25.2.16

Trans-asioista vihaisena

Perussuomalaiset Nuoret aloittivat #tyttö_poika  kampanjan, joka nostaa takaisin kansakuntamme tietoisuuteen sukupuolet. Nimittäin tytöt ja pojat, tai aikuisemmin, naiset ja miehet. He jotka ovat joutuneet armottoman sukupuolineutraalin fasismin alistamaksi. Normaalit, tuo unohdettu kansanosa. Persut ovat huolissaan siitä miten yhteiskunnastamme ollaan pyyhkimässä pois sukupuolet.



Ei. Tämä ei ole mikään vitsi. Päivällä ihan oikeasti luulin ensin sitä parodiaksi perusarvokannattajista. Sitten kerkisin kotona lukaisemaan sivua. Se on aivan oikea kampanja. Ihan oikealta PS Nuorten ryhmältä. Minun täytyi sammuttaa valoja asunnostani. Hakea kylmää cola-juotavaa lasituoppiini ja istahtaa kuuntelemaan rauhoittavaa musiikkia. En ole missään mielessä alan asiantuntija, mutta olen saanut kunnian tutustua transsukupuolisiin ihmisiin. He ovat kokeneet kovia tai eläneet onnellisesti tai ovat vieläkin haasteiden edessä. Yhteistä kaikille heistä on se, että he ovat ihania ihmisiä. Siksi tämän päivän aihe sai jopa minut hieman tunteelliselle vaihteelle.

Keskustelu on monitahoinen ja monimutkainen kenttä. Se herättää monissa ihmisissä monenlaisia kysymyksiä. Myös minä olen joutunut kohtaamaan ennakkoluulojeni murskaamisia ja muutoksia. Jäljelle on kuitenkin jäänyt erittäin sitkeästi melko olennainen kysymys. Sellainen epäluulo ihmisistä johon en onnistu keksimään selkeää vastausta. Kysymys on kalvanut sieluttomuuttani jo monta vuotta, kun olen lukenut näitä väittelyitä trans-asioista:

Miksi helvetissä sillä on mitään väliä sinulle mitä sukupuolta joku tapaamasi ihminen on?

Jos hän määrittelee sukupuolensa eri tavalla kuin mitä sinä silmämääräisesti päättelet pelkän ulkonäön perusteella, niin ongelma ei ole hänen sukupuolensa. Ongelma on sinun suhtautumisesi toiseen ihmiseen.

Ja eikun PS Nuorten kirjoituksen pariin.

Sukupuolineutraalin yhteiskunnan idea lähtee siitä valheesta, että sukupuolten välillä ei olisi eroja ja että tyttöjen ja poikien pitäisi olla kiinnostuneita samoista asioista. 

Kuka on väittänyt tuollaista? Missä sellaista on väitetty? En ole onnistunut havaitsemaan niitä kirjoituksia tai puheita joissa vaaditaan tyttöjen ja poikien kiinnostuvan samoista asioista. Olen kyllä nähnyt miten tytöillekin sallitaan poikien harrastuksia tai leikkejä. Tyttö haluaa leikkiä merirosvoa? Mahtavaa! Olen nähnyt miten pojat saavat harrastaa tyttöjen juttuja tai leikkejä. Poika haluaa valmistaa glitterkoruja tai leikkiä MonsterHigh nukeilla? Hienoa!

 Kummassakin tapauksessa tytöt pysyvät tyttöinä ja pojat poikina. Luonto on siitä hämmästyttävä, etteivät sukupuolielimet haihdu pois tai muutu mutanteiksi lapsen leikkien, harrastusten tai halujen mukaan. Vaikka tällaista uhkakuvaa maalataan PS Nuorten kampanjan tekstissä.

Yhteiskunta ei kuitenkaan ole tasapainossa silloin, kun ulospäin näyttää siltä, että naisia ja miehiä kiinnostaa yhtä paljon tehdä samoja asioita, vaan silloin, kun he voivat tehdä, mitä haluavat.

Ja:

Itsensä kieltämisen sijaan jokainen voi olla ylpeästi sitä, mitä on.

No mutta, juuri noin minä ajattelen tästä asiasta! Juuri tuollaista se vasemmistovihersuvakkimädättäjien kampanjointi on ollut trans-asioissa. What the fuck is going on, Persut?


Perussuomalaisten Nuorten mielestä sukupuolten kyseenalaistaminen hämmentää nuoria, ja järjestö kehottaa kasvattajia ja vanhempia olemaan laittamatta lapsiaan tällaisten trendivirtausten kokeiksi.

Olisi ihanaa kuulla miten PS Nuoret kuvittelevat tuon kyseenalaistamisen tapahtuvan. Miten kouluissa hämmennetään lapsia? Mitä kauhutarinoita lapset ovat kertoneet vanhemmilleen tästä asiasta?

Toivon todella hartaasti, että nämä PS Nuoret ovat valmiita hyväksymään ja tukemaan niitä transsukupuolisia lapsia, jotka haluavat sovittaa päähänsä haluamaansa Tyttö- tai Poika-lippalakkia. Jos he eivät ole valmiita hyväksymään ja tukemaan näitä lapsia, niin toivon todella hartaasti PS Nuorten painuvan suohon. Toivon sitä siksi, että tämä transsukupuolisia mollaavat, tyrmäävät ja vähättelevät puheet, asenteet ja kampanjat ovat juuri sitä mikä ajaa transsukupuolisia lapsia - HUOM: LAPSIA - itsemurhiin. Eli uudelleen, lasten itsemurhiin, koska näistä asioista on puhuttuva lapsille lapsien ymmärtämällä kielellä. Se on paras (ei toki ainoa) tapa ehkäistä nuorten itsemurhia ja toivottavasti valistaa muita kohtelemaan transsukupuolisia ihmisiä muina kuin friikkeinä.

Sitten pätkä Tiina Palovuoren kommentista tuolta PS Nuorten sivulta:

"Luokittelu kahteen erilaiseen sukupuoleen on hyvin selkeä ja määrittyy suoraan geeneistämme."

Ymmärrän, että aihe voi olla monelle ihmiselle vaikea. On helppoa ajatella, että sukupuolia on vain kaksi. On helppoa ajatella, että Matti on mies ja Maija on nainen. Eikä mitään välimuotoja, poikkeuksia tai muita pakkaa sekoittavia tekijöitä ole. Se on helppoa ajattelua, mutta se on samalla luonnontieteellisesti väärin. Suosimme binäärista ajattelua, mutta ihmiskunnan suureksi harmiksi biologia ja luonto eivät aina suostu tottelemaan ajatusmaailmaamme. Sukupuolet ovat spektri. Jos sinua siis sattuu kiinnostamaan tämä asia luonnontieteiden kannalta. Jos ei kiinnosta, niin jätä lukematta tuo Nature julkaisun juttu. Voit toki jatkaa sukupuolten jaottelua kahteen erilaiseen sukupuoleen.

 Jos olet epävarma siitä millä nimellä tai termillä kutsua toista ihmistä, niin kysy häneltä. Näin sinun ei tarvitse arpoa outoja sanoja wikipediasta tai sovittaa toista ihmistä melkovarmasti sinun mielipiteittesi vääristymään. Tilanne selviää hämmästyttävän nopeasti, kun olet itse avoin ja uskallat kysyä.

Seuraavaksi yksinkertaistettu selitys, jonka toivon auttavan trans-asioista hämmentyneitä #tyttö_poika ihmisiä.

Transgender, transsukupuoli on siis sellainen sukupuoli, joka eroaa synnytyksessä heille merkitystä sukupuolesta. Tuo sukupuoli-identiteetti ei ole sama asia kuin seksuaalinen suuntautuminen. Sukupuoli-identiteetti kertoo kuka olet. Seksuaalinen suuntautuminen kertoo ketä/keitä rakastat. Jotkut transgender ihmiset käyvät läpi hormoniterapian tai korjausleikkauksia, jotkut eivät koe tarvitsevansa niitä. Kaikkein merkittävänä tietona taitaa olla tämä. Heidän päätöksensä näistä kaikista asioista on lääketieteelliseltä termiltään: Ei kuulu sinulle.

Relevantti John Oliver The Last Week Tonight jakso

17 comments:

  1. Viisasta ja moraalista puhetta. Kiitos.
    Sivistys etenee tässäkin maassa, takaiskuyrityksistä huolimatta.

    ReplyDelete
  2. Sori, takerrun nyt hienon kirjoituksen yksityiskohtaan, mutta kiinnostaa tietää, miten tämä olisi jatkunut: "Eli uudelleen, lasten itsemurhiin, koska" Nyt lause katkeaa kesken.

    ReplyDelete
  3. Hyvä kirjoitus muuten, mutta ottaisin huomioon, että seksuaalinen identiteetti on eri asia kuin romanttinen identiteetti. Eli seksuaalinen identiteetti määrittää, kenen kanssa haluaa harrastaa seksiä, jos haluaa, ja romanttinen kehen/keihin rakastuu, jos rakastuu.

    ReplyDelete
  4. "Nyt lause katkeaa kesken."

    Hyvä kun huomasit. Täydensin tekstiä.

    ReplyDelete
  5. Persu-ajatus: "Yhteiskunta ei kuitenkaan ole tasapainossa silloin, kun ulospäin näyttää siltä, että naisia ja miehiä kiinnostaa yhtä paljon tehdä samoja asioita, vaan silloin, kun he voivat tehdä, mitä haluavat."

    No tottakai! Jaa, paitsi tietenkin silloin, kun naiset/miehet haluavat tehdä sellaisia asioita, joita nämä antifeministit pitävät kullekin sukupuolelle "epäsoveliaana". Koska eihän kukaan mies voi OIKEASTI haluta opiskella sairaanhoitajaksi tai nainen insinööriksi. Täytyyhän kyseessä olla joku salaliitto tai aivopesu pois "luonnollisesta" kiinnostuksenkohteesta. Kyllähän nyt persu tietää minunkin puolestani mitä kunkin naisen/miehen KUULUU haluta joidenkin kaavamaisten ikivanhojen rooliodotusten mukaan.

    Hohhoijaa. I can't believe is still have to protest this shit.

    t. nais-DI

    ReplyDelete
  6. Hämmentyneet pikku persut yrittää saada maailmaa vastaamaan omaa maailmankuvaansa kieltämällä asiat, joita eivät ymmärrä...

    ReplyDelete
  7. Tässä tapauksessa on hassua se että siinä sekoitetaan, molemmilta puolilta ja vieläpä Perussuomalaisten nuorten vastustajien osalta vielä reippaammin, sukupuoli, sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen.

    Sukupuolia taitaa kuitenkin biologian ja genetiikan kannalta olla kaksi, eli nainen ja mies, sekä lisäksi poikkeava häiriötila, intersukupuolisuus, jossa sukupuolta ei pystytä fysiologisesti määrittelemään. Tässä suhteessa PS nuoret ovat oikeassa. Uskomatonta mutta totta jotkut netin feministit oikeasti väittävät että biologinen sukupuoli on yhteiskunnallinen konstruksitio, mutta ehkä ei siitä nyt enempää.

    Sukupuoli-identiteetissä sitten mennään enemmänkin siihen mitä sukupuolta ihminen kokee olevansa, riippumatta fysiologisista piirteistä jalkojen välissä. Transujen ollessa kyseessä on olemassa ristiriita biologisen sukupuolen ja koetun sukupuolen välillä.

    Seksuaalisessa suuntautumisessa ollaankin on siinä millaiseen henkilöön ihminen on kiinnostunut seksuaalisesti.

    Näitä voidaan tietenkin sekoitella, jolloin saadaan kasaan vaikkapa cis transnainen ym tms. Mutta tähän PS nuorten kamppania ei mielestäni ota kantaa, vaan se pikemminkin puolustaa ajattelua että sukupuolineutraalius ei ole lastenkaan kannalta se paras asia, vaan lapsissa on eroja sukupuolissa. Joka on tietenkin totta, tytöt leikkivät erinlaisia leikkejä kuin pojat vaikka heille annettaisiin täysi valinnanvapaus. Samalla täytyy mielestäni kuitenkin tajuta se että nukeilla leikkivässä pojassa tai palomiestä leikkivässä tytössä ei ole mitään vikaa vaan pitäisi antaa lasten leikkiä miten haluavat ja että sukupuoli-identiteetti

    Summa summarum; PS nuoret ovat sekä vähän oikeassa, että vähän enemmän väärässä, noin omasta mielestäni, ja asiasta yritetään kaksin käsin tehdä olkihärkänen.

    Lopuksi päivän valitettavana huumorilainauksena Paula Vesalan twiitistä: "Binäärinen sukupuoliajattelu=väkivaltaa. Perussuomalaiset nuoret eivät määrittele kenekään sukupuoli-identiteettiä." Paulan kannalta väärä ajattelu on siis nyt jo väkivaltaa, ja PS nuoret sanovat selvästi etteivät ole määrittelemässä kenenkään sukupuoli-identiteettiä "Jokainen on yksilö ja saa kuvitella itsestään mitä ikinä haluaa." (Sebastian Tynkkynen)

    ReplyDelete
  8. Jokainen on yksilö ja saa kuvitella itsestään mitä haluaa – todella. Mutta onko tosiaan poliittisen nuorisojärjestön paikka alkaa puhua kaksijakoisuuden puolesta? Onko tälle tosiaan poliittinen tarve? Kampanjassa itsessäänkin sanotaan, että ihmisten pitäisi saada tehdä mitä huvittaa, mutta toisaalta samalla jakaa ihmisten paikkaa yhteiskunnassa sukupuolen perusteella. Minä leikin nukeilla ja sotilailla, pidin röyhelöistä ja laseraseista. Minä tai vanhempani emme tarvinneet politiikkaa määrittelemään sitä, mitä saan tehdä tai millaiseen rooliin pitäisi kasvaa.

    Ja kun olen tämän sanonut, olen samaa mieltä siitä, että sukupuolta voi käyttää viiteryhmänä silloin, jos se tosiaan näyttää vaikuttavan, kuten vaikkapa koulumenestyksessä. Siinäkin tapauksessa tietysti voidaan kysyä, että mikä on oire ja mikä alkuperäinen syy.

    Todella monet asiat ovat kulttuurisidonnaisia ja esimerkiksi monista leikeistä saa erilaista hyväksyntää tyttönä tai poikana. Erikoisinta PS-nuorten kampanjassa on silti kuva: tyttöjä siniset lippalakit päässä ja poikamaisissa vaatteissa. 40-luvulla tätä olisi pidetty radikaalina ja sukupuolelle sopimattomana. Huomaamattaan nämäkin huolestuneet kansalaiset ovat kuitenkin muuttamassa yhteiskuntaa sukupuolirooleista vapaammaksi. Olemme erilaisia, hyvä niin.

    ReplyDelete
  9. Dissociated EnbuskeFriday, 26 February, 2016

    Minusta biologisen sukupuoli -keskustelun ongelmana on sovelletun logiikan tiedostamattomuus ja/tai tunnustamattomuus:

    Olettakaamme alkuun että käsitteen merkitys riippuu vain, ja ainoastaan, sen määritelmästä - siis oletamme definitionismi-teorian kontra prototyyppi-teoria sun muut fuzzy logic -teoriat. Lisäksi, jos sanomme ”biologinen sukupuolijaottelumme on selvä”, sana ´selvä´ implikoi määritelmän olemassaoloa. ´Biologisen sukupuolen´ ollessa liian "sumuinen" käsite, se ei saa merkitystä. Spesifikoidaan biologisen sukupuolen ala-käsitteiksi genotyyppi-sukupuoli ja fenotyyppi-sukupuoli. Määritettäköön ´genotyyppi-sukupuoli´ vain, ja ainoastaan, sukukromosomien avulla, eli määreinä olisi XY,XX,XXY, XX/XY (mosaiikki) jne. Genotyyppi-sukupuoli olisi relevantti genetiikan piirissä jne. Määritettäköön ´fenotyyppi-sukupuoli´vain, ja ainoastaan, ilmiasun perusteella, jossa taasen määreinä olisi sukurauhaset, sukuhormonien pitoisuudet, kaiken maailman ulokkeet/sisäkkeet, aivojen ominaisuudet, parta, puhetyyli, -sisältö, you name it, erilaisine variaatioineen. Tämä määritelmä olisi relevantti mm. etologian/psykologian, populaatiodynamiikan/sosiologian sekä Linnealaisen taksonomian piireissä. Huomaamme myös, että erilaisia fenotyyppi-sukupuolia voidaan määritellä mielivaltainen määrä, sekä fenotyyppi-sukupuoli –dikotomian täydellisyyden (jokainen yksilö kuuluu vain, ja ainoastaan, jompaankumpaan kategorioista –mielessä) mahdottomuuden. Usein kuitenkin tieteen sekä arkiajattelun piirissä yksinkertaistetuista jaotteluista on hyötyä, mutta silloin suljetaan yksilöitä järjestelmän ulkopuolelle, jos ei haluta soveltaa fuzzy-logiikkaa.
    On selvää, että biologinen sukupuoli (puhuttiinpa fenotyypistä tai genotyypistä) ei ole binäärinen aka komplementaarinen, mutta vähemmän selvää tuntuu olevan se, että se ei ole polaarinenkaan, esim. missä mielessä XY ja XX olisi polaarisia vastakohtia, ja muut genotyypit XY-XX –akselin välimaastossa? Ainoa potentiaalisesti mielekäs tapa polarisoida biologinen-sukupuoli olisi määritellä se androgeeni-estrogeeni –suhteen kautta, mutta kyseistä suhdetta käytetään konventionaalisesti määrittelemään henkilön asemaa feminiinisyys-maskuliinisuus –akselilla. Ehdottaisin vielä termin ´interseksuaalinen´ poistamista (jonka konnotaatio on puolitiehen jääminen!), sen implikoidessa harhaanjohtavasti polarisointia.
    Summa summarum: Joko (1) PS-nuoret tosiasiallisesti soveltavat fuzzy-logiikka dikotomiassaan, mutta eivät tunnusta, tai (2) he tosiasiallisesti soveltavat definitionismi-teoriaa ja ulossulkevat tietoisesti henkilöitä järjestelmänsä ulkopuolelle.
    Sukupuoli-identiteetistä en lähde edes kirjoittamaan…

    ReplyDelete
  10. PS-nuorten ajatukset selkokielellä: meitä vituttaa että joku on kehdannut ehdottaa perv... siis transuille omaa pukuhuonetta uimahalliin. On jopa ehdotettu että olisi virallisesti olemassa kolmas sukupuoli. PS-nuori on hämmentynyt. Siispä aloitimme vastakampanjan kuvitteellista feministipeikkoa vastaan, joka kuulemma varastaa pojilta munat karvoineen.

    ReplyDelete
  11. Eihän se periaatteessa kuulu kenellekään, mikä toinen sukupuoli-identiteetiltään kokee olevansa, mutta on se kuitenkin hämmentävää, jos kohtaa ihmisen, joka sanoo olevansa jotakin muuta kuin mitä päällepäin näyttää. Tietenkään se ei oikeuta syrjimään ketään, mutta tavallaan siinä muut pakotetaan ottamaan kantaa asiaa, jonka pitäisikin olla yksityisasia.

    ReplyDelete
  12. Tästä koko sukupuoli/ sukupuoli-identiteetti/ seksuaalisuus sekamelskasta (noita termejähän etenkin rapakontakaisissa feministikonfrensseissa tunnutaan keksimään koko ajan lisää)tuli mieleen kuva, oikea tai feikattu, jossa mies kerää rahaa gofundme:ssa koska hän on "transfinansiaalinen" eli oikeasti rikas mies syntyneenä köyhän miehen kehoon.

    ReplyDelete
  13. Olemme kaikki amislaisia tai lukiolaisia. Miksi hämärretään selkeää jakoa kaksoistutkinnolla? MIKSI???? Olemme kaikki erilaisia ja hyvä niin.

    ReplyDelete
  14. Tämäkin ongelma ratkeaa sitten kun (holtittoman maahanmuuttopolitiikan seurauksena) muslimit ottavat vallan Suomessakin, ja korvaavat feministien ym hörhöjen laatimat lait Sharia-lailla. Ja lisää ajattelemisen aihetta
    http://magneettimedia.com/ruotsin-fanaattiset-feministit-miesten-silpomisen-puolesta/
    ja
    "Kaksi juutalaista lesboa, Pauline Moreno ja Debra Lobel, ylpeilivät julkisuudessa alkaneensa syöttää sukupuolenvaihdoshormoneja adoptiolapselleen. Lesboperheeseen syntynyt poika alkoi jo seitsemänvuotiaana uhkailla leikkaavansa sukuelimensä pois, ja nyt hänen juutalaiset huoltajansa ovat päättäneet tehdä mieleltään järkkyneen lapsen synkistä unelmista totta."
    http://magneettimedia.com/allekirjoita-kansalaisaloite-kulttuurimarxilaista-avioliittolakia-vastaan/

    ReplyDelete
  15. Ja tietysti juutalaisuus piti vetää juttuun mukaan, koska magneettimedia. Yle Areenassa oli BBC:n todella hyvä dokumentti translapsista, erittäin suositeltavaa katsottavaa tosiskeptikoille ja kaikille muillekin.

    ReplyDelete
  16. Olen se mitä olen ja valmis kuolemaan sen puolesta, eli persunuoei voi koitta yrittää opetella sietämään, tai sitten tulee ja yrittää tappaa. Henkinen väkivalta ei toimi enää ja fyysiseenkin vastaan itsepuolustuksena.

    ReplyDelete
  17. Binäärinen sukupuoliajatteluMonday, 30 May, 2016

    Sukupuolia ihmisellä on tasan kaksi juuri niin kuin PS-nuoret kampanjassaan esittivät. Sen lisäksi on olemassa joitakin äärimmäisen harvinaisia intersukupuolisuustiloja eli patologisia sukupuolen kehityshäiriöitä, mutta näiden kehityshäiriöiden olemassaolo ei todista mistään "sukupuolten monimuotoisuudesta" tai kumoa sitä faktaa, että sukupuolia on pelkästään kaksi sen enempää kuin erilaiset kuurouden muodot kumoavat sitä faktaa, että terveellä ihmisellä on kaksi korvaa, joilla hän kuulee.

    Sukupuoli on täysin biologinen ja synnynnäinen ominaisuus, jonka olemassaoleminen ei piittaa ihmisten tunteista tai uskomisesta siihen. Se ei siis milloinkaan ole ihmisen itsensä valittavissa tai määriteltävissä. Jos joku ihminen "määrittelee" oman sukupuolensa eri tavalla mitä hänen biologinen sukupuolensa on, ongelmana ei selvästikään ole hänen sukupuolensa tai toisten ihmisten suhtautuminen siihen vaan se, että tämä ihminen joko yrittää kieltää ilmeiset tosiasiat tai hän on niin pahasti harhainen, ettei pysty tiedostamaan omaa sukupuoltaan.

    Vaikka tämä blogipostaus ehkä vähän vanha onkin, toivoisin Paholaisen asianajajalta jonkinlaista vastausta tähän viestiin.

    ReplyDelete