11.4.08

Lahkoilua Teksasista

Suhteellisen tuore tapaus Teksasin osavaltiosta on aiheuttanut meteliä blogeissa. Moniavioisuutta ylläpitävä uskonnollinen kommuuni joutui ratsian kohteeksi. Yksi suljetussa ympäristössä kasvanut tyttö onnistui saamaan käteensä vieraan ihmisen kännykän ja soitti poliiseille. 16-vuotias tyttö väitti, että häntä on lyöty ja raiskattu. Tutkimusten alkuvaiheessa alkoi leviämään juttuja, joiden mukaan patriarkaalisessa yhteisössä miehet menevät naimisiin alaikäisten tyttöjen kanssa. Tietenkin avioliittojen kaunis konsummaatio suoritettiin kunniallisesti temppelin omassa siunatussa vuoteessa. Näitä lapsia kasvatetaan puberteetista lähtien valmistumaan seksiin 50 v miesten kanssa. Ratsiassa on toistaiseksi löydetty yksi 16-vuotias tyttö jolla on omia lapsia.

Poliisi vei turvaan 416 lasta. 139 naista lähti vapaaehtoisesti. Tietenkin yhteisön vanhin Merril Jessop on protestoinut ja verrannut poliisin toimia siihen mitä tapahtuu Venäjällä ja Saksassa. Poliisi on hajottanut perheitä. Tämän lisäksi nämä jumalattomat sortajat häpäisivät pyhän temppelin, sillä lahkon oppien mukaan uskon ulkopuoliset eivät saisi astua sisään valkoiseen temppeliin. Jotkus lahkon jäsenet ovat valittaneet, että heidän uskontoa vainotaan.

Yhteisön profeettana pätee Warren Jeffs. Hän on avoimen moniavioinen ja pisteenä iin päälle Warren on joutunut linnaan. Syynä avunanto 14-vuotiaan tytön raiskaukseen. Warren on parhaillaan Arizonassa suorittamassa tuomiota insestiin liittyvistä rikoksista. Kaikin puolin mainio herrasmies, eikä siis ihme että Jumala ilmoittaa tahtonsa suoraan hänelle.

Tietenkin tähän tulee kollektiivinen protestointi muilta uskonnoilta. Warren Jeffs on joku hullu, jotka käyttää hyväksi alaikäisiä ja uskontoa. Hän tulkitsee väärin pyhiä opetuksia. Tästä seuraa kuitenkin melko itsestäänselvä kysymys:

Mistä tiedämme, että Warren Jeffs ei saa sähkeitä Jumalalta, mutta esim. paavi (tai kuka muu tahansa) kyllä saa?

No comments:

Post a Comment