27.7.20

UFO-kuutio Auringosta!

UFO-uutisten rintamalla on ollut pitkään hiljaista. Tänään huuhaa-otsikoissa on ollut hieno kuva mustasta neliöstä. Kyseinen neliö on herättänyt ihmisten mielenkiinnon, koska se on Auringon edessä. Ufologien joukosta kerittiin hakemaan asiantuntija Scott C. Waring, joka kertoi neliön olevan kuutio. Ja tuo kuutio on selkeästi kymmenen kertaa isompi kuin planeettamme. Ja ilmestyi esiin Auringon sisältä. Tai ehkä NASA lisäsi mustan neliön kuvaan sensuroidakseen jotain mitä ei saa näyttää ihmiskunnalle?



NASA salaa totuutta! Käsittämättömät galaktiset joukot ovat täällä! NASA sensuroi Auringon peppureiän! Ja monta muuta erikoista väitettä lähti kiertoon sosiaalisessa mediassa tuolla kuutiokuvalla varustettuna. Minä itse keksin tuon peppureiän sensuroimisen.

Olen melko varma siitä, että nämä huuhaa-sivustot ovat täysin tietoisia mistä musta neliö on oikeasti tullut kuvaan.  Mainostulot eivät kuitenkaan pysy virtaamassa, jos sivustoille ei houkutella sensaatiojutuilla väkeä. Siksi eturintamaan työnnetään ufologit. Taustalle jäävät ne asiantuntijat, jotka jaksavat selittää mitä oikeasti tapahtui.

Yksi tällaisista sankareista on Scott Brando. Twitterissä hän väänsi rautalangasta miksi ei kannata valita vain yhtä valokuvaa SOHOn jatkuvasta kuvasyötteestä. Jatkuva syöte kärsii hetkittäisistä datan pätkimisistä. Silloin kuvaan jää digitaalinen tyhjiö. Esim. tässä SOHOn ottamassa kuvassa Auringostamme on varastettu puolet pois! Tämä selittää tavallista himmeämmän päivän!





Kuusi minuuttia neliö kuvan ottamisen jälkeen SOHO otti uuden kuvan, jossa ei ole neliötä. Katosiko kymmenen kertaa planeettaamme suurempi kuutio jälkiä jättämättä hyperavaruuteen? Mikä tahansa selitys kelpaa hyvän salaliittoteorian pelastamiseksi.

Oikeasti ufologi Waring on toistellut tuota samaa väitettä megakuutioista useamman vuoden ajan. Samanlaisilla kuvilla perustellen. Vaikka kaikissa alkuperäisissä kuvissa ei edes näy mustaa neliötä.


SOHO avaruusobservatorion napsimissa kuvissa on useita upeita otoksia. On sääli että ne eivät nouse otsikoihin samalla tavalla kuin ihmisten (tarkoituksella) tehdyt väärinkäsitykset. UFO-uutisilla kun saa enemmän klikkauksia sivuille.

NASA uskaltaa ihan itse esitellä miten monella tavalla satelliittien ottamiin kuviin jää sinne kuulumattomia jälkiä.

16.7.20

Sudan hylkäsi islamismin

Sudanin lainsäädäntö pääsi kovan väännön jälkeen eroon monista merkittävistä kahleista. Helsingin sanomat uutisoi vahvistetuista lakimuutoksista. Niistä nostettiin pinnalle tyttöjen sukupuolielinten silpomisen kieltämisen.

Aiemmin tänä vuonna Sudanin hallinto hyväksyi maan rikoslakiin muutoksia, joiden myötä silpomisesta voidaan rangaista nyt kolmen vuoden vankeustuomiolla ja sakolla, kertoo AFP. Tuolloin luvattiin myös, että silpomista tarjoavat sairaalat, klinikat ja muut paikat suljetaan.

Erittäin hieno laki. Toivottavasti naisten oikeudet lähtevät parempaan suuntaan. Tuohon suuntaan päästin heti kun entinen presidentti Omar al-Bashir menetti valtansa. Naisten johtamat mielenosoitukset ajoivat al-Bashirin pihalle. Nykyinen pääministeri Abdalla Hamdok on luvannut uudistusten jatkuvan, sillä Sudan tavoittelee vapautta, rauhaa ja oikeutta.

Ne muut uudistukset ovat myös merkittäviä. 1980-luvulla lakeihin nimittäin otettiin mukaan islamistien vaatimat säännöt. Nykyään Sudanin väestöstä n. 97 prosenttia on muslimeja (koska kristityt siirtyivät uuteen Etelä-Sudaniin). Siksi oli poliittisesti helppoa laittaa kaikki kansalaiset islamistien moraalisääntöjen alaiseksi. Uskonnon ja lain yhdistämisellä oli täysin ennakoitavissa olevat seuraamukset.

Alkoholin juominen kiellettiin. Kaikissa muodoissaan. Ei enää viiniä ruokajuomaksi kotona illallisen aikana. Rangaistus juomisesta on yleensä ollut fyysistä pahoinpitelyä raipan muodossa. Tämän vuoden lakiuudistuksen ansiosta Sudanissa asuvat ei-muslimit saavat halutetaan juoda alkoholia. Ei tietenkään julkisilla paikoilla. Muslimit ovat vielä rajoitusten piirissä.

Uskosta luopuminen on jälleen laillista. Islamistien silmissä islamista luopuminen on karmeimpia asioita joita ihminen voi tehdä. Siksi Sudanissa oli laki kuolemantuomiosta tällaisille hulttioille. Kuuluisin, mutta ei missään nimessä ainoa, sudanilainen henkilö tähän lakiin liittyen oli Meriam Yehya Ibrahim Ishag. Meriam sai hirttotuomion vuonna 2014. Mistäs muusta syystä kuin kristityn miehen kanssa naimisiin menosta, eli oli julkisesti kristityksi kääntynyt ex-muslimi. Kansainvälisen kampanjoinnin ansiosta hänet vapautettiin. Meriam kerkisi synnyttämään tyttärensä vankeutensa aikana.

Vuonna 2017 julkisuudessa oli Mohamed Salih, joka pidätettiin apostasiasta syytettynä. Salih oli kirjoittanut sudanilaiselle oikeudelle, että haluaisi vaihtaa virallisen uskontonsa islamista "uskonnottomaksi". Oikeuskäsittelyssä oltiin menossa kohti kuolemantuomiota, mutta onneksi joku keksi tehdä miehelle mielentilatutkimuksen. Sen perusteella Salih todettiin kyvyttömäksi toimia oikeudessa, joten käsittelyt keskeytettiin. Se oli poliittisesti vähiten draamaa aiheuttava tapa pyyhkiä tapaus pois päivänvalosta. Sudanin hallinto muisti vielä edellisten vuosien kansainväliset painostukset.

Sudan korvasi apostasia-lakinsa pykälällä, joka kieltää takfir käytännön. Eli musli syyttää toista muslimia uskostaluopumisesta. Maan viranomaiset huomasivat, että naapuririitoja ja muita kaunoja alettiin selvittämään perättömillä ex-muslimi syytöksillä. Kuka olisi voinut arvata!

Apostasia-lait ovat perseestä, jos asia ei vielä tullut selväksi. Maailmassa on vielä jäljellä 11 valtiota, joissa uskostaluopumisesta voi saada kuolemantuomion.

Sudan sallii nykyään myös naisten matkustavan yksin ulkomaille ilman aviomiestensä lupaa. Kaiken kaikkiaan upea askel maan historiassa. Toivottavasti muutoksia vastustavat islamistit osataan pitää aisoissa. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että naisten oikeudet ja uskonnonvapaus jatkavat eteenpäin. Muutos toiseen suuntaan on vain yhden vallankaappauksen päässä.

3.7.20

Maria Nordin on huono ihminen

Kesän lämpiminä iltoina moni varmasti rentoutuu kuuntelemalla netissä hyviä terveysneuvoja ja lääketieteellisiä luentoja. Tai sitten he voivat kuunnella Maria Nordinin puheita.

Instagram-tilinsä tarinoissa Nordin on vastaillut faniensa lähettämiin kysymyksiin. Tarinat pysyvät katseltavina vain 24 tuntia, mikä on toisaalta ihan hyvä asia tässä tapauksessa. Aiheita on laidasta laitaan, mutta yhteistä niille on Nordinin "musta tuntuu" fiilistelyn toimiminen perusteluina.

Twitterissä reagoitiin joihinkin vastauksiin. Tatu Virtanen erehtyi kuuntelemaan Nordinin selitystä korvatulehdusten ilmestymiseen.

"Korvatulehduksissa on mun näkemyksen mukaan aina taustalla se, että ei hyväksy sitä mitä kuulee."

- Maria Nordin, 2020
Enemmän nettiraivoa on kuitenkin aiheuttanut Nordinin kissan kokemat kärsimykset. Tiia Lehtonan laittoi talteen Nordinin kirjoitukset siitä mitä kissalle tapahtui. Kyy pääsi puremaan kattia. Kissa eristäytyi kärsimään myrkyn oireista, kuten kissat tekeät kun ovat kovissa kivuissa. Toipumisessa kesti yhteensä neljä päivää. Kissa jäi onneksi tällä kertaa henkiin.

Kissaa ei viety eläinlääkäriin nesteytykseen ja vastamyrkyn saamiseen, koska Nordinin mielestä eläinlääkärien antama hoito olisi huono juttu. Hän kyllä soitti eläinlääkäriin, mutta ei vaivautunut ajamaan sinne asti. Koska Nordin tietää eläinlääkäreitä paremmin mitä kissoille kannattaa tehdä tuollaisessa tilanteessa.

Ilmeeni tässä vaiheessa bloggausta

Instagrammissa Nordin selitti myös mistä ihmisten astma ilmestyy. Aiheena on toki sairauksien ja oireiden "henkinen taso" mutta oli jännä kuulla Nordinin versio astman syistä.

"Mun näkemykseni on että ihminen joka kärsii astmasta, niin sillä on tapahtunut elämänkokemuksena joku pelko. Joku elämäntilanne jossa on tapahtunut, joka on tuottanut pelkoa, niin se on kytkeytynyt hengittämiseen. Eli keho virheellisesti luulee, että jossain on vaara ja se onkin se hengittäminen joka on vaaratekijä. Ja sitten keho rupee tuottaan näitä oireita, jotta me osattais puolustautua siltä ja hengitettäis vähän vähemmän ja ehkä vähän herkemmin. Mmm. Eli meidän puolustusmekanismit on ihan hassut!"

- Maria Nordin, 2020

Mitä tähän voisi kommentoida? Nordin toistuvasti toteaa, että puhuu pelkästään omista näkemyksistään. Sieltä henkisestä näkövinkkelistä. Ei lääketieteellisestä näkökulmasta. Tietenkin silloin vastuu siirtyy kuuntelijoille. Eikä hän edes väitä olevansa terveysalan ammattilainen, vaan arkkitehti, filosofi ja kirjailija. Eli käytännössä ihan tavallinen Maija Meikäläinen vaan puhuu netissä omista tuntemuksistaan. Onko se sitten niin vaarallista?

Eniten minua kiinnostaa saada vastaus seuraavaan kysymykseen. Onko jossain oikeasti aikuisia ihmisiä, jotka ottavat nuo terveyspuheet totena?