2.6.09

Kirkollisvero pois, tilalle valtion budjetti

Ensio Erä-Esko on tutkinut kirkollisveron ongelmia. Erä-Esko on tehnyt väitöskirjan, joka tarkastettiin Helsingin ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa. Hän on havainnut, että verotus ei ole tasa-arvoista. Ev.lutin tulot ja asuinkunta vaikuttavat suuresti siihen kuinka paljon hän maksaa jäsenmaksua kirkolle. Vain ev.lut kirkko saa nostaa veroja, joten muut uskonnolliset yhteisöt jäävät alempiarvoiseksi.

Erä-Esko esittää ratkaisun.

Erä-Esko kannattaakin kirkollisveron korvaamista valtion budjettirahoituksella. Esimerkiksi Norjassa, Luxemburgissa ja Belgiassa kirkon määrärahat varataan valtion talousarviossa.


Eli käytönnössä kirkkoveron tilalle tulisi tv-lupamaksun kaltainen systeemi.

Turun Sanomat uskaltaa olla jopa kriittinen tuollaiselle ehdotukselle.

Herää vain kysymys, miksi vaatia kirkolta tasasuuruista veronkantoa, kun siihen ei pystytä maallisessakaan hallinnossa. Ei kukaan ole esittänyt oikeudenmukaisuuden nimissä kuntien toiminnan rahoittamista kokonaan valtion budjetista, vaikka niiden veroprosentit vaihtelevat keskenään paljon enemmän kuin seurakuntien.

Ja miksi ei ole? Siksi, että kunnille turvataan Suomen perustuslaissa itsehallinto. Samasta syystä luterilainen kirkko jäsenyhteisöineen haluaa tulla toimeen omillaan.

Erä-Eskon esittämä budjettirahoitus merkitsisi pahimmillaan luterilaisen autonomian loppua ja luisumista puoliviralliseksi valtiouskonnoksi. Muutos olisi juuri päinvastainen kuin viime vuosikymmenien pyrkimys hienovaraisesti höllentää valtion ja kirkon keskinäistä riippuvuutta.

No comments:

Post a Comment