- Vainajausko tuntuu pysyvän. Sen sijaan erisnimiset haltijat ovat unohtuneet, Siikala sanoo.
Vielä 1960- ja 1970-luvuilla oli Siikalan mukaan tavallista, että vanhempien ihmisten keskuudessa uskottiin metsän- ja muihin henkiin, joilla kullakin oli oma nimensä. Haltijausko hiipui sattumoisin samoihin aikoihin kun televisio alkoi yleistyä.
Ehkä internetin suosio on onnistunut kadottamaan jonkun muun aaveolennon, tai sitten tilalle on tullut elektronisia aaveita.
Aaveista on järjestetty jopa kyseli: Uskotko aaveisiin, Kyllä/EI.
Tässä kohtaa täytyy todeta oman elämän tylsyys. En muista yhtäkään kummitteluun verrattavaa kokemusta. Kerran eräänä pimeänä yönä näin pelottavat kasvot huoneessani, mutta päättelin sen olevan tuolin selkänojalle asetettu pyyhe, jonka poimuista muodostui kasvot, kun ikkunasta kajastava heikko valo loi varjoja.
Ehkä huomisessa lehdessä on painettuna jokin kevennys kummitustarinoista.
Aaveet taitaa olla mielentäyttöä, hermoverkon muistinvirkistys-varasimulaatioita harvaanasutuissa maissa (Venäjä, Islanti, Suomen Lappi..), kun ihminen on useimmin pitkiä aikoja yksin. TV täyttää ton tyhjiön.
ReplyDelete