23.5.06

Scientologiaa kansalle

Viikonlopun Ilta-Sanomissa oli juttua Tom Cruisesta, ja siitä miksi hän on nykyään niin sekaisin. Lehdessä mainittiin 4 faktaa scientologiasta:

- Scientologian mukaan ilkeä galaksien välinen hallitsija Xenu toi aikoinaan miljardeja avaruusolioita Maahan, kasasi heidät tulivuorten ympärille ja räjäytti atomeiksi vetypommeilla. Olioiden harhailevat sielut kiinnittyivät elävien ruumiisiin ja aiheuttavat meille yhä harmia ja pahaa mieltä. Kannattaa pyrkiä operoivaksi thetaniksi: silloin pystyy matkustamaan tähtien välillä ja välttämään nuhan.

-Kultin perusti tieteiskirjailija L. Ron Hubbard 1950-luvulla. Hubbard totesi: Jos haluat tienata miljoona dollaria, perusta uskonto. Hän tienasi useita miljoonia. Hubbard onnistui myös piipahtamaan muun muassa Marsissa, Venuksessa ja Jupiterissa.

-Scientologian opit perustuvat erilaisiin maksullisiin kursseihin ja kirjoihin, joita läpikäymällä ihmisten olisi tarkoitus päästä lähemmäksi itsensä löytämistä. Scientologit värväävät ihmisiä ilmaisilla persoonallisuustesteillä, joiden mukaan ihmisellä on yleensä vakavia persoonallisuushäiriöitä. Ilmaisten testien jälkeen kurssien ja aineiston hinta nousee tasaisesti jopa useisiin tuhansiin euroihin.

-Yhdysvalloissa ja Australiassa scientologialla on perustuslain turvaama uskonnon status.Suomessa skientologeille ei ole myönnetty virallista uskonnollisen yhteisön asemaa.

Tämä pieni infopaketti kertoo käytännössä kaiken olennaisen scientologiasta. Toivottavasti useampi kuin yksi ihminen osaa nyt välttää scientologien keltaista telttaa tiettyjen kaupunkien toreilla. Kävin kerran kysymässä mitä minulle esitteitä jakanut nainen oikein ajattelee Xenusta, tuosta universumin valtiaasta. En saanut vastausta kysymykseeni, vaan selityksen siitä miten ihminen voi nostaa tietoisuutensa tasoja. Päätin ettei kannata kysyä uudelleen. Ystäväni uhrautui ottamalla naisen tarjoamaa hermoratahierontaa, mutta valitettavasti se ei helpottanut oloa, vaan kevyt hively tuntui vain ärsyttävän lihaksia.
Scientologiaa markkinoitiin teltassa elämänlaatua parantavana asiana. Esitteissä olevat selitykset siitä miten tätä voi tehdä tuntuvat erittäin absurdeilta, joten täytyy ihmetellä miten ihmiset oikein lankeavat niihin. Kerron näistä esitteistä lisää myöhemmin.

No comments:

Post a Comment