31.1.09

Akateeminen vapaus-kilpailu päättyi

Lopulta kilpailuun osallistui peräti kolme videota.

Kaleigh McCormick ihastelee maailman monimutkaisuutta. Myös bakteeriflagella on monimutkainen. Tiesitkö, että tiedeyhteisö on tuhoamassa Amerikkalaisen elämäntavan[tm]?



Toisessa videossa tiedetään, että Doverin oikeudenkäynti käytiin USA:n korkeimmassa oikeudessa. Loput kamasta ovat yhtä asiantuntevaa. Kaunis tyttö, vaikka väittääkin ettei välimuotofossiileja ole löydetty. Oppilailla on oikeus valita mitä he uskovat kouluopetuksesta. Tämän takia oppilaille täytyy opettaa kaikki mahdolliset vaihtoehdot.



Kolmas video muistuttaa eniten dokumenttia. Tohtorin tutkintoa tehnyt mies piti esitelmän ID:stä. Hän joutui yksityiseen puhutteluun. Mies kuitenkin valmistui tohtoriksi molekyylibiologian saralla. Hänestä tuli myöhemmin pastori. Gonzales ei saanut vakituista pestiä. Sitten paljastetaan, että kouluissa syrjitään kreationismia vastaan. Lopussa Paleyn taskukelloargumentti, mutta Marsissa olevan tietokoneen muodossa.



Osallistujia tuli siis aavistus vähemmän kuin Discovery Institute odotti. Palkintoja olisi riittänyt top-10 finalisteille.

The grand-prize winner will be awarded $500, and one essay runner-up and one video runner-up will receive $250. Up to 10 finalists will receive their choice of a free book or DVD.


Osanottoni voittajille.

3 comments:

  1. Kauniita naisia. Sääli, että kriittisimmät psyykkiset kasvuvaiheet näyttävät menneen jo ohitse. Molemmilla lienee edessä onnellinen elämä jonkun kunnon kristityn kotirouvana.

    ReplyDelete
  2. Surullista on katsoa amerikan nuorisoa.

    ReplyDelete
  3. Eikö kukaan huomaa olennaista? Kaikki pääsivät palkintosijoille - sehän on enemmän kuin mitä näinkin mittavassa mittelössä voidaan odottaa.

    ReplyDelete