12.11.08

Mielikuvitusrasismia

Surullisia uutisia kaikille puutarhatonttujen ystäville. Pari brittiläistä kirkkoa on aloittanut systemaattisen vainoamisen. Seurakunnat eivät enää päästä puutarhatonttuja hautausmaille. Suomen Nääsvillessä oli pari vuotta sitten pieni ryhtiliike lintukoristeita vastaan, mutta lopulta lintufanit veivät voiton. Nyt Bathin ja Wellsin kirkot yrittävät saada hautausmaitaan perinteiseen kuntoon. Puutarhatonttuihin kohdistuva rasismi yritetään perustella esteettisyyteen vetoamalla. Samalla kun hankkiudutaan eroon muovikukista ja nallekarhukoristeista. Kirkkojen edustaja kuitenkin päästi suustaan todellisen syyn:


"Oikeita tonttuja ei ole olemassa, joten miksi meillä pitäisi olla tuollaisia epäluonnollisia olentoja hautausmailla?"


Ja niin todellinen syy paljastui. Kirkko haluaa pitää monopoliasemaa epäluonnollisissa olennoissa, ainakin omalla maallaan. Enkelit saavat pysyä kirkkojen sisällä. Gargoilit saavat valvoa katoilla. Jotkut olennot ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Sama argumentti ei toimi nallekarhuja vastaan. Nallekarhuja _on_ todistettavasti olemassa. Ymmärtääkseni näitä nallekarhuja ei ole tungettu aikuisina kuolleiden hautakiviin, vaan lasten.

Niin tai näin, PuutarhaTonttujen VapautusRintama on varmasti teroittamassa pensassaksiaan ja haravat ovat tanassa.

Pharyngulan kautta

1 comment:

  1. Kaikkea ei voi perustella rationaalisesti. Olisin kirkon puolta esteettis-sivistyksellisistä syistä (enkä keksisi muita keinotekoisia tekosyitä), tai mikä nyt liekään syy mulla, mutta jos niistä tulee muotivillitys tavan talojen portinpieliin, niin harkitsen maastamuuttoa.

    ReplyDelete