30.9.08

Tarkoituksettomuus

Kouluampumisen uhreja ei ole vielä haudattu, kun älykkään suunnittelun äänitorvi avaa pasuunansa. Ottavatko he asiallisesti osaa murheeseen. Vai sattuisiko pinnalle pulpahtamaan uskonnon ylistämistä? IntelligentDesign.fi on vakuutellut olevansa tieteelliseen debaattiin keskittyvä sivusto. Tekeekö ID.fi viisaan vai tyhmän ratkaisun? Otetaan selvää.

Osanottomme Kauhajoen kauhean murhan uhrien omaisille. Mikään ei oikeuta tätä kauheaa tekoa. Miksi tämä saattoi tapahtua?


Hyvä ja asiallinen aloitus. Sama kysymys on monen mielessä. Vastauksen löytäminen vaatii monisukaisen vyyhdin avaamista, sillä selvästikin tragedia johtuu monen eri tekijän summasta. Poliisin päätös perua aseen haltuunotto, mielenterveydelliset ongelmat, aselaki, koulukiusaus, jne.

Mielestäni julkisuudessa on keskitytty pohtimaan melko pinnallisia osasyitä Pekka-Eric Auvisen ja Matti Juhani Saaren hirmutekojen taustalla. On kummallista, että Auvisen omaa tekstiä tekonsa syistä ei osata lukea. Mikä oli pääsyy hirmutekoihin? Ateistinen Nietzscheläinen tarkoituksettomuuden filosofia tai maailmankatsomus.


Ohhoh! Pääsyy onkin ateistinen maailmankatsomus, tai joku sen kaltainen filosofia. Varmasti tälle löytyy vankat perustelut.

Auvisella ei ollut mitään järjellistä syytä olla tappamatta toisia nuoria kun itsellä meni huonosti.


Eikö? Edes halu välttää vankila ja jatkaa hedonistista elämää ei kelpaa syyksi?

Auvinen uskoi tieteen nimissä kulkevan materialistisen filosofian: sinä, ajatuksesi ja kaikki muut ihmiset ovat vain materia sattumanvaraisen liikkeen tulosta. On olemassa vain materiataso ja materiantason prosesseja. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa, ei väärää, ei ihmisarvoa, eikä ole korkeampia voimia. Ateisteina näillä nuorilla ei ollut mitään järjellistä syytä arvostaa ihmistä. (Ihmisarvo on alun perin kristinuskon hedelmää. YK onneksi julistaa ihmisarvoa, muttei valitettavasti perustele, joten monet nuoret näkevät julistuksen läpi.)


Materialistinen filosofia, tuo tunteeton paskiainen. ID.fi on aivan oikeassa siinä, että pelkkä materialistinen katsaus hiukkasten toimintaan ei kerro meille mitään oikeasta ja väärästä. Ei sen ole tarkoituskaan. Sillä linssillä katsotaan vain miten maailma toimii ja millainen se on. Ymmärtääkseni oikeaa ja väärää yritetään selvittää etiikan kautta. Tuolla samalla argumentaatiotepastelulla kreationistit yrittävät vetää yhtäläisyysmerkkejä evoluution ja itsemurhan välille. Ihminen ei ole jonkun tietyn älyn suora tarkoitus, joten ihmisellä ei ole mitään arvoa.

Kristillisellä ihmisarvolla ei kannata päteä. Sama yliluonnolliseen auktoriteettin vetoaminen kun oikeuttaa niin kansanmurhat kuin sallii orjuuden (kts. Vanha testamentti). Tietenkin ID.fi vetoaa vain tähän moderniin versioon kristillisestä ihmisoikeudesta.
YK:n ihmisjulistus ei perustele arvojaan vetoamalla yliluonnolliseen auktoriteettiin, joten se ei tietenkään kelpaa auktoriteetteja kaipaavalle ihmiselle. Auktoriteettimoraalissa oikea ja väärä määritellään ihmisen yläpuolelta. Jos auktoriteetti päättää, että lasten päät saa aukoa vasten kiviä (kts. Vanha testamentti), niin sellainen teko on moraalisesti hyväksyttävää.

Miksi minä - ateisti - arvostan ihmisiä? Kuten ID.fi sanoo, minulla ei pitäisi olla mitään järjellisiä syitä. Täytyy tyytyä luettelemaan mitä päähän pujahtaa:

- Ihmiset ovat viihdyttäviä. Tarinat, jutut ja vitsit piristävät aina päivää. Voi ei, halu kokea hyvää.

- Ympärilläni oleva yhteiskunta mahdollistaa niin paljon asioita joista en voisi nauttia yksin. Voi ei, taas halu nauttia elämästä. Missä altruismi?

- Saan jostain käsittämättömästä syystä nautintoa elämän pienistä asioista. Kaunis sateenkaari (otin tänään kuvan, kun sattui kamera mukaan). Gay, but it keeps me happy.

- Tykkään elämästäni, vaikka en turvaudu yliluollisiin apuverkkoihin. Koen kipua ja surua, kuten kaikki muutkin ihmiset. Tunnen rakkautta ja iloa. Kaikki tämä elämän kirjo ilman uskontoa.

- Maailman ihmeiden ihmettely. Biokemialliset prosessit korjaavat haavan. Tähti räjähtää ja levittää kamaa pitkin kosmosta. Hiukkaset paljastavat jotain olennaista maailmankaikkeudesta. Loputon määrä mysteerejä. Kuinka tällaisen edessä voi tylsistyä?

- Koen toisten ihmisten satuttamisen vastenmieliseksi. Aseettoman nuoren teloittaminen aseella on mielestäni raukkamaisuuden suurin muoto. Voi ei, tunteisiin vetoamista.

Jos vaivautuisin pohtimaan asiaa enemmän kuin 20 sek niin varmasti keksisin jotain hienompaakin. Toistaiseksi nuo asiat riittävät aivan hyvin. En pala halusta lähteä tappamaan ihmisiä. En vieläkään onnistu näkemään ateismia kuten ID.fi sen näkee.


Kuten professori Tapio Puolimatka kirjassaan ”Usko, tiede ja evoluutio” osoittaa, materialismin ja ateismin motiivina on jo antiikin ajoista ollut mielenrauhan tavoittelua: ateistin ei tarvitse välittää siitä tekeekö hän oikein vai väärin sillä hän uskoo ettei ole korkeampaa tahoa joka vetäisi hänet tilille teoistaan.


Taas auktoriteettin nojaavaa moraalia. Jos auktoriteettia ei ole, niin kaikki käy. Tämän takia auktoriteetti ei ole kovin vakuuttava pohja moraalille. Jumala sanoo, että sinun pitää tappaa vanhempasi? Olet paha ihminen, jos et tottele.

Jos taas moraali on auktoriteetistä riippumaton, niin mihin tarvitaan auktoriteettia?

Onneksi olen niitä outoja ihmisiä jotka näkevät itsensä auktoriteettina. Eivätkös jotkut väitä, että ateistit asettavat itsensä Jumalan asemaan, joten samalla tilinteon kohde on oma itse. Ja sekös on rankkaa. Itseään pystyy kyllä huijaamaan jos haluaa, mutta se ei poista valintojen seuraamuksia. Toisia murhaava ihminen päätyy melkein kaikissa yhteiskunnissa aina lopulta huonoon jamaan. Porkkanana hyvään käytökseen voisi toimia sosiaaliset pisteet, joita saa tekemällä palveluksia ihmisille. Oma elämä helpottuu huomattavasti. Jos ei ajattele edes näin, niin ns. hyvä käytös perustuu vain rangaistuksen välttämiseen.

Ateisti voi toteuttaa itseään vapaasti seksuaalisesti, poliittisesti(Mao, Stalin, Hitler) ja väkivaltaisesti. Tästä syystä monet saarnaavat ateistista tarkoituksettomuuden filosofiaa. Kyse on ateistisesta toiveajattelusta.


Ja sitten on niitä ateisteja jotka auttavat toisia, rakentevat yhteiskuntaa ja ovat ihan jeestyyppejä. Ateismi kun on vain teismin vastakkainen näkökulma jumalan olemassaoloon, tai siinä ei vain uskota jumalolentoihin, tai kielletään jumalien olemassaolo, tai..., vähän määritelmästä riippuen. Ateismi itsessään ei sisällä mitään moraalikoodeja, mutta se ei tarkoita etteikö ateisti voisi sellaista sisäistää.

Sitten ID.fi paljastaa, että ateismin vähemmän houkuttelevan puolen: ateismissa ihmisarvoa ei ole, eikä mitään arvoja voi perustella. Kouluissa ei keskustella ateismin tyhjyydestä.

Osaisiko ID.fi langettaa vastuun koulusurmista joidenkin tiettyjen henkilöiden harteille?

Miten jatkossa voitaisiin estää vastaavaa tapahtumasta? Yhteiskuntamme yleinen mielipide ja sitä kautta myös nuoret luottavat tieteen sanaan. Tiedettä ei pitäisi käyttää välineenä materialismin julistamiseen. Ateismin ja materialismin saarnamiesten (joukosta löytyy esimerkiksi HY:n korkeassa asemassa oleva filosofi, HY:n kosmologian professori, turkulainen tähtitieteen professori, Dawkinsin, Dennettin ja Harrisin kirjojen innokas suomentaja, sekä entinen ulkoministeri) olisi suotavaa ottaa vastuuta julistuksensa seurauksista. (Katastrofien aikana ateistit ovat melko hiljaa: ”aine tässä vain uudelleenjärjestäytyi” ei juuri vakuuta eikä lohduta.)


*käy hakemassa lisää juomaa* Ai lukeeko tuossa yllä jotain? En kerinnyt selaamaan, kun piti käydä jääkaapilla ja lukaista kuinka Valtaoja haukkuu Linkolaa näihin koulusurmiin liittyen. Mihin jäinkään.

Nykyisellään tiede on määritelty siten, että vain materiatason selitys hyväksytään. Tällainen vahvasti ennakkositoutunut tiede ei tietysti enää ole totuuden etsimistä, mutta useat nuoret näkevät tieteellisen tiedon parhaimpana tietämisen muotona tai jopa totuutena. Tätä samaa materialistisiin selityksiin rajoittunutta tieteellistä tietoa valtamedia ja koulu meille opettavat. Siksi tieteessä myös ei-materialistinen tutkimus tulisi sallia silloin kun se muuten täyttää teorioille asetettuja kriteerejä (joista ei valitettavasti tieteenfilosofiassa ole päästy yhteisymmärrykseen).


Ahaa. Koulusurmat loppuvat, kun lapset saavat kuulla koulussa yliluonnollista (?) tiedettä. Tieteelliseen tutkimukseen liittyvät kiistat aiheuttivat niin paljon angstia Auvisessa ja Saaressa, että heidän oli pakko lähteä ampumaan ihmisiä. Mitä enemmän juon tuopista, sitä loogisemmalta tuo kuulostaa.

Tieteellinen ajattelu ja sitä kautta koulutus ja kulttuurimme ajattelu eivät kuitenkaan muutu nopeasti ja siksi näitä tapauksia tullee lisää siellä minne hieman epästabiilit tai syvällisemmät nuoret hakeutuvat ja missä ateismiin ja materialismiin uskotaan. Tällainen maallistunut terrorismi tulee luultavasti olemaan osa maallistunutta yhteiskuntaa ja sen arvotyhjiötä samoin kuin islamilainen fundamentalismi on osa islamia (Mohammedin oman esimerkinkin perusteella).


*syvä henkäys*

Olisi niin ihanan fantsua kuulla mitä tuo ID.fin kirjoittaja ajattelee Seung-Hui Chosta. Cho altistui uskonnolliselle kasvatukselle (ei hätää, sillä hän ei ollut muslimi). Hän kasvoi ja opiskeli yhteiskunnassa joka on kaikkea muuta kuin ateistinen. Cho julisti viimeisissä videoissaan materialismin ja hedonismin vaaroja. Hän vertasi itseään Jeesus Kristukseen.

Ai, nyt kouluampuja on mielisairas?

Pahoittelut, mutta en kykene kirjoittamaan aiheesta enempää.

5 comments:

  1. Nämä ID-tyypit antavat siis ymmärtää, että ainoastaan Herran pelko estää heitä itseään toteuttamasta kauheita joukkosurmia. Toivottavasti pysyvät lujana uskossaan.

    ReplyDelete
  2. ID ei ota kantaa siihen millaiset sukupuolielimet - tai onko niitä ollenkaan - älykkäällä suunnittelijalla on.

    ReplyDelete
  3. Minulle tuli mieleen muutama juttu:
    -Ei ole mitään perusteita sanoa, että materialismi olisi arvottomampaa kuin yliluonnolinen.
    -Ihmisarvon ja "korkeampia voimien" arvostaminen on yhtä järkevää tai järjetöntä. (olettaen, että "korkeampia voimia" todella olisi olemassa)
    -Uskovaiset ITSE opettavat perusteettomasti, että ateismi ja materialistisuus tekee kaikesta arvotonta mutta teismi ja yliluonnollinen ei.
    -Jumalat ja uskonnot vastaavat ihmisen toiveajatteluun paremmin kuin ateismi tai uskonnottomuus.

    Becksi

    ReplyDelete
  4. "ID ei ota kantaa siihen millaiset sukupuolielimet - tai onko niitä ollenkaan - älykkäällä suunnittelijalla on."

    Tämä on kyllä ihme juttu - äijä loi valtaisan maailmankaikkeuden, mutta kykeni saamaan vain yhden lapsen. Aika tuhkamuna.

    ReplyDelete
  5. Mikä ihmeen äijä? She is Woman.

    ReplyDelete