Helsingin Sanomissa on tänään juttu Britannian vanhasta laivastosta. Kuin sattumalta sain luettua loppuun taas yhden C.S. Foresterin Hornblower-kirjan, Lord Hornblower. Britannia riehui merillä Ranskaa vastaan useita vuosikymmeniä. Miehiä meni aaltojen mukana roppa kaupalla, mutta aina löytyi lisää. Joko pakottamalla tai houkuttelemalla suurten palkkiorahojen toivossa. Vihollislaivojen, varsinkin kauppalaivojen, kaappaaminen teki joistain miehistä úberrikkaita. Kaapparilaivan kapteeni sai kuninkaallisessa laivastossa saaliista 2/8 osan, miehistön kesken jaettiin 2/8 osaa, ja siinä välissä olevat päällystöt (keski- ja alempi-) kuorivat yhteensä 3/8 osaa. Tietenkin kommodoreilla ja komentavilla amiraaleilla oli käskynalaisena useita eri laivoja, ja aina kun joku niistä kaappasi jotain arvosta, niin hän sai siitä 1/8 viipaleen. Eli amiraalit rikastuivat nopeasti kunhan saivat aktiivisen paikan partioitavaksi. Laivostossa vietetty vaarallinen elämä ei sopinut kaikille, mutta jos sattui olemaan oikeassa laivassa oikeaan aikaan, saattoi jopa pelkkä matruusi päätyä kultaisissa koristeissa ja taskukellon kera pätemään naapurustolle.
Historian lukeminen ja siihen perustuvien romaanien yhdistäminen on hyvä tapa ylläpitää intoa. Hornblower-kirjat ovat aiheuttaneet kiinnostuksen ottaa selvää mitä kaikkea Napoleonin keisarillinen armeija teki, ja missä se taisteli, ja keitä vastaan. Ei siis sitä yhtä ja samaa Waterloota, vaan vähän syvempää kaivelua historian hämärään. Kiinnostus meritaisteluihin on ollut olemassa parisen vuotta. Esim. Horny-kirjoista tuttu amiraali Edward Pellew , joka komensi Horatio Hornbloweria, onkin ollut yllättäen ihan oikea ihminen. Sekoittamalla faktaa ja fiktiota saadaan aikaan kiehtovimmat tarinat.
No comments:
Post a Comment