28.8.07

Eikä me olla apinoita!

Aamulehden Sunnuntai-lisäliittessä pääsi ääneen Olli Sulopuisto Tämä on ihan hyvä tapa korvata Matti Leisolan päästäminen printtimuotoon kesällä. Sulopuisto kirjoittaa kreationismista ja älykkäästä suunnittelusta. Hän muistuttaa miten asiat ovat Suomessa: neljännes kansalaisista ei usko ihmisen kehittyneen aikaisemmista eläimistä, viidennes uskoo ihmisten eläneen dinosaurusten kanssa. Eli aina löytyy parannettavaa.
Koko teksti on tarkoitettu vuoropuhelun aloituksesi, ja vastauksia onkin tullut tekstin loppuun:

"Mielestäni olisi hyväksi että tämä pyhä lehmä voitaisiin kyseenalaistaa tieteessä. Tällä hetkellä kehitysoppia ei käytännössä voida kyseenalaistaa, yleensä tutkimusrahoitus loppuu kuin seinään."

- Vesa Palonen

Mutta Discovery Instituutti tarjoaa tutkimusrahaa ID:n kehittämiseen. Eikä Leisolalle ole käynyt mitenkään, vaikka kaikki tietävät mitä mieltä hän on evoluutiosta.

"Evoluutioteorian jalusta on alkuräjähdys, mutta se unohdetaan keskustelussa lähes tyystin. Olen kysynyt itseltäni useammankin kerran, miten on mahdollista, että maailmankaikkeus oli kerran pakattuna nuppineulan pään kokoiseen möykkyyn, joka sitten räjähti, ja tämän pamauksen seurauksena voimme katsella iltaisin avaruutta ja päivisin ihmetellä elämän rikkautta."

- Teuvo Aittakallio

Hieman yksinkertaistettu näkemys maailmankaikkeuden synnystä. En uskalla kommentoida enempää, mutta näyttäisi siltä kuin Teuvo ajattelee maailmankaikkeuden ihan oikeasti olleen "valmiina" singulariteetissa, ja siitä sitten vain laajentunut nykyiseen tilaansa. Välivaiheissa tapahtui tietenkin vähän enemmän, mutta voin paljastaa ettei tähtitiede ja kosmologia ole vahvimpia alueitani. Siksi en niistä kauheasti kirjoittelekkaan.

Nt vain odottamaan ensi sunnuntaita, jolloin lehdessä on varmasti parhaimmat vastineet Sulopuiston juttuun.

No comments:

Post a Comment