29.8.12

Vuodatusta

Blogirintamalla on ollut hiljaisempaa, sillä pyrin jälleen keskittymään kirjapinoni supistamiseen. Sorviin on myös jälleen aseteltu Tapio Puolimatkan Usko, Tiede ja Evoluutio kirja, jonka lukemisen aloitin vuoden alkupuoliskolla. Tähän päälle vielä Skeptikko-lehteen kirjoitettavat tekstit. Plus rentoutuminen ihmisiä tappamalla Battlefield 3:ssa ja Killzone 3:ssa.

Ja rentoutumista tarvitaan, sillä olen lukenut siitä miten uskonnottomat ihmiset joutuvat välillä elämään modernissa yhteiskunnassa. Perhesuhteet ovat kireällä, kun vanhemmalle sukupolvelle ei voi kertoa niinkään yksinkertaista asiaa kuin kirkkoon kuulumattomuutta. Vauvojen kastamiseen perään kyselevät mummot valahtavat valkoisiksi, kun kuulevat lapsen saavan nimensä ilman papin avustusta. Toiset eivät ymmärrä miten lapsi edes voi saada nimeä, jos häntä ei kerran edes kasteta kirkossa. Moni luulee kastetilaisuuden olevan se toimitus, jolla lapsi saa nimensä. Vaikka oikeasti se on vain se tilaisuus, jossa lapsi liitetään seurakuntaan. Nimi laitetaan papereihin erikseen väestörekisterin kautta. Ja jos lapsella ei ole kummeja kirkon kautta, niin mites lapsi sitten pystyy kasvamaan normaaliksi ihmiseksi. Jos lapsi ei ole kirkon kirjoilla, niin hän ei aikuisena pääse vihille. Ja niin edelleen.

Onhan se totta, että lasten kasvattimiselle on paremmat edellytykset seurakuntien kautta, sillä kaikilla paikkakunnilla ei ole tarpeeksi päiväkoteja ja kerhotoimintaa. Niitä täydennetään kirkon palvelujen kautta.

Taustalla on se sitkeä ajatus uskonnon tärkeydestä ja välttämättömyydestä elämälle. Lievemmissä muodoissa ajatellaan, että eläminen tarvitsee vähintään nämä uskonnolliset rituaalit, jotta elämisessä olisi jotakin mieltä. Aihe ei muuten vaivaisi mieltäni, mutta luin äskettäin erään suomalaisen kokeneen samanlaisia asioita pienessä kotikaupungissaan kuin minä koin joitakin vuosia sitten täällä Toijalassa. Hän erehtyi ilmoittamaan uskonnottomuudestaan sukulaisilleen. Sitä kautta skandaaliuutinen levisi kyläradioon asti.

Ja mummut ilmestyivät puhuttelemaan tuota nuorta naista. Hänelle ilmoitettiin, että mummopartio rukoilisi naisen puolesta. Sehän on kiva. Vähemmän kivaa oli se miten mummot tekivät verbaalisesti selväksi naisen kelpoisuuden ihmisenä. Jos hän ei palvoisi samaa jumalolentoa heidän hyväksymällä tavallaan, niin nuori nainen ei olisi hyvä ihminen. Vaan jonkin metaeheytyksen kaltaisen teon tarpeessa, jotta naisen elämä pääsisi hyväksytyille raiteille.

Jos joku tuollainen mummo tai pappa sattuisi lukemaan tätä (vaikka blogini nimi melko varmasti karkoittaa heidät välittömästi), niin toivoisin heidän ymmärtävän erään asian. Tiedän, että heidän mielestään he ovat tekemässä äärimmäisen tärkeää asiaa. Tiedän, että he ovat oikeasti huolissaan minun ja muiden uskonnottomien sieluista. Kuulin itse miten paikallisen vanhemman herrasmiehen ääni värisi surullisena, kun hän oli lukenut lehdestä minun olevan ateisti. Sain lahjaksi printattuja rukouksia ja hengellistä luettavaa. Sekä tietenkin tiedotuksen puolestani tehdyistä rukouksista.

Millään noilla teoilla ei ole minulle mitään väliä.

Se on rukoilijoiden kannalta tuhlattua aikaa (hold the obvious jokes, please).

En enää välitä hengellisestä kirjallisuudesta. Teininä luin niitä vielä mielenkiinnolla varustettuna, sillä halusin tietää miten monella eri tapaa ihmiset voivat uskoa jumaliin. Sittemmin tuo into on laantunut. Uskonnllisuuden pääpiirteet ovat selvillä. Vain ääripäiden maustetut fundamentalistiset uskonnot jaksavat houkutella lukemaan alan kirjallisuutta.

Mutta mikä on kohtelias tapa kertoa näillä ihmisille, ettei heidän kannata vaivata minua. Olen kuunnellut kohteliaasti - herrasmies kun olen - läpi nämä uskon löytämisen toivotukset. En halua loukata heitä, mutta samalla ihmettelen eivätkö he ymmärrä miten heidän tekonsa loukkaa minua. Tuo vajaaksi, huonommaksi ihmiseksi leimaaminen, nimittäin. Sekä se miten pari mummoa täällä Toijalassa melkein vaihtaa katua kun tulen vastaan. Väistely alkoi sen jälkeen kun naamani ja nimeni oli Akaan seutu lehdessä. Mikä on itsessään oikeastaan naurun arvoinen asia. En näe itseäni ihan niin pelottavana ihmisenä.

Kiitos tarinoista anonyymeille. Lähettäkää vain lisää postia. En aina kerkiä vastaamaan. Siitä pyydän anteeksi etu- ja jälkikäteen.

8 comments:

  1. Oma vanhempani on käynyt läpi myös tuon pienen kylän kiirastulen ateistina. Onneksi itse on päässyt elämään sekulaarimmassa sfäärissä.

    Huonompina päivinä kiukuttaa erityisesti kun kirkon erityisasemaa puolustellaan sen tekemällä yhteiskunnallisella työllä.

    Päiväkerhotoiminnasta ja vastaavasta kirkolla on vain "ensimmäisenä ehtijän" etuoikeus. Mikään ei estäisi kuntaa tai peräti yksityistä henkilöä järjestämästä suoraan omaa iltapäiväkerhoa tai päivähoitoa. Puhumattakaan kaikenlaisesta muusta "diakonia" työstä.

    Samalla tavalla jos sairaalassa ei olisi päivystäviä sairaalapastoreita, palkattaisiin ihan oikeita kriisityöntekijöitä. Nyt ei tarvi koska seurakunnista tulee papit ja rabit lohduttamaan.

    ReplyDelete
  2. Tämä on varmasti laiha lohtu, mutta omasta mielestäni rasittavimpia ovat rituaaliuskovaiset. Sen vielä jotenkin ymmärrän että jonkun maailmankuva on todella mustavalkoinen ja hahmottuu täysin jumaluskon näkökulmasta. Mutta täysin yli hilseen menevät telaketjutapauskovaiset joiden mielestä lapsikaste, rippikoulu ja kirkkohäät ovat hyvän ihmisyyden ehdottomia vaatimuksia joita täyttämättömät ovat b-luokan kansalaisia, mutta jotka toisaalta alleviivaavat innolla ettei tässä mitään uskovaisia olla, ja jumalaankin uskotaan korkeintaan "vähän sinne päin". Ja näitä logiikan jättiläisiähän riittää...

    Voimia joka tapauksessa! :) Aito uskonnonvapaus ei ole täällä vielä, mutta kyllä sadassa vuodessa on aika paljon edistystä tapahtunut.

    ReplyDelete
  3. Jos ei kirjat riitä, niin Tampereella olisi Puolimatkan luentoa tarjolla vajaan kuukauden päästä:

    Tiistaina 25.9. 2012 klo 18.00 "Usko akateemisessa maailmassa". Tampereen tekninen yliopisto, Festia, Korkeakoulunkatu 8.

    Noinkohan sitä viitsisi Hervantaan vääntäytyä...

    ReplyDelete
  4. Valitettavasti pienillä kunnilla ja yksityisillä henkilöillä on monesti eräs este kerhojen järjestämiseen.

    Raha.

    Rahaa ei ole lain puitteet täyttävään kerhotoimintaan. Joskus kunnalla voisi rahaa ollakin, mutta miksipi kerhoa järjestää, jos kirkko järjestää toimintaa "ilmaiseksi". Suurin osa kuntalaisistakin pitäisi rahan haaskaamisena sitä, että kunnalla ja seurakunnalla olisi päälekkäistä kerhotoimintaa.

    Tällainen tilanne voi hyvinkin olla jossain alle 2000 hengen maaseutupitäjässä.

    ReplyDelete
  5. "En halua loukata heitä, mutta samalla ihmettelen eivätkö he ymmärrä miten heidän tekonsa loukkaa minua."

    Niin totta, NIIN totta. Olen yrittänyt pariinkin otteeseen joskus selittää tätä asiaa kristitylle, joka tulee valistamaan minua uskostaan ja kertomaan miten elämäni on väärin, ja onkohan tasan yhdelle mennyt kaaliin se, miten sellainen voi olla epäkohteliasta tai loukkaavaa. Mä kiehun tollasissa tapauksissa siitä ymmärtämättömyydestä. Oon kiehunu teinistä asti, koska jo silloin kyseenalaistettiin (niiden vanhempien sukulaisten puolelta) sitä mun maailmankatsomustani, kuitattiin tietmättömyydeksi, nuoruuden kapinaksi ja ties miksi, ilman mitään kunnioitusta mua ja mun valintoja kohtaan ihmisenä ja persoonana. Kyse ei voi olla typeryydestä, koska ei se nyt niin vaikea asia ole käsittää, kyseessä on oltava joku itsensähuijaaminen. On tosi hankala olla ihmisiksi tuollaisten ihmisten kanssa.

    ReplyDelete
  6. Toijala on kyllä paras kaupunki :D

    ReplyDelete
  7. Ne ei ymmärrä että teko loukkaa. Oma ratkaisu:Loukkaannun ääneen. Herrasmies antaa kuvan että asia ei loukkaa.

    Kun itse loukkaantuu, niin ei uskis silti tajua että HÄN on se provokaattorikusipää jolta puuttuu empatiakyvystä oleelliset roolit ja että tämä kaikista ns. hyvistä takroituksista huolimatta ilmenee puutteellisena sympaattisuutena, tekoystävällisyytenä.

    Mutta jättää rauhaan, menee kotiin kohkaamaan tohkeissaan. Minua ei kiinnosta mitä nämä tekevät kun eivät ole minun kasvojen tai lukutaidon ulottuvilla. Kohkatkoon tohkeissaan kotonaan. Kauhistelkoot.

    Kysymys siitä että onko parempi olla rakastettu vai pelätty, on niin että on kenties parempi olla rakastettu. Mutta jos asiat sujuvat kuten tekevät, eikä ns. minkäänlainen asiallinen käyttäytyminen ja epäalentuvuus selvästi onnistu, niin sitten on parempi olla pelätty.

    Suosittelen kaikille! Ihan oikeasti. Pahin elämäni virhe oli se, kun yritin asiallista keskustelua, sitä jossa saa pintakehua "hyvästä debattihengestä" joka tarkoitta sitä että on jokin julkinen ja yleinen uskisten pelastelunkohde ja ulosteenkaatopaikka.

    Ei niille pidä olla muuta sanottavaa kuin että "Minun paska on aina kovaa, teidän paska haisee."

    ReplyDelete
  8. Ite oon vanhoillis-lestadiosesta perheestä lähtösin ja tiiän miltä tuntuu ku katsotaan pitki nenän vartta. Naapurin akka piti mua piruna.

    ReplyDelete