29.10.07

Vastustako abortteja?

Silloin sinun kannattaa vaatia niitä laillisiksi. Käännän hieman New Scientist (20 october, 07)lehteä, joka kertoo mitä kaikkea voi tulkita The Lancet-julkaisussa olleista tuloksista.

Aborttitrendejä on seurattu tarkasti vuodesta 1995 lähtien. Ne näyttävät vahvistavan sen mitä on pitkään epäilty – naiset jatkavat aborttien hankkimisia vaikka ne kiellettäisiin. Samalla selvisi, että nopein tapa pienentää aborttien määrää on varmistaa luotettavien ehkäisyvälineiden saatavuus. Aborttien määrä on vähentynyt vuosien 1995 ja 2003 välillä. Määrien pudotukset tapahtuivat suurilta osin rikkaissa maissa, joissa raskauden keskeytys on laillista ja turvallista. Köyhissä maissa, joissa aborttien saanti on rajoitettua tai laitonta, ei ole tapahtunut suuria muutoksia aborttien määrissä. Sellaisissa maissa naiset ovat valmiita vaarantamaan terveytensä keskeyttääkseen raskauden. Afrikassa ei yleisesti ole mahdollisuuksia saada turvallista ja laillista aborttia, mutta niitä tehdään vuodessa silti 29 per 1000 naista. Euroopassa abortit ovat yleisesti hyväksyttyjä ja saatavilla (Puolaa ja Irlantia lukuun ottamatta), ja abortteja hankitaan melkein samalla suhteella, 28 per 1000 naista. Lukuihin sisältyy yksi ratkaiseva ero. Afrikassa 98 % aborteista eivät ole turvallisia, aiheuttaen laajalti vammoja äideille ja jopa kuolemia. Euroopassa samoista vaivoista kärsii alle 1 % äideistä. Aborttien laittomuus ei poista niitä, mutta sen seurauksena tulee suuria kärsimyksiä äideille.

Euroopan aborttilukuja vääristää hieman Länsi- ja Itä-euroopan erot. Entiset neuvostomaat eivät ole vielä ajantasalla ehkäisyn ja seksivalistuksen suhteen. Siellä aborttia on käytetty halvimpana ehkäisykeinona. Vastapainona on muut Euroopan maat joissa on maailman alhaisimmat aborttiluvut: Itävalta, Sveitsi, Ranska, Saksa, Hollanti, Belgia ja Luxemburg (vain 12 aborttia per 1000 naista). Näissä maissa on eniten aborttiklinikoita ja vapaimmat aborttilait. Tämä osoittaa, että kun aborteista tehdään laillista, niin ne eivät lisäänny. Jopa Itä-euroopassa aborttien määrät ovat puolittuneet 90 abortista 44 aborttiin per 1000 naista, kiitos laajalti saatavissa olevien ehkäisyvälineiden. Maiden pitäisi laittaa enemmän resursseja ehkäisyyn eikä kieltoon.

Jos kieltoja jatketaan, maksetaan samalla korkeaa hintaa naisten hoidosta. WHO arvioi, että 67 000 naista kuolee vuosittain ”henkariaborttien” takia, jopa 5 miljoonaa tarvitsee sairaalaa. Näiden komplikaatioiden hoito on huomattavasti kalliimpaa kuin turvallisten aborttien ja toimivan ehkäisyn mahdollistaminen.

5 comments:

  1. Kannattanee pitää selvillä se, mitä käsitteellä "abortti" tarkoitetaan.

    Suuri osa abortin vastustajista pitää myös esimerkiksi kemiallisesti tehtävää aborttia nimenomaan aborttina. Jotkut lääkeyhtiöt ovat pyrkineet luomaan myönteisempää kuvaa näistä pillereistä, mutta jos pillerin tehtävä on keskeyttää sikiön elämä, tällöin kyse on määritelmällisesti siltikin abortista.

    New Scientistissä puolestaan "abortiksi" nimitettiin aborteista vain lääkärin tekemää toimenpidettä. Siksi - yllätys yllätys - aborteiksi kirjataan vain pieni osa aborteista. Niissä maissa, joissa aborttien tekoon suhtaudutaan myönteisesti myös erilaiset kemiallisesti hoituvat raskaudenkeskeytykset ovat yleisimpiä. Myös Suomessa moni abortti hoidetaan nykyisin apteekeista saatavin pillerein, ilman että lääkärin tarvitsisi koskea.

    Yhä edelleen on siksi ilmeisesti niin, että abortteja tehdään eniten siellä, missä niiden toteuttaminen on helpointa. New Scientistin tilastokikka - jossa pillerein tehtäviä abortteja ei huomioitu - ei asiaa muuta mitenkään.

    ReplyDelete
  2. Se tarkoittaa sitä, että kyseinen tilastokikkailu on ollut Lancet-lehdessä, ja tullut sinne WHO:n ja Guttmacher Instituten tutkimustuloksista asti.

    New Scientist-lehden artikkelissa listataan eri aborttimenetelmät osiossa "By Any Means Available"

    Legal tehcniques:

    - "Medical" abortion with the pills methotrexate or mifepristone, followed by prostaglandin. Works up to 8 weeks of pregnancy.

    Ja sitten luetellaan muut tavat, kallon murskaukseen asti.

    Laittomissa aborttimenetelmissä on tärpätin juomista, yrttivalmisteita vaginaan ja klassinen henkaritemppu.

    ReplyDelete
  3. Ongelma ei ole julkaisuissa ja tilastoissa, vaan siinä, minkä johtopäätöksen tilastoista ja tutkimustuloksista tekee.

    "Tilastokikkailuksi" nimitän sellaista toimintaa, että tilastoja käytetään tavalla, jolla pyritään saamaan niistä näkymään jo ennalta haluttu tulos silloinkin kun hyviä syitä vastakkaiseen johtopäätökseen olisi enemmän.

    Esimerkiksi tässä tapauksessa lyhyt mietintä siitä, miten abortintekotavat ovat Suomessa viime vuosikymmeninä muuttuneet, olisi muuttanut pohdintoja.

    Harva nykyisin menee enää lääkärin pakeille aborttia tehdäkseen. Apteekista kun saa nykyisin vapaasti reseptittä noutaa pillerin, jolla sikiön voi tappaa. Jos haluaa säästää kuluissa, niin sitten ostaa niitä pillereitä esim. Virosta, mistä moni suomalainen on jo muutenkin vuosia lääkkeensä hommannut halvempien hintojen takia. Pillerillä abortin teko on nopeaa, eikä aiheuta niin suuria omantunnonvaivoja.

    ReplyDelete
  4. Tässähän on kyse siitä miten "abortti" määritellään. Minusta on hieman kyseenalaista kutsua "katumuspilleriä" suoraksi abortiksi.

    Tietenkin tässä tulee se "missä kohdin elävä on elävä". "Every sperm is sacred" -taitaa olla kaikkien mielestä liioittelua. Mutta rajanvedosta tässä on kysymys. (Jos alkio, jonka hermosto ei ole alkanut toimimaan, abortoituu stressin, katumuspillerin tms. vuoksi - onko kyseessä murha? Tai tappaminen? Minusta tuo sanavalinta sisältää "tietyn, loppupeleissä henkilön mielipiteeseen/vakaumuksen perustuvan arvolatauksen". Tälläistä minä kutsun "weasel wordien" käyttämiseksi.)

    Terveydenhuollon ja äitien terveyden kannalta abortin kutsuminen abortiksi ja katumuspillerin käytön kutsuminen katumuspillerin käytöksi voi olla perusteltua.

    "Sielutieteet" voivat tietenkin dogmeissaan määritellä asiat eri tavalla.

    ReplyDelete
  5. Kommentoin nyt vähän jälkijunassa, kun vasta löysin tämän blogin ja keskustelunaiheen.

    Eli tietoa aborttipillereistä: Jälkiehkäisypilleri ja aborttipilleri ovat kaksi eri asiaa.
    Ehkäisypillerit voivat toimia kahdella tavalla: joko estämällä munasolujen irtoamisen tai estämällä irronneen munasolun kiinnittymisen kohdun seinämään. Myös jälkiehkäisypilleri toimii tällä jälkimmäisellä tavalla eli estää munasolun kiinnittymisen. Sen käyttö on siis samanlaista ehkäisyä kuin jälkimmäisen tyyppisen e-pillerin vakituinen käyttö - ja nimenomaan siis raskauden EHKÄISYÄ. Sillä ei voi keskeyttää jo alkanutta raskautta.

    Aborttipilleri ei ehkäise raskautta vaan saa kohdun tyhjentämään sisältönsä samalla tavalla kuin kuukautisten aikana. Aborttipilleriä voi käyttää vain raskauden 8. viikkoon saakka, eikä sitä tämän vuoksi käsittääkseni voi edelleenkään ostaa apteekista reseptivapaasti tai edes reseptillä. Pilleri otetaan lääkärin vastaanotolla, ja sairaalaan tai klinikalle jäädään niin pitkäksi aikaa, kunnes homma on ohi. Myöhemmin mennään vielä jälkitarkastukseen, jossa varmistetaan sikiön abortoituminen.

    Pilleriabortti ei tunnu mitenkään miellyttävältä, koska kivut voivat olla hyvinkin pahat. Se on kuitenkin mekaanista aborttia parempi tapa raskaudenkeskeytykseen siksi, että mekaaninen esine voi aina aiheuttaa vaurioita kohdun seinämään. Lisäksi nukutuksessa on aina omat riskinsä.

    Nämä abortit kirjataan aborttitilastoihin aina, joten tilastot eivät tässä suhteessa valehtele. Muiden anonymousien onkin syytä tarkistaa faktat, ennen kuin alkavat huidella.

    ReplyDelete