10.6.08

Tutkimusta vedenpaisumuksesta

Tiede-lehdessä (6/2008) mainitaan ympäristöarkeologi Bruce Massen tekemä tutkimus tuhansista vedenpaisumusmyyteistä. Masse on koonnut tunnetut kansanperinteet ja laatinut niiden pohjalta arvion siitä milloin vedenpaisumus tapahtui. Apuna käytettiin tietoja vuodenajoista, planeettojen asennoista ja muinaistaivaan liikkeitä simuloivaa tietokoneohjelmaa. Vuodeksi hän sai 2807 ennen ajanlaskun alkua. Tukea saatiin mm. kiinalaisista ja egyptiläisistä kronikoista. Useissa lähteissä mainitaan jonkinlaisen tuhon kohdanneen kanssaa 2800 eea tienoilla.

Aika varmasti suomalaiset kreationistit tulevat lainailemaan tätä Tiede-lehden artikkelia, joten täytyy muistuttaa mitä Masse ei ole yrittänyt osoittaa - eikä edes tule osoittaneeksi. Masse olettaa tuhon syyksi komeetan, joka mahdollisesti törmäsi mereen. Iskujälkeä olisi sieltä vaikeampi löytää kuin maalta.
Pyrstötähti onnistuisi selittämään useissa taruissa olleen sateenkaaren merkityksen. Törmäys laukaisisi tsunamien, maanjäristysten ja muiden tuhojen jälkeen "hydrologisen kierron suurhäiriön", joka taas aiheuttaisi useiden päivien rankkasateet. Ilmakehä puhdistuisi samalla pölyhiukkasista, joten näkyvyys olisi hyvä. Tällöin korkealla ilmakehään nousseet ja jäätyneet vesipisarat tuottaisivat valtavan väriloiston.
Missään Masse ei edes oleta kyseisen vedenpaisumuksen tuottaneen Grand Canyonia (eikä se sitä pystyisikään selittämään), kilometrien paksuisia sedimenttikerrostumia ympäri maailmaa, fossiilien järjestystä sedimenteissä, jne. Tulvageologia ei nouse kuolleista Massen avulla.

1 comment:

  1. Muistelen Parpolan tekstiä (Otavan Suuri Maailmanhistoria tms), jonka mukaan Urissa päin olisi tapahtunut tulva about 2900 eKr. Sitä pidin pitkään aitona Biblian tulvana, paikallisena. Aika lähelle osuisi tuota Massan ajoitusta.

    ReplyDelete