18.6.07

Niska sanoi snap, krakle, pop

MSNBC on kirjoittanut kiropraktiikan vähemmän tunnetuista riskeistä. Eli niskanikamien vääntelystä.

Christa Heck oli ollut kiropraktiikan vakioasiakas noin 20 vuoden ajan. Eräänä hoitokertana vuonna 2003 hän sai tutun niskanikamien naksautuksen, mutta uuden kiropraktikon toimesta. Kaikki tuntui hyvältä ja Christa lähti kotimatkalle autollaan. Sitten hän sai oireita. Seurasi halvauksia ja kipua. Christa palasi kiropraktikon luokse, ja tämä kokeili jos kivuista pääsisi eroon. Hän naksautti niskaa uudelleen. Christaan iski pahoinvointiaalto, mutta hän selvisi autolleen asti.
Hän ei mennyt suoraan sairaalaan, sillä aviomiehellä oli ollut huono sairaalakokemus. Lopulta he soittivat lääkärille, ja Christa pääsi tutkittavaksi. Kiropraktikon tekemä vääntely oli repinyt valtimon, josta veri pääsi aivoihin. Christan tutkinut tohtori Kazmi sanoo, että niskamanipulaatiot pitäisi kieltää.
Niskanikamien manipulaation ei ole todettu antavan mitään lääketieteellistä hyötyä. Vääntelystä tulevat vahingot ovat yleensä pehmeissä kudoksissa, nikamien nyrjähtämisiä ja välilevyn murtumisia. Hiussuonet voivat tukkeutua ja veritulppa muodostuu suureksi riskiksi. Selän ja alaselän manipulaatiot ovat turvallisempia verrattuna niskan vääntelyyn, mutta riskit ovat kuitenkin olemassa. Ja ne riskit voivat johtaa pysyvään vahinkoon.

No comments:

Post a Comment