with Jukka Lampila stating that if you open your heart, you could neutralize any attacker with harmful intentions. In fact, the more aggressive is the attacker, much easily EFO affects him. So, Raúl Merino first pushes his shoulder as 'being friendly', and nothing happens. But when Raúl is asked to push Jukka with 'angry' intentions, then Jukka guided a little bit Merino's arm and shortly sent him flying with no visible technique. He repeated this a couple of times, including just kindly placing his hand over Merino's chest when he was on the ground, being Merino completely unable to move or stand up.
Ja.

Close to the end, a Finnish student recognized in a private discussion that throwing people flying was just marketing to attract people, being EFO just some kind of healing and personal improving method.  

 Seiza latasi videon testeistä Youtubeen.



Ei mikään yllätys sinällään. Yllättävää oli se miten pitkälle Lampila päästi tilanteen. Hänen luulisi ymmärtävän, että metodi toimii vain siihen uskoviin ja tilanteeseen valmennettuihin jäseniin. Ei niihin jotka eivät usko EFO:on. Jos hän olisi aikaisemmin maininnut EFO:n olevan tuollainen filosofisempi tapa kohdata vastustaja, tai keino antaa ihmiselle itsevarmuutta, niin skeptikoita ei olisi kiinnostanut.

Tai ehkä tarinan opetus on se, että skeptisyys on vahva itsepuolustuskeino?


11.12.13

Skientologit vauhdissa

Reuters kertoo miten Britannian korkein oikeus on päätynyt lauselmaan skientologian uskonnollisuudesta. Tämän vuosituhannen puolella laillisesti pätevän uskonnon tunnusmerkiksi ei enää vaadit ylijumalan palvontaa. Jonkinlainen henkinen ulottuvuus ja ei-sekuraali uskomusjärjestelmä riittää. Jumalan palvominen ei ole uskonnon edellytys. Näin itämaiset suuntaukset pääsevät osaksi saarivaltion lainsäädäntöä, tietyissä pykälissä ja yhteyksissä.

Aiheitta puitiin yksityishenkilön - ei skientologiajärjestön - takia. 25-vuotias skientologi Louisa Hodkin halusi mennä naimisiin skientologien kappelissa Lontoossa. Sehän ei onnistunut, sillä skientologeille ei myönnetä vihkilupaa. Nyt päätös antaa skientologeilla oikeuden suorittaa vihkimisiä Englannin skientologiarakennuksissa. Tasa-arvon edistystä!

Korkeimman oikeuden päätöksellä skientologiajärjestön Lontoon haarakonttori voikin nyt vaatia muille uskonnoille suotuja verohelpotuksia. Tosin ei ole aivan selvää suotaisiinko niitä. Rakennuksiensa laajennukset ja kiinteistökeplottelut ovat olleet skientologian bisnesidea jo monta vuotta. Verohelpotukset toisivat projekteista entistä suuremmat voitot. Eikä niitä rakennusprojekteja ole tarkoitettukaan valmistumaan aikataulun mukaan, sillä keskeneräisten rakennusten tueksi on helpompi pyytää lahjoituksia rivijäseniltä.

Juuri tämä uskonnollinen kulissi oli L. Ron Hubbardin mielessä, kun elämänhallinta ja -parannuskursseina markkinoitu dianetiikka ei ollutkaan sellainen menestys silloin joskus 50- ja 60-luvulla. Uskontona markkinoituna L. Ron sai huomattavasti paremmat suojat lain silmissä. Henkisyys ja sielu nousivat etusijalle skientologien mainospuheissa. Epämääräisen uskonnollisuuden vierellä myytiin kursseja mm. hallintotehtävien hallitsemiseen, jne. Tai jäsenille pakkomyydään yhä uudelleen E-mittarin päivitettyä versiota. Esim. vain 5000 dollaria maksava versio VIII toimii tismalleen samalla tavalla kuin aikaisemmat E-mittarit. Mutta se on parempi, koska se on säädetty nykyisen kulttijohtaja David Miscavigen ajatusten perusteella.

Loordit totesivat suoraan, etteivät he ole teologeja, joten tarkka määritelmä jääköön jälkipolvien selvitettäväksi. Lordi Toulson selitti tarkemmin:

"I would describe religion in summary as a spiritual or non-secular belief system, held by a group of adherents, which claims to explain mankind's place in the universe and relationship with the infinite."

Toisaalla jatkuu johtotason vuoto. Etelä-Afrikan tarmopakkauksena tunnettu Ryan Hogarth palveli skientologiajärjestössä 25 vuotta. Sea Org eliittijärjestön jäsenenä hän sijoitti valtavan määrän rahaa ja aikaa L. Ronin oppien levittämiseen. Hän nousi maansa konttorin presidentiksi. Jopa Miscavige kävi kehumassa miehen draivia. Nyt sama mies on julistettu suppressiiviseksi henkilöksi, eli kultin viholliseksi.

Hogarthin alamäki alkoi, kun hän erehtyi vastaamaan toimittajalle melkein rehellisesti Operoiva Thetan VII kurssin hinnasta. Kultin oppien mukaan kyseistä kysymystä täytyisi kierrellä. Onneksi ahkeruus ja laajentumiselle omistautuminen pitivät miehen konttorin korkeimmalla pallilla. Kunnes yhä oudommat määräykset vavisuttivat Hogarthin uskoa. Puhetilaisuuksiin vaadittiin jopa 50 000 hengen läsnäoloa. Se ei onnistunut millään Etelä-Afrikassa. Miscavige päivitti dianetiikan perusteet uusiksi (suom. pakotti jäsenet ostamaan jo ostamansa kirjat uudelleen). Samalla organisaatiorakenne meni uusiksi. Kaikkien - KAIKKIEN - täytyi tehdä kirjojen myyntityötä. Vanhojen dianetiikkakeskusten tilalle pitäisi pystyttää Ideal Org rakennuksia. Kritiikkiä ei otettu vastaan, vaan Davidin sana oli laki.

Mahdottomat vaatimukset ja stressi saivat Hogarthin ajattelemaan syntiä. Hänen ei tarvitsisi olla skientologiajärjestössä. Vuoden 2009 kesällä hän näki nettiuutisen otsikossa Marty Rathbunin nimen. Tunnettu skientologiapamppu ei ollutkaan uutisessa edistämässä skientologiaa, vaan puhumassa sitä vastaan. Hogarth vietti tunteja netissä, kun hän luki läpi skientologiaan kohdistuvaa kritiikkiä. Hän ymmärsi, etteivät Etelä-Afrikan ongelmat olleet ainutlaatuisia. Skientologia oli pulassa maailmanlaajuisesti. Mies jätti työnsä tekemättä ja valmistautui elämään kultin ulkopuolella.

Hieman lähtönsä jälkeen häneen otettiin yhteyttä. Skientologian Ethics Mission oli selvittänyt Hogarthin syntejä:

  • Hän oli lähettänyt skientologille linkin joka vei "vihollisen" blogiin. Skientologit eivät kestä sellaista.

  • Hän oli kertonut skientologille epäilevänsä L. Ronin tekniikan toimivuutta. Tämä on sama kuin katolisen kirkon piispa kertoisi ettei Jeesus ollut Jumalan poika.

  • Hän oli paljastanut skientologille, että kaikki heidän OT-materiaalinsa ovat luettavissa ilmaiseksi netissä. Sellainen tieto on haitallista skientologiajärjestön liikevoitolle.

Hogarthilla oli edessään valinta. Joko hän palaisi kultin työntekij- siis uskovaiseksi jäseneksi, tai sitten hänet julistettaisiin SP:ksi. Hän ei hylännyt L. Ronin kirjoituksia, mutta päätti jättää kultin taakseen. Elämä on rakennettu aivan uusiksi, sillä kultista lähdettyään hänellä ei ollut työuraa, vakuutuksia tai säästöjä. Senkin edestä oli velkaa skientologien oppimateriaaleihin laitetuista rahoista.

Toivotan onnea Hogarthille!

10.12.13

GM-ravintotutkimus peruttu ja Hulkin allekirjoitus

Muistatko vielä sen karmaisevan tutkimuksen GMO:n vaaroista? Karmaiseva siinä mielessä, että tutkimus oli tehty niin huonosti. Gilles-Eric Seralin ja kumppanit tutkivat 200 labrarotan avulla olisiko geenimuunnellun maissin, Roundup-rikkaruohotorjunta-aineen ja niiden yhdistelmällä joitain haittavaikutuksia eläimissä. Mukaan mahtui kontrolliryhmä, vaikkakin kaikki ryhmät olivat pieniä. Kahden vuoden seurannan jälkeen tutkimusryhmä oli julistamasssa GM-ravintoa vaaralliseksi. Kansalaisjournalismi toisti väitettä. 

Vaikka lopulta vertailu osoittikin jotain muuta. Paperissa ei kerrottu olennaisia lukuja. GM-ravinto näyttäisi olevan suoja syöpää vastaan. Tietenkin rottia kuoli kokeen aikana. Kuten 200 rotalle tahtoo käydä kahden vuoden aikana. Tutkijat eivät kuitenkaan vaivautuneet tutkimaan (tai ehkä tutkivat mutta tuloksia ei ilmoiteta) mihin rotat kuolivat. Toisaalta paperissa painotettiin rottien kuolleisuutta, josta pääteltiin jotakin GM-ravinnon vaarallisuudesta. Mutta sitten ei vaivauduttu vertailemaan kasvainten kokoa ja ilmestymisaikaa eri ryhmien kesken.

 Ehkä tutkijaryhmä tiesikin ettei noin pienistä koeryhmistä voi vetää niin tärkeitä johtopäätöksiä. Siksi paperia mainostettiin toimittajille pienen ehtosopimuksen kera. Toimittajat eivät saisi kysellä paperista muilta tiedemiehiltä. Lehtiin päätyisi toimittajan omia tulkintoja monimutkaisesta paperista. Ei mikään lupaava skenaario.

Asiasta jotain tietävät tutkijat huomauttivat huonosta tutkimuksesta. Kuinkas sattuikaan, tutkimuspaperi on peruttu alkuperäisestä  Food and Chemical Toxicology julkaisusta. Yleinen mieliala on ollut, ettei tuon tasoista paperia olisi alunperin pitänyt edes julkaista. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.  

Mutta geenimuuntelun vastustajat eivät luovuta! Luonnollisesti (heh!) paperin poisto julkaisusta nähdään Ison Geenin salaliittona, jolla varjellaan luonnottomien geeniyhdistelmien vaarallisuuden julkituomista. Olihan julkaisuryhmittymän riveihin palkattu entinen Monsanton mies Richad Goodman. Institute for Science in Societyn värikkäillä sivuilla on peräti avoin vaatimuskirje paperin puolesta. He vaativat Seraninin tutkimusta takaisin. Allekirjoittaneet ovat tiedemiehiä tai muuten asiasta kiinnostuneita. Tiedemiehiä on yli 200. Joukkoon oli kuitenkin eksynyt nimiä, jotka laittavat miettimään miten suurella tarkkuudella nimiä on kerätty. Se on yleinen ongelma tällaisissa vetoomuskirjeissä ja adresseissa.

GMOLOL-facebookryhmä lukaisi läpi tuota listaa. Tulokset olivat virnistyksen arvoisia. Geenimanipulointia vastustavat niin gammasädetutkija Bruce Banner kuin Arkhamin mielisairaalassa työskentelevä tohtori
Harleen Frances Quinzel aka Harley Quinn. Listalle päätyi myös Aperture Science yhtiön Cave Johnson.

Institute for Science in Society vastasi nopeasti, että heidän listansa oli joutunut hakkeroinnin kohteeksi.

This letter has been subject to cyber-attack by a group on Facebook called GMO LOL whose members have been signing on as fake scientists. These people are insulting concerned scientists who are acting in good faith; just the sort of people you want messing with your food, or telling you what food is safe. We have put in extra checks and our many friends are reporting them to us.

GMOLOL sattui olemaan se ryhmä joka ensimmäisenä huomautti sarjakuvanimistä listalla. Fiktionimet on poistettu listalta. Vaatimuslista ei sinällään valaise miksi Seralinin tutkimuspaperin puutteet eivät olisi merkittäviä. Tietenkin uuden ravinnon turvallisuutta pitää tutkia.

Kiitos vinkistä O. Niemiselle.

7.12.13

Suosittelen kirjoja

Joulupukki lähestyy uhkaavasti horisontista. Miten saisit parhaimmat kirjat konttiin, jotta jouluhengen vaatima materialistinen kulutusjuhla saadaan tyydytettyä? Tietenkin tilaamalla ne parhaimmat aivonystyröitä ja autistien tunne-elämää rikastuttavat kirjat. Suosittelen itseäni kiinnostaneita kirjoja, jotka voivat sopia myös sinun verkkokalvoillesi. Kaikkia suosittelemia kirjoja ei ole julkaistu viimeisen vuoden aikana, mutta ovat kuitenkin melko tuoreita tapauksia.

Aloitan historiasta. Viimeksi taisin kirjoittaa tästä: Noitanaisen älä anna elää, Leena Virtanen (WSOY 2013). N. 270 sivua Ahvenanmaalla tapahtuneista noitavainoista, joissa oppineet miehet kiistelivät siitä onko nainen noita, ja jos on, niin miten oikeuslaitoiksen kuuluisi häntä rankaista. Lopussa selkeyttävät sukupuut ja listat todistajista, jotta tiedät kuka juorusi kenestä.

Up and Down Stairs - history of the country house servant, Jeremy Musson. Musson kirjoittaa palveluskunnan oloista ja elämästä eri aikakausina Britanniassa. Yleensä ne ylemmän luokan ihmiset ovat päätyneet kirjojen ja elokuvien tähdiksi. Kulisseissa liikkui raskaan työn raatajia, joiden työpanos oli uskomaton. Jos yhtään tykkäät Downton Abbeysta, niin tulet ahmimaan tämän kirjan kermakastikkeen kera.

Gangster Squad - The True Story of the Battle for Los Angeles. Poliisien ja rikollisten haastattelut takaavat näkökulmat, jotka eivät koskaan päätyneet valkokankaalle. Moraalittomuutta oli lain molemmin puolin. Rikolliset halusivat sitä hienoa elämää perheilleen, jota ei rehellisesti saanut. Poliiseissa haluttiin ylläpitää lakia, vaikka vähän lakikirjan vierestä. Mitään lupaprosesseja salakuunteluun tai omaisuuden tutkimiseen ei oltu vielä keksitty Los Angelesissa, kun gangsteri Mickey Cohenina yritettiin pitää kurissa. Jos pätemisenhaluinen nilkki erehtyi lähettämään hautaseppeleen jonkun poliisin kotiin vaimon vastaanotettavaksi, eivät poliisit epäröineet kovistella kyseistä herrasmiestä täysin laittomin keinoin. Työ oli työtä, mutta perheet täytyi jättää rauhaan. Jopa gangsteripomo itse kuritti miehiään, jos he erehtyivät käymään poliisien perheiden kimppuun.
Poliisit vuorostaan jäynäsivät istumalla autossaan gansterien kotien edessä, kuulokkeet korvillaan. Tämä aiheutti kotien täyssiivoamiset, kun Cohen ja kumppanit etsivät olemattomia mikrofoneja. Joskus pollarit sitten kävivät asentamassa salakuuntelulaitteet televisioon. What do ya mean we need a permit?

Jumala, Erik Wahlström. Komedia Jumalasta. Jumalasta joka ainakin yrittää oppia virheistään. Ja arkkienkeli Rafaelista, jolla ei ole helppo työ. Esim. neitsytsyntymän ilmoittaminen tulevalle onnelliselle naiselle ei mene aivan oikein, kun reaktio on realistinen eikä Raamatun mukainen.

Valveilla - Uskon perustelu puolustaminen, William Lane Craig. Miksi suosittelen tätä kirjaa? Veikkaan, että tämän kirjan argumentit tulevat kiertämään nuorimman värvääjäsukupolven suissa, kun nuoret kristyt lähevät käännyttämään väkeä. Onhan Craigin kirjassa kerrottu miten kosmologia tukee kristinuskoa!

Killing Us Softly - The Sense and Nonsense of Alternative Medicine, Paul Offit. Tuoreimmat käänteet uskomushoitojen kritiikistä. Pakollista ja nautinnollista luettavaa minulle.

Bad Pharma, Bed Goldacre. Medikalisaation vaikutukset terveydenhoidossa.  Tutkimustuloksia salataan jos ne eivät miellytä lääkefirmaa. Lainsäätäjät eivät ymmärrä mitä lakeja he säätävät lääkkeistä. Ja monta muuta ongelmaa joihin löytyy ratkaisut tästä kirjasta. Jostain pitäisi löytyä poliitikkoja jotka uskaltavat muuttaa asioita parempaan suuntaan.

Itse toivon joulupukilta seuraavia kirjoja:

The Honest Truth About Dishonesty: How We Lie to Everyone--Especially Ourselves 

The Believing Brain: From Ghosts and Gods to Politics and Conspiracies, Michael Shermer

Legends, Lore, & Lies, kirj. Joseph Calabrese 

Zealot: The Life and Times of Jesus of Nazareth, Reza Aslan

Legends, Lore, & Lies Joseph Calabrese, Becky Crew

5.12.13

Ki-mestari Lampilan Tyhjä Voima

Kehon äärettömän tarkka hallinta. Mielen kätketyt voimat. Vastustajan peittoava keskittymiskyky. Tuntemattomien mestareiden salatut opit. Siinä kiehtovia aiheita, jotka jäävät taka-alalle kun miehet alkavat vetämään toisiaan turpaan.

Mestari saa seuraajia, jotka opetetaan reagoimaan tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa. Itsepuolustus perustuu suggestioon, kun mies toisensa jälkeen lentää permantoon näkymättömän voiman vaikutuksesta. Päälle puetaan perinteiset kamppailuvaatteet. Vyötäröllä komeilee tumma vyö. Mainosvideoissa näytetään miten päällekäyvä mies lannistetaan lähes olemattomin elein. Juuri näin toimitaan kotimaisen EFO Empty Force Finlandin opetuksissa. Esitteiden(pdf) mukaan Empty Force taitoja voidaan soveltaa mihin tahansa kontaktitilanteeseen. Ki-mestariksi nimetty Jukka Lampila esittelee voimiaan Youtubessa.



Ja itsepuolustusta arkipäivän tilanteissa.



Ja näin selviydyt puukkojunkkarin hyökkäyksestä.



Pari kamppailulajien harrastajaa törmäsi EFO'on internetissä. He kiinnostuivat Lampilan taitojen testaamisesta Barcelonassa. Ymmärrettävästi miehet olivat epäileväisiä Lampilan kyvyistä. Ystävällinen kehotus mitellä tatamilla otettiin yllättäen vastaan positiivisesti. Lampila oli valmis esittelemään taitojaan muita vastaan. Siitä tulisi mahtavaa katseltavaa!

Paitsi tietenkin ki-mestarin itsesuojeluvaisto käynnistyi. Lampila kommentoi asiaa facebookissa:

No show fights are needed because you will get to know the power of qi-energy during the seminar, if you really want to. Remember anyone can harm another person, there is no need for martial arts for that, you can just take a baseball bat and start to hit the other person until he or she is in hospital. A true warrior is bound to his or her honour by Bushido, the ancient code of ethics. In any case it really takes some guts (courage) and skills to learn the peaceful warriors way, EFO the Way of the Open Heart and this is what I have found and what I stand for after 30 years in martial arts. My best regards to all of you coming to join us at our seminar

Mittelyyn ilmoittautuneet saivat kuulla, että heidän epäkunnioittava käytöksensä esti kamppailun. Vain opetusta oikeasti haluavat olisivat tervetulleita seminaariin Espanjassa. Nimimerkki Seiza kertoo lisää Bullshido.netin forumilla:

 I was firstly surprised with the agreement, so I personally wrote to Jukka Lampila and explained the situation, to check if he was aware of it. He was Ok with it and said that it was no problem to do it like this.

Next step we done was to explain the situation in the spanish forum Hispagimnasios because the invitation for skeptics was opened to anyone interested in testing EFO. The condition was to first e-mail Raúl Merino and wait for his confirmation.

What's the surprise, some days after, Raúl Merino regrets about inviting us 3, the Facebook one's. He claimed we were irrespecutful with EFO and 'only educated people was accepted'. Raúl Merino of course knew about how we viewed EFO, and he read about what kind of joke we thought it was, all before inviting us, so we really didn't understand this change. Oh wait...thinking about it, I'm sure he changed his mind because he was sure that we were true skeptics guys who would punch Jukka and break their delusion.

So now this guys, Raúl Merino and Jukka Lampila, are ignoring our e-mails and deleting us from Facebook, so we can't post anything into their EFO circles. It's funny because they were from the beginning calling us 'closed minds'.

Näillä näkymin mestari Lampila ja oppilaat eivät joudu todistamaan muualla maailmalla tuttuja näkyjä. Niissä vastaava mestari kaataa oppilaitaan ilman kosketusta, mutta joutuessaan vastakkain vaikkapa MMA vapaaottelijan kanssa...



Yritän pitää mestari Lampilan nimen muistissani. Hänestä voi ilmestyä kiehtovia videoita ensi vuoden aikana.

Kiitos vinkistä T. Ahlforsille.

4.12.13

Suomen Kuvalehti VS Valkee

Suomen Kuvalehti tarjoilee ihanan kriittisen katsauksen Valkee oy:n korvavalosta. Marko Hamilo onnistuu kiteyttämään kirkaskorvavalon vaiheet tutkimusten jännittävässä maailmassa. 3/4 sivun kokoinen artikkeli kertoo miten heikossa kunnossa Valkeen tieteellinen näyttö on.

"Valkeen esittämä näyttö kirkasvalokuulokkeista kaamosmasennuksen hoidossa koostuu yhdestä fysiologisesta löydöksestä ja kahdesta hoitokokeesta."

Kaikista löytyy ongelmia. Ensimmäistä löydöstä ei ole julkaistu tieteellisessä lehdessä. Se on ilmestynyt konferenssiposterina. Ensimmäinen kliininen tutkimus oli pilottitutkimus 13 henkilöllä. Ei vertailuryhmää. Oireet kyllä vähenivät, mutta sattumalta tutkimus tehtiin lopputalvesta. Eli luonnon valo oli muutenkin lisääntymässä. Toinen tutkimus onkin Valkeen kannalta melkein noloin etappi firman historiassa. Koehenkilöitä oli sentään 89 kappaletta. Heidät jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään. Valoa annosteltiin eri lumeneissa.

"Jos eroja ilmenisi, olisi Valkeen terveysväittämä saanut tukea. Jos taasei, olisi masennusoireiden lieventyminen selitettävissä plasebovaikutuksella."

Neljä viikkoa myöhemmin n. kahdeksan kymmenestä koehenkilöstä ilmoitti kaamosmasennuksen oireiden helpottuneen. Ryhmien välillä ei kuitenkaan havaittu eroja. Kaikki valomäärät tepsivät yhtä hyvin. Hamilo huomauttaa Helsingin sanomien uutisoineen väärin tätä tutkimusta.

Tuollaiset kirjoitukset piristävät skeptikon synkkää talvea. Kiitos, Suomen Kuvalehti!

Ai niin, se noloin etappi Valkeen historiassa oli plaseboryhmän poistaminen tutkimuksesta, kun plasebo pärjäsi korvavaloa paremmin.

3.12.13

Luvaton voitelu Puolassa

Katolisen kirkon sairaala Puolassa sai potilaakseen miehen (lyhennetyltä) nimeltään Jerzy R. Hän oli koomassa. Hoidon aikana joku papeista kävi antamassa Jerzylle sairaiden voitelun. Jerzyn synnit annettiin anteeksi siunatun öljyn taikavoimilla. Taivaassa huomioitiin tämä rituaali, sillä Jerzy heräsi myöhemmin koomasta.

Mutta kiittämättömyys on Taivaan palkka. Jerzy luki potilastiedoistaan minkälaisen sakramentin kohteeksi hän oli tietämättään joutunut. Jerzy on ateisti. Hän vaati korvauksia kokemastaan vääryydestä. Miehen uskonvapautta oli kolhaistu voitelulla. Hieman yllättäen Puolan korkein oikeus oli samaa mieltä. Vapaus uskoa tai olla uskomatta suojataan maan perustuslaissa. Materialistiselta kannalta Jerzy ei menettänyt mitään eikä pysyviä vahinkoja jäänyt. Periaate onkin toisten vakaumusten kunnioittamisessa. Sen pitäisi teoriassa kulkea molempiin suuntiin, eli toisten uskonnollisia rituaaleja ei pakoteta eriuskovaisten päälle.

Itse en osaisi loukkaantua Jerzyn tavalla. Ymmärrän periaatteen, mutta samalla en koe toisten rituaaleja niin tärkeiksi itselleni. Loukkaantuminen henkisesti on samaa luokkaa kuin niissä mormonien sijaiskasteissa, joissa yritetään värvätä kuolleita uuteen uskontoon. Jos joku veisaa kalevalan loitsuja sairaspetini vieressä tai karkottaa thetaneita kehostani jollain laitteella, eikä niistä jää jälkiä enkä olisi edes tietoinen niistä, niin sehän olisi vain kyseisten rituaalien tekijöiden ajanhukkaa. Pudistelen päätäni ja hieman naureskelen, kun kuulen miten sieluni puolesta rukoillaan. Toisten taikauskon rekvisiitaksi joutuminen olisi pitemmän päälle kuitenkin rasittavaa. Periaatteessa potilailta pitäisi saada suostumus, jotta itsemääräämisen kaunis idea ei vaarantuisi.

Toisaalta, Puolan tapauksessa Jerzyn valituksesta vihastuneet olettavat, että kaikkien olisi automaattisesti hyväksyttävä katolisen kirkon sakramentti. Rituaalien kohteen suostumus olisi irrelevantti.

Toistaiseksi taitaa olla epäselvää minkälaisen korvauksen herra Jerzy R. saa sairaalalta. Hän vaatii 21 000 euron korvausta.

2.12.13

Turun Sanomat VS Tammy-tyttö

Turun Sanomat päräytti ilmoille erikoisen uutisen 30.11.2013. Siinä kerrottiin lyhyesti 11-vuotiaan pojan ongelmista lesboparin kasvattamana. Poika kokee olevansa tyttö. Ja vanhempina hääräävä naispari on tukemassa tätä muutosta. He aikovat muuttaa lapsensa sukupuolta! Perhe asuu Kaliforniassa. Tapaus onkin herättänyt keskustelua Yhdysvalloissa ja nyt täällä Suomessa. Otsikkona ytimekkäästi: Lesbopari aikoo tehdä pojastaan tytön.

TS:n kommenteissa ja sosiaalisen median kautta leviävässä uutisessa nähtiin nopeasti hämmästyneitä ellei puhdasta raivoa puhkuvia kommentteja. Netin perinteisiin kuuluu närkästyä tutustumatta sen tarkemmin uutisen taustoihin. Kansa ihmetteli miksi lasta tuollain aletaan viipaloimaan kirurgin pöydällä. Esim. TS:n kommenteista:

Sairasta touhua. Ihan oikeasti. Nämä kaupunkilaisihmiset ovat kadottaneet luonnollisen itsensä ja yrittävät hoitaa omaa ongelmaa lapsensa kautta, joka tod.näk. vanhempana käy terapiassa löytämässä takaisin kadotetun miehuuden. Tällaisten tapausten rinnalla ympärileikkauskeskustelun luulisi olevan kevyempi, mutta jotenkin ihmiset sekoittavat sukupuolet, biologiset ja uskonnolliset näkökulmat sekä lapsen oikeudet syntyä (abortin tapauksessa) ja saavat aikaan mm YK:ssa kielteisen lausahduksen koskien poikien ympärileikkausta. Kummallisen vieraantuneita ihmiset?

 Ja vaikkapa Facebookin Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmästä:

Suoraan liittyy tuohon lesbouteen. Jos ei ole isää, ei ole myöskään "mallia" miten voi kasvaa mieheksi. Ja siitä sitte sukupuolta vaihtamaan... huhhuh mitä settiä, Saatanan tekosia tämäkin.
Ja niin edelleen. Pahoinvointipussilla varustetut voivat lukaista Daily Stormer-sivuston tulkintaa.

Erittäin pienellä otannalla tuntemistani ihmisistä (1) päättelen myös, että vastaava sukupuoleen liittyvä vaihto on mahdollista myös rakastavien heteroparien kasvattamilla lapsilla. Aiheena olevan uutisen kommenteissa kansa tietää, että Thomas/Tammyn ongelmat juontavat liberaaleista lesbovanhemmista.

Mistä sitten oikein oli kyse? Kiltisti sanottuna Turun Sanomat kusaisi reippaasti omalle puolelle jokkeensa, sillä heidän mainitsema uutinen on vuodelta 2011. Pian Turuus huomattiinkin, että uutisen loppuun kannattaa laittaa maininta wanhasta uutisesta. Linkki vie itse lähteen luokse. Ja sieltä löytyy...

Daily Fail, eli toiselta nimeltään Daily Mail. Briteille kerrotaan hieman toisenlaista tarinaa. Naiset eivät ole muuttamassa poikaansa tytöksi ihan mielihalujensa takia. Häh? Sukupuolenvaihtoleikkausta ei ole tehty (eikä näillä näkymin ole tehty viimeisen kahden vuonen aikana). Kuis ny sillai? Sen sijaan he ovat viivästyttäneet pojan kehitystä hormonihoidolla. Tämä hormonihoito herätti kohua silloin 2011. 11-vuotias Thomas Lobel kun mieltää olevansa tyttö, jonka nimi on Tammy. Sen enempää enää nettikommentteihin palaamatta, hän ei ole haluamassa tytöksi samalla tavalla kuin joku tyttö voi haluta itselleen ponia joululahjaksi. Kolmevuotiaana lapsi osasi viittoa. Hän ilmoitti olevansa tyttö. Vuosien aikana tämä sukupuoli-identiteetin aiheuttama ongelma (olkoon se ongelma sitten kenelle hyvänsä) aiheutti mm. sen, että Thomas/Tammy uhkasi hirttävänsä itsensä. Toisella kertaa hän ilmoitti leikkaavansa itse pippelinsä pois. Sukupuolirooliin pakottaminen onkin yleensä johtanut näissä tilanteissa lapsen masentumiseen ja itsetuhoiseen käytökseen. Poika oli surullinen. Kun Tammyn annettiin olla Tammy, niin persoonallisuus muuttui. Ennen ahdistunut ja etääntynyt poika olikin kikattava tyttö, joka näytti vihdoinkin nauttivan elämästään. Hän on elänyt kahdeksan vuotta tyttönä.

Hormonihoidolla pyritään viivästyttämään murrosikää, jotta Tammy pystyisi tekemään päätöksen mahdollisimman perinpohjaisen pohdinnan jälkeen. Päätöksen perusteella hormonihoito joko lopetaan, ja Tammysta kasvaa myöhäisellä puberteetilla Thomas. Tai sitten edessä on sukupuolenkorjausleikkaus.

Voit katsoa CNN:n lyhyen videon aiheesta. Siinä selitetään miksi vanhemmat ovat tehneet tuollaisen päätöksen.

Aihe on monimutkainen. Helppoja vastauksia ei ole. Niin tai näin, Tammy tulee tarvitsemaan terapiaa ja lääkärien päätöksiä siitä miten hormoneja tulisi käyttää. Siinä ei ole mitään hävettävää. Sen lisäksi tulee tarvitsemaan sitä mitä ei aina löydy edes heteroperheistä, eli tukea, ymmärrystä ja rakkautta. Tammyn adoptoineet Pauline Moreno ja Debra Lobel ainakin vaikuttavat haastatteluiden ja perhekuvien perusteella kaikelta muulta kuin etäisiltä ja välinpitämättömiltä vanhemmilta. He ovat tietoisia riskeitä. He ovat jutelleet lääkäreiden kanssa. Terapeuttia ja psykiatria on tavattu. Hormoniterapiaan on päädytty vaikean pohdinnan jälkeen.

Erittäin pienellä otannalla tuntemistani ihmisistä (1) päättelen myös, että vastaava sukupuoleen liittyvä vaihto on mahdollista myös rakastavien heteroparien kasvattamilla lapsilla. Aiheena olevan uutisen kommenteissa kansa tietää, että Thomas/Tammyn ongelmat juontavat liberaaleista lesbovanhemmista.

Lopulta Turun Sanomat muutti uutista kuvaamaan oikeita tapahtumia. Se päivitettiin tänään päivällä. Otsikoksi tuli pienellä kirjoitusvirheellä:

Lesbopari viivästytti poikansa murroikää [sic] hormonihoidolla

[...]

Asiasta kertovan brittilehti Daily Mailin mukaan hoidot alkoivat jo pojan ollessa kahdeksanvuotias.
Lehden mukaan sekä poika että vanhemmat ovat varmoja, että lapsen todellinen sukupuoli-identiteetti on tyttö. Vanhempien mielestä on parempi, että sukupuolenvaihdos tehdään jo ennen aikuisikää.
Kalifornian Berkeleyssä asuva poika saa nyt hormonien estolääkitystä, jonka tarkoitus on estää murrosikään liittyvät muutokset.
Vanhemmat huomauttavat, että murrosiän siirtäminen vähentää pojan itsetuhoisuutta.