19.7.07

Murhaepäilty teki Jumalan työtä

Terry Mark Magnum on pidätetty Kenneth Cummings Jr murhasta. Tämä murhatapaus eroaa muista sillä tavalla, että murhasta pidätetty on ilmoittanut totelleensa Jumalaa. Magnum sanoo olevansa profeetta ja uskoneensa koko sydämellään tekevänsä oikein. Hän on omien sanojensa mukaan opiskellut Raamattua tuhansia ja tuhansia tunteja. Hänelle selvisi, että seksuaalinen perversio on pahin synti, ja siksi Magnum metsästi Cummings Jr:n eräästä baarista. Cummings Jr, joka oli homoseksuaali, murhattiin veitsellä hänen omassa asunnossaan.

"En ole paha jätkä," hän sanoo, jotta ihmiset eivät näkisi häntä outona tyyppinä. "Rakastan Jumalaa."

Tästä ei tietenkään voi päätellä, että uskonto tekee ihmisistä homofoobisia murhaajia, mutta eräs asia tulee kuitenkin selväksi. Jopa uskovainen kykenee samoihin kylmiin murhiin kuin uskonnoton. Ihmisen pahuus tai hyvyys ei riipu teistisestä kannasta, mutta teistillä voi olla vankkumaton usko oman moraalin absoluuttisuuteen. Joten miten kukaan voi sanoa esim. Magnumille, että hän teki moraalisesti väärin? Magnum voi vedota suoraan Jumalalta tulleeseen ilmoitukseen.

Tietenkin voi sanoa, ettei "minun Jumalani" käskisi tuollaista. Mutta mistä me voimme tietää sen eron? Tässä on se ongelma joka absoluuttiiseen moraaliin uskovien pitäisi ratkaista.

No comments:

Post a Comment