25.6.08

Uutisankka teiniraskauksista

Pari päivää sitten uutisissa oli juttua Gloucesterilaisesta lukiosta. Siellä on on järkytytty teinien yllättävän suuresta raskausmäärästä. Peräti 17 tyttöä on päätynyt lyhyen ajan sisällä siunattuun tilaan. Normaalisti koulussa on n. neljä paksuna olevaa teiniä.

Paikallisten viranomaisten mukaan ainakin puolet näistä odottavista äideistä on mukana sopimuksessa, jonka mukaan he pyrkivät tulemaan raskaaksi ja synnyttämään samaan aikaan. Sopimukseen kuuluu myös lasten kasvattaminen yhdessä.


Tutkimisen jälkeen on selvinnyt, ettei uutisissa kuvailtua sopimusta ollut olemassa. Jotkut tytöt olivat kyllä sopineet auttavansa toisiaan sitten kun heille selvisi, että he ovat raskaana. Ei voida puhua mistään salaisesta Lets Get Pregnant-klubista. Yllättävän suuri määrä raskauksia voi johtua sattumasta ja konservatiivisista seksivalistusmetodeista koululuokassa.

Tilanne muistuttaa hieman Toijalaa, sillä jokunen vuosi sitten täällä herätti kohua saatananpalvontaryhmä, joka harrasti seksiä alaikäisten tyttöjen kanssa. Paitsi että saatananpalvonta pääteltiin yhden tytön kouluvihkossa olleiden piirustusten perusteella. Kuvat hämmensivät aikuista, joka taas välitti tiedon piruista eteenpäin. Pian parisen kymmentä toimittajaa käveli ristiin rastiin kaupunkia haastattelemassa ihmisiä jotka eivät tienneet asiasta sen enempää kuin toimittajat.

No comments:

Post a Comment