23.9.15

ClinicalTrials ja luotettavampi lääketutkimus

Lääketutkimuksessa on suuri ja selkeä epäkohta. Sitä on korjattu asteittain ja pienin edistysaskelin. Kyseessä on harhakäsitys, jossa suositaan pelkästään positiivisten tulosten saamista tutkimuksissa. Ongelma oli aikaisemmin esillä blogissani 16.5.2015. Lyhyesti: negatiivisia tai nollatuloksia ei vaivauduta lähettämään eteenpäin, koska niiden ei ajatella olevan yhtä merkittäviä kuin positiiviset tulokset. Potaskaa mutta valitettavan yleistä. Tämän harhaluulon takia tieteellisen tiedon edistyminen hidastuu. Positiiviset tulokset päätyvät yliedustettuina tieteellisiin julkaisuihin. Esim. lääkkeiden positiiviset vaikutukset ovat lopulta paperilla aivan liian hyviä verrattuna todellisuuteen. Ongelma johtaa valtaviin verorahojen tuhlauksiin, kun korvauksia annetaan lääkkeistä joita eivät olekaan niin hyviä kuin vaikkapa halvempi vanhempi lääke. Ja tietenkin haittojen jäädessä julkaistuissa tutkimuksissa ilmoitettuja pienemmäksi myös potilaiden terveys kärsii.

Ongelman suuruudesta saatiin osviittaa, kun PLoS ONE julkaisi rekisteröityjen tutkimusten vertailua. Taustalla on merkittävä edistysaskel nimeltään Clinical Trials. Vuonna 2000 otettiin käyttöön järjestelmä, johon ilmoitettiin aloitettavien lääketutkimusten metodologiat, aikataulut ja lopulta tulokset. Avoin tieto takaa luotettavamman tutkimuksen. Näin ei voida jättää välistä negatiivisia tai nolla tuloksia, jolloin tulokset vääristyisivät positiiviseen suuntaan.

Vertailuun otettiin 55 sydäntautien hoitoon keskittyvän tutkimuksen edistyminen ja tulokset. Ennen vuotta 2000 julkaistuista tutkimuksista 57 % ilmoittivat positiivisia tuloksia hoidolle. Vuoden 2000 jälkeen aloitettujen tutkimusten kohdalla positiiviset tulokset romahtivat 8 % paikkeille. Ja ilmestyipä kokoelmaan myös ensimmäinen hoitomuodon haitallisuudesta kertova tutkimus. Tämä jos mikä on hieno esimerkki siitä miten tutkimusta voidaan muuttaa paremmaksi.

PLoS ONE: Likelihood of Null Effects of Large NHLBI Clinical Trials Has Increased over Time

No comments:

Post a Comment