2.12.06

Wired: The New Atheism

Tuorein Wired lehti käsittelee uuden ateismin nousua. Tämän liikkeen kärjessä on mm. Richard Dawkins, Sam Harris, Daniel C. Dennet, Greg Graffin (Bad Religion bändistä), taikurit Penn & Teller ja Warren Allen Smith. Kärkikolmikkona on kuitenkin kolme ensimmäistä nimeä. Lehdessä haastatellaan ensin Dawkinsia (tuorein kirja on God Delusion) ja esitetään kaikkein radikaaleimmat ideat. Kaikki yliluonnollisuus on pahasta. Kaikki jumalusko on pahasta. Päättämättömät agnostikot ovat fundamentalistien puolella. Pelkästään myyttien tuomitseminen ei riitä. Pitäisi tuomita myös myytteihin uskominen. Ja kaikkea muuta mikä saa ihmiset varpailleen. Dawkins ei vieläkään säästele sanojaan. Eikä häpeä sitä. Toki haastattelussa esitettiin asioita jotka olivat minulle uutta. Yhdysvalloissa on kuulemma oikeasti 30 miljoonaa uskonnotonta ihmistä, eikä vain 20 miljoonaa.

Sitten vuorossa on tuoteempi tähti ateismin synkällä taivaalla. Sam Harris on kirjoittanut kirjat The End of Faith: Religion, Terror, and the Future of Reason ja Letter to a Christian Nation. Hänen saarnansa keskittyy siihen kuinka uskonto johtaa maailmanloppuun ellei asialle tehdä jotain. Taikausko estää rationaalisen ajattelun ja edistää kärsimystä ihmiskunnan keskuudessa. Paavin kondomeihin liittyvät päätökset ja AIDSin leviäminen on selkein esimerkki tästä. Harris esittää myös vertauksen orjuuden hyväksymisestä ja siitä kuinka se vuosisadan aikana muuttui huonoksi asiaksi. Älykkäät ja sivistyneet ihmiset hyväksyivät toisten "ihmisten" kaappaamisen ja orjuuttamisen, heidän lasten myymisen ja pakkotyön. Nyt ajatus tuntuu vastenmieliseltä. Käsittämättömältä.

Wired esittää ateistien rukouksen:

Järkemme korvaa taikauskon
Älymme tarkistaa illuusiomme
Pidämme uskon pahan houkutuksen kurissa


Daniel C. Dennetin (tuorein kirja Breaking the Spell: Religion as a Natural Phenomenon) haastattelu tarjoaa maltillisemman linjauksen. Hänkin on evankelisoiva ateisti, mutta kaikki usko ei ole välttämättä Saatanasta, tai siis, pahasta. Dennet kannattaa neutraalia ja tieteellisesti informatiivinen opetus kaikista maailman uskonnoista pitäisi olla pakollista kouluissa. Kuitenkin, Dennetin mielestä yksikään rationaalinen olento ei pärjäisi ilman tutkimattomia, pyhiä asioita. Hän myös hyväksyy sen ettemme voi tarjota hyviä syitä kaikille asioille joihin uskomme.

Lopuksi kerrotaan Warren Allen Smithin projektista. 85 vuotias Warren on useamman vuoden ajan lähettänyt kirjeitä eri ihmisille ja kysynyt uskovatko he Jumalaan. Jotkut vastaavat ja hän kirjaa tiedot ylös. Vuonna 2000 julkaistiin hänen 1264 sivuinen tietokirja uskonnotomista ihmisistä. Nimenä oli tietenkin Who's Who in Hell. Noh, se projetki joka on nyt tekeillä on Philosopedia. Sen pitäisi toimia resurssina filosofeille ja listata kaikki tunnetuimmat ateistit.

3 comments:

  1. Oletteko muuten kuunnelleet Bad Religionin musiikkia?

    Todella loistavaa ja älykästä musiikkia.

    ReplyDelete
  2. Minulta jäänyt vähemmälle, mutta tuon artikkelin lukemisen jälkeen pitää tsekata lyriikoita.

    ReplyDelete