20.7.07

Tietämättömyyttä

Pappi sanoo, etteivät tiedemiehet tiedä kuinka kukka kykenee kukkimaan. Seurakunta nyökkää. Pappi sanoo, että Jumala saa kukat kukkimaan. Seurakunta nyökkää. Pari aamenta kuulu taustalta.

Kyseessä on klassinen virhepäätelmä, jolla jotku todistavat Jumalan olemassaoloa. Tiede ei kykene selittämään miten X toimii tai on ilmestynyt, joten X on seurausta Jumalan toiminnasta. Tiedon puute toimii todisteena Jumalan olemassaololle. Tosin nykyään tätä virhepäätelmäää osataan välttää. Ainakin fiksuimpien ihmisten parissa. Syykin on selvä.

Pappi on siis todennut, ettei kukkien kukkimista osata selittää, joten Jumala saa kukat kukkimaan. Entäpä jos tiede osaisikin selittää miten ja miksi kukat kukkivat? Eliot M. Meyerowitzin tutkijaryhmä osasi selittää tämän asian. Kukat kukkivat geenien armottoman ohjauksen alaisena. Pappi oli siis väärässä.

Tällöin meidän pitäisi päätellä, että tieteellisen tiedon lisäys onkin nyt argumentti Jumalan olemassaoloa vastaan. Tämän takia papin käyttämä logiikka on vaarallista uskonnolle. Nykyään on olemassa tiettyjä ihmisiä, jotka käyttävät samaa logiikkaa. Melkein kaikki vastaan tulleet anti-evolutionistit sovaltavat samaa tekniikkaa. Ensin tehdään selväksi, että evoluutio on suurissa vaikeuksissa; toinen jalka haudassa ja toinen jalka banaaninkuoren päällä. Fossiilistosta ei löydy välimuotoja. Ei ole osoitettu mekanismia jolla evoluutio voisi toimia. Ei löydy hyödyllisiä mutaatioita. Ei löydy mutaatioita jotka lisäisivät geneettistä informaatiota.
Joten Jumal... älykäs suunnittelija on tehnyt sen mitä evoluutio ei kykene tekemään.
Vaarana on tietenkin tiedon lisääntyminen. Jos joku havainnollistaa hyödyllisen ja geneettistä informaatiota lisäävän mutaation, niin se todistaa älykästä suunnittelijaa vastaan. Kun joku kaivaa esiin välimuotofossiilin, niin Jumala kokee kuolettavan iskun. Tällainen vastakkainasettelu paljastaa miten ateistit voisivat todistaa ettei Jumalaa ole. Jos evoluutio toimii, niin kirkot voi romuttaa. Kreationistit luovat juuri sellaisen uhkakuvan jolla voi herättää huomiota. Evoluutio onkin vaarallinen vastustaja. Jos Darwin oli oikeassa, niin Jumalaa ei ole! Aseisiin (vertauskuvauksellisesti), veljet!

Itse en kuitenkaan näe evoluution toimimisessa mitään millä voisi todistaa ettei Jumalaa ole. Periaate on sama kuin ukkosen selittämisessä yliluonnollisilla hengillä. Salama ja pauke johtuu Torin riehumisesta. Hetkinen! Salama ja pauke johtuukin ihan fysikaalisista tekijöistä. Elektroneja, varauksia, kosteutta, lämpötilaeroja, jne. Tähän ei tarvita Toria, mutta se ei tarkoita sitä, että Toria ei ole olemassa. Aivan kuten tukkeutuneen vessan avaaminen omin avuin ei tarkoita, että putkimiehiä ei ole olemassa.

Mitä tästä opimme?

Jos näet ateistin, joka julistaa ettei Jumalaa ole olemassa, sillä evoluutio "loi" ihmisen, niin huomauta häntä tästä virhepäätelmästä. Ateisti voi enintään sanoa, että Jumala on yhdentekevä. Kun näet kreationistin joka varoittaa evoluution vaaroista, niin huomauta ettei evoluutio sodi Jumalan olemassaoloa vastaan. Meidän järki ja havainnot ovat osoittaneet miten Jumala olisi voinut "luoda" ihmisen. Tällä tavalla uskovainen voi hyväksyä tieteellisen tiedon ja käyttää sitä oman uskon vahvistamiseen. Kreationistit joutuvat taistelemaan tiedettä vastaan, ja samalla nakertavat uskon perustuksia. Kirkkoisä Augustinus (354-430) varoitti veljiään tästä omana aikanaan, eikä hänen varoituksensa ole menettänyt tehoaan.

"Even a non-Christian knows something about the earth, the heavens, and the other elements of this world, about the motion and orbit of the stars and even their size and relative positions, about the predictable eclipses of the sun and moon, the cycles of the years and the seasons, about the kinds of animals, shrubs, stones, and so forth, and this knowledge he hold to as being certain from reason and experience. Now it is a disgraceful and dangerous thing for an infidel to hear a Christian, presumably giving the meaning of Holy Scripture, talking nonsense on the topics; and we should take all means to prevent such an embarassing situation, in which people show up vast ignorance in a Christian and laugh it to scorn."

Tarvitseeko uskovaisen sitten taistella evoluutiota vastaan?

Ei.

Tai ehkä uskovaisen pitää kysyä itseltää tätä. Onko sattumaa olemassa? Jos evoluutio on "sokeaa sattumaa," niin jääkö Jumalalle jalansijaa sen ohjaamisessa? Mutta enemmänkin kannattaa kysyä tätä. Voittaako ihminen lauantai-iltaisin lotossa sattumalta vai Jumalan tahdosta? Ihminen ampuu sokeasti yleisön sekaan. Osuuko luoti raskaana olevaan naiseen sattumalta vai Jumalan tahdosta? Hajottaako hurrikaani rannikkokaupungin Jumalan tahdosta vai ei?

Jos Jumala on vastuussa kaikesta, niin Hänestä tulee samalla universaali tyranni ja massamurhaaja. Olen tavannut tällaisen uskovaisen, joten valitettavasti sellaisiakin ihmisiä on olemassa. Useimmat kuitenkin kaihtavat ajatusta tällaisesta Jumalasta. Heidän mielestään Jumala ei ole suoraan vastuussa miljoonista ripuliin kuolleista lapsista, pedofiilien raiskaamista lapsista, maanjäristysten rusentamista ihmisistä, tai muistakaan kauheuksista. He näkevät maailman erillisenä Jumalan tahdosta. Kun heitämme kolikkoa, niin sen tulosta ei tiedetä etukäteen. Sattuma ei ole ainoastaan yhteensopiva Jumalan kanssa, se on ainoa tapa jolla oikeasti itsenäinen fyysinen todellisuus voi olla olemassa.

Jotkut julistavat, että Jumalla on suunnitelma meille kaikille. Jumala haluaa juuri sinun olevan juuri siinä. Hän tunsi meidät ennen kuin synnyimme ja rakastaa meitä kaikkia. Jne.
Jos voimme osoittaa, että meidän ilmestymiseen vaikuttikin sattuma, niin pitäisikö meidän samalla hylätä ajatus tuollaisesta Jumalasta? Ei. Sattuma vaikuttaa siihen millaisia meistä tulee. Sukusolujen sekoittuminen on olennainen osa, samoin se mitä meille tapahtuu elämämme aikana. Tai oikeastaan mitä meidän isovanhemmille tapahtui. Osuiko pommi kohdalle II maailmansodan aikana vai ei. Se kuka on päässyt syntymään ja elämään nykyaikana on lukemattomien sattumien summa. Nämä sattuma kerääntyvät sukupolvien ajan. Se kuinka iso-isovanhempasi tapasivat, ja kuinka isoisäsi vältti sen steriiliksi tekevän pistoksen siinä lääketieteellisessä kokeessa, jne. Vaikka meidän ilmestyminen yksilöinä on sattumanvaraista ja kiinni vapaasta tahdosta, se ei tarkoita, ettei yksilöllä ole osaa Jumalan suunnitelmassa.

Mutta nyt riittää tällainen ymmärtäväinen suhtautuminen uskontoon. Lupaan pahentaa tapojani seuraavissa viesteissä.

No comments:

Post a Comment