11.2.08

Pientä edistystä Iranissa

Amnesty-lehti (1/2008) uutisoi, että iranialainen ihmisoikeusryhmä on saanut jotain aikaan viime vuonna. Kuolemantuomioita ei ole poistettu, mutta eräs teloitusmuoto on pikku hiljaa jäämässä pois. Viime vuonna Iranissa kivitettiin kuoliaaksi ainakin Ja'far Kiani. Mies tuomittiin aviorikoksesta Mokkarrammeh Ebrahimi nimisen naisen kanssa. Nainen odottaa vankilassa tuomiotaan. Iranissa on tehty kivitystuomiota vaikka maan oikeuslaitos antoi vuonna 2002 päätöksen kyseisten tuomioiden lykkäämisestä. Syrjäiset kylät eivät tohdi luopua kauniista perinteistä.

Amnestyn Susanna Kotilainen kirjoitta, "Iranin rikoslaki määrää aviorikoksesta tuomitut teloitettavaksi kivittämällä. Laki määrää, että kivien tulee olla tarpeeksi isoja aiheuttaakseen kipua, mutta ei niin suuria, että ne tappaisivat uhrin välittömästi."

Muutenhan se ei olisi oikea rangaistus.

"Ennen teloitusta miehet haudataan maahan vyötäröään myöten, ja naiset rintaa myöten. Halukkaat yleisön jäsenet voivat osallistua kivitykseen."

Jotkut kuolemaantuomitut naiset kertovatkin, että he ottaisivat mieluummin hirttosilmukan kuin kiviryöpyn. Kerrasta poikki onkin huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto kuin minuutteja kestävä murjominen.

Stop Stoning Forever-kampanja perustettiin Iranissa vuonna 2006. Se on pelastanut ainakin viisi ihmistä kivitystuomiolta. Tuomiota on lykätty, tai otettu uudelleen käsittelyyn. Ihmisoikeuksien ajaminen ei tietenkään ole helppoa Iranin kaltaisessa maassa. 33 mielenosoittajaa pidätettiin vuonna 2007. Syytteiksi kirjattiin "yleisen järjestyksen häiritseminen" ja "toimiminen valtion turvallisuutta vastaan."

Stop Stoning Forever-sivusto on myös ajankohtainen uutislähde Lähi-Idässä tapahtuvien ihmisoikeusrikkomusten seuraamisen. Jos vatsasi kestää, niin voit lukea miten Iranin ihmisoikeuskomitean pääsihteeri, tohtori Mohammad Javad Larijani puolustelee Iranin käytäntöä:

As West thinks of itself as a social and cerebral egocentric, it wants to make its liberal democratic thinking ambient while Islamic republic of Iran does not accept this matter. That is why they criticize some of our Islamic rules such as stoning and they believe it should be stopped.

Their reproofs are based on several considerations: they say stoning is not a punishment but a torture while we think the line between torture and punishment is imponderable. On the other hand they insist that the crime and the punishment are not in proportion with each other, and they do believe the punishment for adultery should not be that severe. In fact they don’t consider this atrocity as a crime at all and they wish to force this belief on us.

If we had execution as a punishment for adultery instead of stoning, they would again complain that the crime and the punishment are not in proportion with each other-but as you know in Islamic rules, stoning is in lower level than execution because in stoning the defendant has a chance to survive. Besides, we think that the discrimination of insolence of adultery is not on Westerners but on the social norms within our country.

2 comments:

  1. UU Suomestakin löytyy rationaalista maailmankuvaa puoltavia blogeja. Jee!

    Aiemmin olen keskittynyt vaan noihin tunnettuihin englanninkielisiin kuten pharyngula, Randi, BA jne.

    Joo Islam on ihan käsittämätön juttu. Ties kuinka kauan nämä poloiset ihmiset vielä asuvat pimeällä keskiajalla. Islamuskoisiin maihin en kyllä tohdi mennä, ties milloin loukkaan verisesti allahia pitämällä lippistä tai kysymällä kelloa.

    Keep up the good work,
    herra Asianajaja!

    ReplyDelete
  2. Tervetuloa, Maakuz. Saako kysyä, että mitä kautta löysit tämän murjun?

    ReplyDelete