5.9.08

Mysteerinen kuolema

Miehen vaimo kuoli kalastusreissulla. Mies epäilee enkelin osallistuneen tapahtumaan. Onnettomuus tapahtui vuonna 2004. Dan Mason oli naimisissa Nancy Masonin kanssa. Nancy liukastui märällä kivellä ja pulahti jokeen. Danin mukaan Nancy kiljui apua kahdesti. Ruumiinavauksessa selvisi, että Nancyn niska oli murtunut, joten hän ei ole voinut kiljua liukastumisen jälkeen. Dan selittää lehdistölle, että kiljahdukset olisivat voineet tulla paikalle ilmestyneen enkelin kurkusta. Enkeli kun oli pelastanut Danin joesta, jossa hän oli auttamassa vaimoaan. Dan sanoi, että hän melkein hukkui. Tosin silminnäkijän mukaan Dan kastui vain polvista alaspäin, mutta ehkä joki oli niin matala, tai enkeli kannatti heitä veden pinnalla.

Danin mukaan vaimo oli lähtenyt kalastamaan sellaiseen paikkaan josta häntä ei näkynyt. Poliisit löysivät kyseiseltä paikalta vain ongen, ilman syöttiä tai muita varusteita.

Ai niin, paikalla oli myös Danin ystävä Efren Gallegos, joka asui pariskunnan luona. Vaimo oli kyllästynyt Efrenin jatkuvaan läsnäoloon. Dan sanoo nykyään samaa. Koko kalastusreissu oli vain suunniteltu jäähyväislahja Efrenille.

Kumpikaan ei osannut tehdä elvytystä, ja siksi he jättivät vaimon rannalle lähtiessään etsimään apua. Tämän takia silminnäkijä huomasi ja ihmetteli, että parivaljakko oli kastunut vain polvista alaspäin.

Ja jostain syystä vaimon testamenttia muutettiin pari viikkoa ennen onnettomuutta. Nancy teki pienen mokan, sillä pojan nimeen tulikirjoitusvirhe. Dan ja Efren asuvan nyt yhdessä Teksasissa.

Tämä tapaus osoittaa miten paranormaali ilmiö voi sekoittaa aivan vesiselvää onnettomuutta.

2 comments:

  1. Ärsyttävää. Samantyylinen tapaus kun muutama viikko sitten kadonneet-sarjassa: Vaimo "katoaa" ja hups, seuraavalla viikolla talossa asustaa jo uusi nainen. Ei syytteitä.

    ReplyDelete
  2. Minulle se oli hirtehishuumoria :D

    ReplyDelete