"Miten voimme tietää onko mukana suunnitelmallisuutta, jos emme tiedä suunnittelijan motiivia?" Tai suunnittelijan "tarkoitusta"?
Poliisi kuulemma tietää onko mukana suunnitelmallisuutta, eikä tarvitse siihen motiivia. Motiivin ja aikomuksen välillä on ero. Motiiveja puidaan oikeudessa, mutta poliisit pärjäävät aikomuksilla, sanoo O´Leary. Hän kirjoittaa esimerkin:
Harri ja Jaska käyvät kiivasta keskustelua ruoka-aterian ääressä eräässä pubissa.
Harri nappaa terävän veitsen käteensä ja yrittää työntää sen Jaskan kylkiluihin.
Pubin vakioasiakkaat taltuttavat Harrin ja poliisit kutsutaan paikalle. Häntä syytetään pahoinpitelystä vaarallisella aseella.
Tämä on aikomus.
Kukaan ei tiedä hänen motiiviaan, mutta kenenkään ei tarvitse tietää sitä. Aikomus oli selvä. Ja se on rikos.
Motiivi olisi voinut olla mitä tahansa. Riita tyttöystävästä tai edellisen illan jalkapallomatsista. Harrilla oli kuitenkin aikomus tehdä jotain, ja tuo aikomus osoittaa meille jotain älystä.
Suunnitelmallisuus päätellään toimien tai tapahtumien kaavoista, eikä motiivien tarkastelusta, O´Leary täsmentää. Motiiveilla ei ole merkitystä suunnitelman havaitsemisessa, eli ID-hypoteesin ei tarvitse välittää siitä minkälainen olento tai olennot ovat olleet luomassa.
Onko O´Leary onnistunut vakuuttamaan ketään? Ensinnäkin hän on jättänyt huomioimatta, että jotta voimme edes päätellä jotain aikeista olemme jo samalla tunnistaneet suunnittelijan (Harri). Itseasiassa, aikomukset voidaan tietää vasta kun tekijä on tunnistettu. Jos O´Leary on tyytyväinen tällaisen päättelyketjun päätökseen, niin havainnollistetaan miten se toimii oikeassa maailmassa. Yksityisetsivä Behembski on saapunut selvittämään Arnold Trompin varastettujen jalokivien mysteeriä:
Behembski: It looks to me like the burglar’s intent was to steal your collection of rare jewels.
Tromp: No shit, Sherlock. I’m interested in finding out who stole them.
Behembski: I’m afraid that’s beyond the scope of this investigation. After all, it’s obvious those jewels were designed in a manner that would attract thieves, so it could be anyone. There might even be those who say that aliens stole your gems, but that’s mere speculation. Judging from the way your elaborate alarm system was disarmed, I’m guessing it was someone reasonably intelligent, but that’s the most I can say.
Tromp: You’re fired!
Behembski: Case closed. Another satisfied customer.
Jos oletetaan, että jokin suunnittelija olisi luonut tämän maapallon sekä ihmiset, niin voisimme myös päätellä, että suunnittelijan aikomuksena on ollut tappaa ihmisiä mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla. Luonnonkatastrofit kuten maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset tai myrskyt on ilmiselvästi suunniteltu niin, että ne tappavat ihmisiä, samaan tapaan kun veitsen tunkeminen kylkiluiden väliin on suunniteltu tappamaan ihminen.
ReplyDeleteKyllä se minusta kertoo jo ainakin hieman (oletetun) suunnittelijan motiiveista.
Juuri siksi motiiveista ei saa puhua IDeisteille.
ReplyDeleteO'Learyn jaottelu on minusta toisaalta hieno, mutta sovelluksena se sukkaa. Koska ympäristö, mihin se asetetaan on roskaa.
ReplyDeleteIntentio on todella eri asia, kuin motiivi, voidaan sanoa että jos motiivi on jokin tauti, intentio on kuume tai poskien punoitus. Jaottelu on siksi melko hyvä tehdä. Jaottelu on minusta aidosti fiksu. Kuten lääketieteessä on fiksu jakaa oire ja tauti erikseen. (Oireiden hoito on siellä hieman eri asia kuin sairauden hoito. Sairaudessa isketään taudinaiheuttajaan, oireiden hoidossa korjataan ja ennaltaehkäistään sen aiheuttamia vaurioita.)
Siihen se hyvä sitten jääkin. Sillä tosiasiassa me erotamme intention sillä, että meillä tulee mieleemme MONTA MAHDOLLISTA motiivia, emmekä kykene valitsemaan tähän asti.
Lisäongelmia tulee tietysti siitä, että monesti intentio näyttää todellakin sattumalta: Jos teen puolisoni kanssa ruokaa, ja tämä kompastuu ja teloo minua veitsellä, on vaikeaa sanoa onko hän tarkoituksellisesti lyönyt ja onko mahdollinen jalkavamma sitä että olen puolustautunut. (Ja sen puute sitä, että on iskenyt yllättäen.) Vai onko kyseessä onnettomuus. Vasta motiivien tarkastelu ja tapahtuman prosessin tarkka analyysi auttaa erottamaan ONKO TAKANA INTENTIOTA vai ei.
PS:
Teit virheen esimerkissäsi: Nähdessään korut ainut, mitä voidaan sanoa on ollut että sen tekijällä on ollut intentio. Ei voida sanoa onko inteltionaalisesti rikotussa ikkunassa ja korun katoamiessa sama intentio, koska tämä vaatisi sen selvittämistä montako Suunnittelijaa on ollut olemassa. Tämähän on "out of question". Samin pitäisi tietää, onko ikkuna mennyt rikki samanaikaisesti, ennen vai jälkeen teon. (Onko ikkunan rikkonut pikkupoika ennen tekoa, ja varas on eri, vai onko omistaja rikkonut ikkunan saadakseen vakuutusrahat. Siksi emme voi sanoa että joku olisi varastanut jalokivet.) Tämä taas vaatisi tietoa prosessista.
Toki Intelligent Designin kannattajat esittävät että jostain asiasta voidaan saada tietoa jossain olosuhteissa, mutta ei aina. Tämä on kuitenkin kysymyksen kiertämistä, koska he itse väittävät että prosessista, tekijän luonteesta eikä mistään muusta tarvitse tietää mitään.
Kuitenkin he aina esimerkeissään näyttävät vaativan jotain näistä. Jotain, jonka pohjalle he rakentavat.
PS:
ReplyDeleteEikä syynä ole se, että ID:istit kiertäisivät pahan ongelmaa. Sillä kristityt voisivat ajatella, että pahojen tekojen syy on Saatana, toinen älykäs tapa. (Jumala on siis tavallaan ulkoistanut tämän toiminnan.)
Syy tähän on selvä: He haluavat väkisin puolustaa sitä että eivät ole "kreationismia", siis sitä perinteistä. Ei me sanota että takana on Jumala. Mutta toisaalta vielä vähemmän haluamme uskovaisessa amerikassa elävinä vakaumusihmisinä sanoa että takana EI ole Jumala.
Loppupelissä minusta on yksi ja sama: Minusta Kreationismi on joka tapauksessa Intelligent Designiä, se on sen sisällä. Mukana yhtä tiukasti kuin minun kulkiessani minun virtsarakkoni on minun mukanani. (Oikein kaksin kappalein, voidaan sanoa että ureakefaalinen kalloni on taantunut äyriäistasolle.) En tietenkään ole virtsarakkoni, mutta sen mukanaolo kannattaa silti ottaa huomioon.