25.10.08

Discoilua Teksasissa

Teksasissa on kuohunut pitemmän aikaa. Osavaltion highschool-oppikirjojen tarkastus on ollut menossa koko vuoden. Vaaleilla valitut panelistit eivät päässeet yhteisymmärrykseen parhaista standardeista oppilaille. Paneelia johtaa hammaslääkäri/kreationisti Don McElroy. He päättivät tehdä äänestyksen. Kuusi asiantuntijaa tulisi tarkastamaan ehdolla olevat standardit. Koska paneeli oli puoliksi kreationisteja ja puoliksi tiedettä ymmärtäviä, niin asiantuntijaehdokkaat menivät aika ennakoidulla tavalla. Puolet asiantuntijoista on tiedemaailman valtavirran ulkopuolelta. Kolmen anti-evolutionistin joukossa on nuoren maailman kreationisti Charles Garner. Joukossa itse Discovery Instituten Stephen C Meyer ja Ralph Seelke. Molemmat olivat mukana IDeistien Explore Evolution-kirjan tekemisessä. Kirjan tekijät voisivat siis olla mukana ratkaisevalla tavalla. Heidän kirja pääsisi ehdolle osavaltion tuleviin kirjaostoksiin. Tässä kohtaa voisi epäillä pientä etujen ristiriitaa, mutta onneksi Discovery Institute tuli väliin.

Mitään ristiriitaa ei ole. Vaikka olisikin, niin evolutionisteillä on aivan sama ristiriita. Casey Luskin osoittaa jälleen tuttua logiikka. Koska kolme valtavirran mukana kulkevista asiantuntijoista ovat myös kirjoittaneet oppikirja, niin heitä kohtaan täytyisi heittää samanlaiset epäilyt intresseistä.

What the TFN doesn't reveal is that another of the expert reviewers co-authored a one-sided, Darwin-only textbook! David Hillis, a biology professor at UT Austin co-authored the 2008 edition of Life: The Science of Biology, a textbook whose previous editions have been approved for use in Texas high schools. Hillis also serves as a spokesman for a pro-evolution lobbying group that is trying to remove language in the Texas science standards requiring students to study the "strengths and weaknesses" of scientific theories. Gerald Skoog, another expert reviewer, has signed a statement issued by the same pro-evolution group, and he too has been a science textbook author and has a long history as a pro-Darwin activist.

"If being a textbook author really is a 'conflict of interest,' then why isn't TFN attacking Hillis and Skoog?" asked Casey Luskin, program officer for public policy and legal affairs at Discovery Institute's Center for Science and Culture. "In truth, textbook authors are precisely some of the experts who should be having input into science curriculum standards."


Luskin jättää kuitenkin itse mainitsematta, että kyseiset oppikirjat eivät ole asiantuntijoiden armoilla. Lähimmäksi pääsisi David Hill, mutta hänen kirjoittama kirja liikkuu college-tason opetuksissa, ei high schooleissa. Se miten asiantuntijat muokkaavat osavaltion standardeja voi kuitenkin vaikuttaa pääsekö Explore Evolution verorahoilla high schooleissa kustannettaviin kirjaostoihin. Tästä johtuu se ristiriita.

Thoughts from Kansas-blogin Joshua Rosenau on seurannut sirkusta, ja jopa uskalsi kuunnella Discovery Instituten podcastin. Siinä Casey Luskin yritti vielä perustella kantaansa.

(Thoughts from Kansas, osa 1, osa 2)

No comments:

Post a Comment