28.2.08

Aavistus vaaleanpunaisesta huijauksesta

Jokin aika sitten kuuntelin messuilla kuinka nainen selittää ja myy ihonhoitotuotteita. Esityksessä oli jotain outoa. En vielä silloin ymmärtänyt mitä se outo asia oli. Sitten viikkoja myöhemmin sama nainen tuli liikkeeseen ostamaan lahjaa. Kuulin, että sellainen annetaan vuosittain lahjaksi vuoden parhaalle myyjälle. Lahja oli halvimmasta päästä timanttisormuksia.

Ilmoitin olevani halukas ottamaan vastaan "ilmaisen ihonhoitotilaisuudesta." Sovimme tapaamisen kotonani. Saan esittelyn tuotesarjan luojasta, historiasta, ja ennen kaikkea, kuulen siitä miten tuotteiden myyminen on mullistanut myyjän elämän. Hänellä on enemmän vapaa-aikaa, tulotaso hyvä. Suosittelee tuotteiden myymistä mukavan tulolisän saamiseksi. Hänen jakamassa lapussa tiedustellaan olisiko asiakas kiinnostunut tulemaan myyjäksi. Esittelypuheen aikana kuulen myös, että tuotesarjan perustajaan kohdistui pilkkaa; "Miten tuollainen bisnesidea voi toimia?"
Lisäksi huomasin, että myyjä piti ranteessaan kultaista rannekelloa. Piti osoittaa olevansa menestynyt. Sehän kuuluu myyjän peruspilareihin, joten se ei ollut outoa. Suomessa on tuhansittain tämän tuotesarjan myyjiä, ja heitä tarvitaan aina lisää, sain kuulla.

Tuotesarjan laadukkaassa esitteessä on houkuttelevia sanoja:

"Tee unelmistasi totta"

Vau! Kukapa ei haluaisi tehdä unelmistaan totta.

"Aktiivisesti toimivana [työntekijänä] sinulla on rajattomat ansiomahdollisuudet, joustavat työajat, mahdollisuus henkilökohtaiseen kehitykseen ja muiden naisten fantastinen tuki."

Varmasti houkuttelevaa. Kuitenkin kaikki mitä kuulin ja näin osoitti merkkejä jostain tutusta asiasta. En tietenkään halunnut tuotesarjan myyjäksi, mutta sisäinen skeptikko haistoi huuhaata. Epäilykset pysyivät päässä, ja päädyin googleen.

Sieltä löytyikin sivu, jossa kerrottiin se asia joka tuntui oudolta.

PinkTruth

Kyseessä on myyjiin kohdistuva pyramidihuijaus. Nainen värvätään mukaan. Hän lähtee myymään tuotteita, kunhan ensin tilaa myyjän aloituspakkauksen. Kun onnistuu värväämään lisää myyjiä, pääsee etenemään firman sisäisessä arvoasteikossa. Kun saa värvättyä tarpeeksi, saa "alaisten" myynneistä isommat välityspalkkiot. Jne. Jne. Värväystä kannustetaan erilaisilla bonuksilla. Jotta saisi suuremmat provikat, pitäisi saman kuukauden aikana kaikkien alaisten tehdä tilaus, plus itse tilata n. 600 $ tilaus. Jotta myyjä saa bonuksia, täytyy vastaavien ehtojen täyttyä. PinkTruth kertoo tarkemmin. Tällaisten tapahtuminen on erittäin epätodennäköistä, mutta negatiivisia kommentteja ei tietenkään esitetä värväysvaiheessa. Positiivinen ajattelu vie voittoon.

Itse tuotteet kyllä toimivat. Ostinkin itselleni pari tuubia. Arvioni mukaan ne ovat parempia kuin kaupan hyllystä saatavat aineet. Olen niin tarkka kauniista ihostani.

No comments:

Post a Comment