3.4.07

Pahaa suunnittelua

New Scientist (10. marraskuuta) kertoo mafialinnuista. Tällä tarkoitetaan käkilinnuista tuttua tapaa munia munat toisten lintujen, esim. harakoiden, pesiin. Jos harakka huomaa oudon munan ja poistaa sen pesästään, niin käki saapuu paikalle tuhoamaan kaikki muutkin munat tai tappamaan harakan poikaset. Käki käyttää siis Kummisedästä tuttua suostuttelua. Jos pesiminen alkaa käen kannalta huonolla hetkellä, niin vastaava isku tapahtuu jälleen. Toinen eräiden varpuslintujen suosima tapa jolla loispesintään erikoistuneet linnut saavat etulyöntiaseman, on mennä valmiiseen pesään ja tuhota munat/poikaset. Tällä tavalla pakotetaan pesijä munimaan uudelleen, ja käki kyttää uutta tilaisuutta. Jotkut loispesijät jopa "viljelevät" pesiä, jotta gansterilinnut saisi mahdollisimman varmat lisääntymismahdollisuudet.

Tätä kiristystä on tapahtunut vaikka kuinka kauan. Uhreiksi joutuneet linnut pärjäävät paremmin jos ne suostuvat maksamaan "suojelurahaa." Vaikka sekaan laitetaan käen muna, niin maksaja saa kuitenkin kasvatettua keskimäärin kolme poikasta käenpoikasen lisäksi, mutta jos käenmuna heitetään pois pesästä, niin maksaja kasvattaa keskimäärin vain yhden oman poikasen. Kyseessä on siis tarjous, josta ei voi kieltäytyä.

Voisiko pelkkään sattumaan perustuva evoluutio luoda jotain näin pahaa ja ilkeää?

Ei.

Voiko näin monimutkainen juonittelu ja verikostojen verkosto ilmestyä säälittävällä luonnonvalinnalla?

Ei.

Ainoastaan pahuuteen, ilkeyteen ja julmuuteen perustuva suunnittelu voi tuoda esiin tällaisen biologisen systeemin.

12 comments:

  1. Tämä oli poikkeuksellisen hauska. Näinhän se menee, että älykkään suunnittelijan mukana saa moraalin, mutta luonnonvalinnan kanssa joutuu itse pähkäilemään senkin. Älykäs suunnittelu on siis kätsä valinta uusavuttomille.

    ReplyDelete
  2. Syntiinlangenneessa maailmassa tuollainen on kai odotettavissa olevaakin.

    Mutta kuka voi enää väittää, ettei paholaista olisi olemassa?

    Hänellä on asianajajakin, joten on kai hän itsekin olemassa...

    Sinänsä en kyllä tiedä, mitä pahaa tai ilkeää on siinä, jos linnut rajoittavat toistensa lisääntymistä, ja estävät siten maapallon ylikansoittumisen... vaikuttaa ihan hyvältä suunnittelulta. Hyvän suunnittelijan työltä. Liekö tuo sittenkään ainakaan pelkän paholaisen työtä?

    ReplyDelete
  3. Ei Älykkään Suunnittelijan kanssa mitään moraalia saa; Nehän voi uskoa yksityisesti vaikka Saatanaan. Mikä tahansa äly on yhtä hyvä. Näin monijumalaisuus, kristinuskon Jumala, Baal, UFOt. Kaikki yhtä hyviä.

    Joku ehkä luulottelee toisin, mutta se johtunee siitä että he eivät ole vielä sisäistäneet ID:tä kokonaisuutena, vaan uskovat vielä jotenkin siihen vanhaan kunnon Kristinuskon Jumalaan, joka perinteisessä kreationismissa vielä oli lujasti mukana kuvioissa.

    ReplyDelete
  4. Sinänsä en kyllä tiedä, mitä pahaa tai ilkeää on siinä, jos toisia murhaavat ihmiset rajoittavat toistensa lisääntymistä, ja estävät siten maapallon ylikansoittumisen... vaikuttaa ihan hyvältä suunnittelulta. Hyvän suunnittelijan työltä. Liekö tuo sittenkään ainakaan pelkän paholaisen työtä?

    ReplyDelete
  5. Tätä juuri tarkoitin, että kun suunnittelija on pelissä mukana niin hänen on täytynyt käyttää suunnittelussaan jonkinlaista ohjenuoraa, mikä voidaan helposti nähdä moraalin perustana. Jos suunnittelun piiriin kuuluu elämä niin suunnittelijan suunnitelma on yhtä kuin hyvän ja pahan perusta. Kaikki joka tukee suunnitelmaa on hyvää ja kaikki, joka on suunnitelmaa vastaan on pahaa. Eli, kyllä sen suunnittelijan mukana väkisin se moraali tulee, jos ei lähde pohdiskelemaan monimutkaisempien lähtöoletuksien kanssa.

    ReplyDelete
  6. Puhtaasta ID:stä ei voi seurata suoraan moraalia: Ei ole väistämätöntä

    1: Huomaamme luonnossa useita keskenään ristiriitaisia, kilpailevia malleja.
    -saalistaja/saalis -varustelu
    -parasiitti/kohde -varustelu
    -sairaus vastaan immuunijärjestelmä
    -sukupuolien välinen varustelu (Ridley käyttää termiä "seksuaalinen antagonia")

    Näistä voidaan ajatella:
    *Molemmat hyviä: (Vaikeaa, mutta jotain "tasapainottavaa voimaa")
    *Kaksi tai useampi keskenään kilpailevaa Suunnittelijaa (ohjelmistokoodari vs. kräkkeri), joista toinen on ehkä hyvä ja toinen paha -emme voi tietää kumpi.
    *Suunnittelijalla onkin ilkeä motiivi, kokee vaikka olevansa paha ja tekee tahallaan pahaa;

    Emme siis voi sanoa vieläkään että "luonnollinen = hyvää", ellemme sotkeudu turhiin oletuksiin Jumalaisista kaikkihyvyyksistä tms.

    ReplyDelete
  7. En ole Id-ekspertti, niin en osaa sanoa, mikä on ID:n yleisin määritelmä tähän liittyen. Ehkäpä Paholaisen asianajaja voisit auttaa tässä. Eikös asia mene kuitenkin niin, että moraali valuu ID:ltä eläville olennoille, eikä elävät olennot keksi sitä ID:lle. Miten ID voi olla lähtökohtaisesti paha, millainen on paha suunnitelma ja millainen olisi sitten hyvä suunnitelma?
    Jos oletetaan yksi suunnittelija niin eikös sen suunnitelma ole silloin aina hyvä ja oikea, koska olisi mieletöntä meidän suunniteltujen kiistää suunnittelijan suunnitelma, koska me ei voida tarjota vaihtoehtoa. Eihän suunniteltu voi esittää kritiikkiä kaikenkattavaa suunnitelmaa vastaan, koska silloin irtaantuisimme suunnitelmasta omalle linjallemme ja koko asetelma olisi uusi. Olisimme suunnitelmasta erillinen toimija. Tämä tietysti onnistuu, jos ajatellaan, että suunnitelma on asettanut vain lähtöarvoja maailmaan eikä ole enää vastuussa maailman nykytilasta.
    Jos taas otetaan useita suunnittelijoita peliin niin silloin tulee aina välttämättä mukaan myös jotain suunnittelijoita suurempaa, joka määrää suunnittelijoiden väliset suhteet.
    Moraaliin vielä: ei me millään voida lähteä siitä, että meillä on hyvä ja paha ja alamme sitten sovitella hyvän tai pahan viittaa suunnitelijalle tai useammalle. Tämä on täysin ihmislähtöinen ajattelutapa. Suunnitelma on jotain meitä isompaa ja sen takia meidän pitää määritellä hyvä ja paha tietämämme suunnitelman perusteella eli moraalin perusta on tietämys suunnitelmasta.

    ReplyDelete
  8. IDeistit ovat kyllä suunnitelleet muokkaavansa meidän sosiaaliset ja kulttuurilliset moraalit kohdalleen Älykkään suunnittelun avulla:
    http://www.public.asu.edu/~jmlynch/idt/wedge.html

    Erilaiset tavoitteet ID-liikeelle:

    To defeat scientific materialism and its destructive moral, cultural and political legacies.

    To replace materialistic explanations with the theistic understanding that nature and hurnan beings are created by God.

    To see major new debates in education, life issues, legal and personal responsibility pushed to the front of the national agenda.

    To see design theory application in specific fields, including molecular biology, biochemistry, paleontology, physics and cosmology in the natural sciences, psychology, ethics, politics, theology and philosophy in the humanities; to see its innuence in the fine arts.

    To see design theory permeate our religious, cultural, moral and political life.

    Joten ainakin suurimmat IDeistit itse ovat sitä mieltä, että ID:n avulla voidaan muokata moraalia.

    ReplyDelete
  9. Toki tämä on päivänselvää. Mutta syy on siinä, että enemmistö ID:läisistä onkin tyyppejä mallia "kaappikreationisti". Heillä pyörii piilo -oletuksia siitä että on jokin 1 Jumala, joka on rakastava.

    He eivät toisin sanoen ole sisäistäneet ID:n sisältöä moraaliasioissa, vaan se Kristinuskon Jumala näyttää naamaansa juuri tälläisissä piilo -oletuksissa.

    ReplyDelete
  10. Tero Heiskasen lainaus:
    "Moraaliin vielä: ei me millään voida lähteä siitä, että meillä on hyvä ja paha ja alamme sitten sovitella hyvän tai pahan viittaa suunnitelijalle tai useammalle. Tämä on täysin ihmislähtöinen ajattelutapa. Suunnitelma on jotain meitä isompaa ja sen takia meidän pitää määritellä hyvä ja paha tietämämme suunnitelman perusteella eli moraalin perusta on tietämys suunnitelmasta."

    Miksi emme? "Tavoiteongelma - Mikä oli suunnittelijan tavoite tietyn suunnitellun olion tuottamisessa? ("Intentionality Problem - What was the intention of the designer in producing a given designed object?") ei ole ID:n mukaan lainkaan selvitettävissä oleva kysymys. Emme siis pysty selvittämään "mikä on tavoite" jolloin emme luonnollisesti pysty ajattelemaan että "mikä on tavoitteen mukaista toimintaa" ja mikä ei..

    Ainut vaihtoehto, se joka meille jää, on että meillä on moraali, jota sovellamme ylöspäin. Eli sen sijaan että Suunnittelija määräisi diktatoorisesti sen miten on oikein ja määrittelisi itsensä hyväksi, me Suunnitellut otamme asiat jotka meitä itseämme miellyttävät ja päätämme että Suunnittelija on sellainen.

    Tämä näkyy konkreettisesti siinä että kautta aikojen uskonnot ovat nousseet ja kuolleet. Siksi että ihmiset ovat alkaneet ajattelemaan että "onpas vastenmielinen uskonto" ja ovat äänestäneet jaloillaan ja rukouksillaan ja siirtyneet heidän mielestää "miellyttävämpään oppiin". Yhteistä molemmille opeille on luultavasti ollut se, että molemmat ovat sanoneet että Suunnittelija on antanut sen moraalikoodin diktatoorisesti ylhäältä.

    ReplyDelete
  11. Selvennykseksi, että yritän lähestyä tätä moraali ja ID-asiaa neutraalisti kuten mitä tahansa tutkimusongelmaa, ilman puolen valintaa.
    Edellisen nimettömän mukaan siis suunnitelman tavoitetta ei voida tietää eikä nähtävästi edes osin tietää. Joten sillä ei siis sitä myötä ole mitään tekemistä hyvän tai pahan kanssa. Jos me ei voida tutkia ja lisätä tietoutta suunnitelmasta niin mitä virkaa sillä sitten yleensäkään on? Miksi tässä keskustellaan jostain sellaisesta, josta ei voi saada lisätietoa? Miksi sillä pitäisi olla mitään merkitystä ihmiselle? Vai onko jotain muuta mitä voidaan tietää enemmän suunnitelmasta tai suunnittelijasta?
    Ei suunnittelija tai jumala oikein sellainenkaan voi olla, että ihminen saa itse päättää onko se hyvä tai paha. Eihän se silloin ole ihmistä "korkeammalla" vaan ihmisen väline. Kaikki tämä varmaankin päätyy siihen, että jos suunnitelijaa tai suunnitelmaa ei voi jotenkin määritellysti tutkia niin se ei silloin voi olla mielekäs yleisesti. Jää vain yksilöille omassa päässä asuva jumala tai suunnitelija, jonka kaikki määrittelevät itse.

    ReplyDelete
  12. Olen huomannut Heiskasen neutraalin kannan. Itse lähestyn asiaa myös tutkimusohjelman kautta. Ongelma on juuri siinä, että ID:n ydin, jolla se erottaa itsensä kreationismista on ainakin Dembskin "No Free Lunch" kirjan sivulla 313 mainitut kaksi rajoitetta: "Intentionality Problem - What was the intention of the designer in producing a given designed object?" ja "Identity Problem - Who or what is the designer?". Näitä ei voi ID:n mukaan ratkaista tieteellisesti.

    Tästä päädytään -ainakin moraalin kohdalla- mielestäni juuri siihen mitä sanoitkin kysymysryppäässäsi.

    Mitä on Suunnittelusta jäljellä kun "tekijä, tavoitteet ja päämäärät" poistetaan? Kenties tämä on syy sille miksi Paul Nelson sanoi "The Measure of Design":issään seuraavan
    "Easily the biggest challenge facing the ID community is to develop a full-fledged theory of biological design. We don’t have such a theory now, and that’s a real problem. Without a theory, it’s very hard to know where to direct your research focus. Right now, we’ve got a bag of powerful intuitions, and a handful of notions such as “irreducible complexity” and “specified complexity” –- but, as yet, no general theory of biological design."

    ReplyDelete