10.4.11

Iskuryhmä ja näkemisen sietämätön vaikeus

Anne Kukkosen Iskuryhmä -blogissa ylistettiin neulanreikälasien parantavaa voimaa. Reikälasit eivät pelkästään auta näkemään paremmin. Ne korjaavat silmän rakennetta, jotta ihminen saa pysyvän hoidon näköongelmiinsa. Etkö muka ole koskaan kuullut näistä neulanreikälaseista? Siihen on hyvä syy. Ukkonen selittää:

Niin kutsuttu "silmäteollisuus" nimittäin näkee halvat neulanreikälasit uhkana omalle tuottoisalle bisnekselleen, joka taas vastaavasti perustuu usein törkeästi ylihinnoiteltuihin reseptilaseihin. Asiakkuuden jatkumo on myös lähes poikkeuksetta taattu, sillä kerran silmälasit ostanut yleensä palaa aina uudestaan tarkistamaan näkönsä ja päätyy siten ostamaan entistä vahvemmat linssit vanhojen tilalle.


Aivan. Iso Optiikka hallitsee samat metkut kuin Big Pharma. Ikänäkö, eli silmän asteittain muuttuminen vuosien myötä, on vain optikoiden ja silmälääkäreiden suuri salaliitto jolla rahastetaan tyhmiä.

Miten lasit toimivat?

Neulanreikälaseissa ei ole läpinäkyvää lasia vaan musta levy, johon on porattu runsaasti halkaisijaltaan millimetrin suuruisia reikiä. Kun silmä katsoo reikien läpi, se näkee kohteet huomattavasti suuremmalla terävyysalueella kuin tavallisilla laseilla katsoessaan. Terävyysalueen laajeneminen tekee reikälaseista hoitavat ja rentouttavat. Ne toimivat juuri päinvastoin kuin lasilasit, jotka supistavat terävyysalueen ja siksi synnyttävät silmiin kasvavaa kiristystä.


En näe (hohhohh!) tuossa kauheasti korjaamisen arvoista. Reikien läpi tiirailevat silmät poimivat vain tarkan näköalueen. Luonnollinen epätarkka reunus jää huomioimatta. Näin aivot rekisteröivät helpommin sitä tarkkaa kohtaa. Saman efektin saa tihrustamalla silmiään. Neulanreikälasit tekevät sen ilman jatkuvaa tihrustamista. Nämä lasit siis voivat ihan oikeasti auttaa tietynlaisia silmiä näkemään paremmin. Kun lasit ottaa pois päästä, niin silmät palaavat luonnolliseen tilaansa, ja heikompi näkö palaa.

Vai palaako? Entäpä jos silmät saadaan pysyvästi parempaan kuntoon? Entäpä jos ihmisten ei tarvitsisi tuhlata rahaa kalliisiin silmälaseihin tai laserleikkauksiin?

Olisiko se oikeasti niin helppoa? Onko moderni ihmiskunta jättänyt voikirnun ja hevoskärryt menneisyyteen, mutta unohtanut mahtavan keinon hoitaa miljoonien ihmisten elämää haittaavan vaivan? Ovatko lääkärit ja kirurgit väärässä, kun he testeissään totesivat mykiön kestävän jopa rajuja paineita, venyttelyä ja runnomista. Kaiken tuon jälkeen mykiö palaa entiseen muotoonsa.

Iskuryhmä iskee miljoonan huuhaan voimalla. "Mainioksi todisteeksi" neulanreikälasien toimivuudesta tarjoillaan anekdoottikokoelman lisäksi erään oikeudenkäynnin tulosta.

Eräs mainio todiste luonnonmukaisten menetelmien tehosta on laaja oikeudenkäynti Yhdysvalloissa, jossa silmälääkärit haastoivat luonnollisen näön opettajan Margaret Corbettin oikeuteen syyttäen tätä "vaarallisen ja valheellisen" tiedon levittämisestä. Todistusaitiossa kävi päivien mittaan lähes 300 henkilöä, jotka kertoivat miten Corbett oli opettanut heitä parantamaan näkönsä. Lopulta oikeus hylkäsi kaikki silmälääkäreiden esittämät syytteet.


Mikäpä olisi parempi menetelmä jonkin aparaatin toimivuuden testaamiseksi kuin oikeussali. Tieteellinen tutkimus on nössöille! Corbett haastettiin oikeuteen lääketieteen luvattomasta harjoittamisesta. Hän puolustautui toteamalla, ettei ollut koskaan väittänyt olleensa lääkäri tai optikko, vaan "silmäharjoittelun opas". Hän opasti ihmisiä rentouttamaan silmiään. Ja oikeassahan Corbett oli. Syytteet menivät nurin. Vaihtoehtohoitojen maailmassa tuo tarkoittaa sitä, että neulanreikälasit toimivat.

Asiasta olisi kiva keskustella ja väitellä Iskuryhmän kanssa. Näin teki esim. nimimerkki Tippitapitus. Hän laati kokemuksistaan valistavan videon Youtubeen.



Iskuryhmän kommenttikäytäntö ei ole muuttunut miksikään sitten viime kinastelun. Ukkosen blogissa ei julkaista avoimen skeptisiä viestejä. Varsinkin pelätyn Skepsis ry:n kulttilaiset ovat kiellettyjen listalla.

Luvassa on parempaa perehtymistä tuohon William H. Batesin kehittelemään silmärentoutustekniikkaan. Tilasin eilen yöllä Amazon.comista miehen kirjoittaman The Bates Method for Better Eyesight Without Glasses -opaskirjan. Tulossa on kriittistä analyysiä. Sitä odotellessa voit lukea miten QuackWatch käsittelee aihetta. Olen myös melko hyvässä asemassa tämän aiheen tiimoilta, sillä siskoni on aito optikko ja tapaan työpaikallani aina kahden viikon välein ihan aidon silmälääkärin, joka tekee ihan oikeita silmäleikkauksia.

13 comments:

  1. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  2. Ukkosen Anne taitaa vastustaa kaikkia "virallisia totuuksia".

    "Big pharman" vastustamisen lisäksi hän on ainalkin ilmastoskeptikko.

    Kehotin häntä julkaisemaan todisteet AGW:n olemisesta huuhaata. Saisi rahaa, mainetta ja kunniaa.
    Hän ei julkaissut kehoitustani blogissaan.

    ReplyDelete
  3. Erityisen herkullinen minusta on paasaus internet-sensuurista, kun harrastaa sitä itse silmääkään räpäyttämättä. Minusta itsetunto ja luottamus asioiden oikeellisuuteen ei ole kovin vahva, jos niitä ei voi epäillä ääneen.

    Kuitenkin..tässä unohdetaan tosiaan silmän rakenne ja fysiologiset muutokset. Likinäköinen äitini pystyy tällä hetkellä näkemään ilman laseja, mutta sillä ei ole mitään tekemistä minkään opettelun kanssa vaan sen tosiseikan, että ikänäkö tasaa likinäköä. Samalla polulla olen itsekin.

    Ei siellä kommentoijatkaan älyllä loista: "lisäksi pelkään, että silmäni tottuvat laseihin ja tarvitsen pian taas vahvemmat linssit." Pöh. Olisiko joskus tiedonhankinta poikaa? Vai onko kaikki muu kuin mutu valheellista propagandaa...

    ReplyDelete
  4. Iskuryhmän uusin postaus on muuten hyvää kamaa sekin. Suorastaan jatkoa taannoiselle syöpä-postaukselle! Syöpä on kehon puolustuskeino, sinullakin on ollut syöpä.

    Miksi kidutan itseäni Ukkosen juttuilla?

    ReplyDelete
  5. Internetin valloitukseni on alkanut...

    ReplyDelete
  6. Suora lainaus viimeisimmästä iskuryhmä-blogin postauksesta:
    "99% tapauksista syöpä ei tapa ihmisiä vaan lääkkeitä valmistavat yhtiöt, jotka ovat kaikkien lakien yläpuolella. Totuus on vielä löydettävissä, mutta erilaisten säädöksien ja kontrollin lisääntyessä vaihtoehtoisen tiedon etsiminen käy pian mahdottomaksi ja se tullaankin lähitulevaisuudessa rinnastamaan terroristiseksi toiminnaksi."

    Eli lääkeyhtiöt tappavat ihmisiä ei sairaudet.

    ReplyDelete
  7. Ukkonen on kuin Pirun riivaama. Hän on pikku ilmastoskeptikko, mutta toisaalta huolissaan chemtraileista ja kannattaa luomuruokaa.

    Kaikki mikä on tyhmää menee läpi, mutta järki ei. Myös uskomattomat mittasuhteet saanut vainoharha muita häntä vastaan ajattelevia kohtaan on kuin riivaajan harhaanjohdatusta!

    Kun näitä oikein tulee vastaan rupeaa itse "epäilemään".

    ReplyDelete
  8. PA: "Tieteellinen tutkimus on nössöille"

    Olisikohan pelkona se, että jos tieteelliset tutkimukset tukisivat vaihtoehtoisia hoitoja, isot yritykset tulisivat markkinoille (sairausvakuutusrahojen perässä) ja yksityisyrittäjät joutuisivat etsimään vaihtoehdon vaihtoehtohoidolle.

    Toinen asia on se, että jos kerran asiakkaille kelpaa anekdootit markkinapuheeksi, mitä hyötyä on tutkimuksesta. Sitä paitsi, tutkimushan vain todistaa sen, mikä jo tiedetään. Ainakin humpuukimaakarin mielestä.

    ReplyDelete
  9. Anne on reagoinut tähän videoon viimeisimmässä blogauksessaan.

    ReplyDelete
  10. http://www.iskuryhma.com/2011/04/kuka-on-tervetullut-iskuryhmaan.html

    Spank those naughty skeptics!

    ReplyDelete
  11. Voi kiitos, postaa todellakin mitä saat tuosta kirjasta irti ja kommentoi kunnolla. Itse olen menossa tämän kuun lopussa näön tutkimukseen, jonka perusteella tehdään päätös LASIK-leikkauksesta.

    Olen todellakin kiinnostunut kuulemaan mitä saat irti tuosta hörhökirjasta. :)

    ReplyDelete
  12. En ymmärrä sitä, miksi nti Ukkonen korostaa erityisesti kunnianloukkausta, koska uskallan väittää, että melkoinen osa SENSUROIDUISTA viesteistä on ihan ystävälliseen sävyyn esitettyjä asiaa selventäviä kysymyksiä. Personae non gratae indeed.

    Toki auliisti myönnän, että my site, my right -toimintaa voi ja saa harrastaa, mutta jokaisen pitäisi silti lukea tarkemmin esimerkiksi sitä lakipykälää, jota tuo nettietikettilinkkikin siteeraa: "Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä."

    Nti Ukkonenkin on hyvä ja huomaa kohdan: "taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa", mitä julkisen sivuston kuten blogin pitäminen on. Lisäksi, koska nti Ukkonen vaatii blogissaan rekisteröitymistä, olisi nti Ukkosen hyvä myös selventää, kuinka hän noudattaa henkilötietolain määräyksiä henkilörekisterin pitämisestä.

    Koska nti Ukkonenhaluaa ylläpitää tiukkaa moderointia julkisessa blogissaan, on hänen vain hyväksyttävä se tosiasia, että blogikirjoituksia arvostellaan muualla. Yksi loistava vaihtoehto on sulkea blogi kutsuttujen käyttäjien luettavaksi.

    ReplyDelete
  13. Voi ei, mille ihmesivustolle minut oikein johdattelit, PA. Nyt luen noita kaasupään jorinoita kihisten hukkaan meneviä kommentointihaluja. On vähän sellainen haisu, ettei omia kommenttejani julkaista. Etenkään tuohon syöpätouhuun, grrr.

    ReplyDelete