22.7.09

Hiuksia homeopatiassa

Homeopatia on niitä uskomushoitoja jolla on laajaa kansainvälistä kannatusta. Arvostetut piirit ovat keskittyneet Eurooppaan, mutta väkimäärältään suurimmat homeopatiaringit pyörivät Intiassa. Koska homeopatia ei ole tieteeseen perustuvaa, ja se karsastaa itsekritiikkiä, niin mitä erikoisemmat tulkinnat Hahnemannin ideasta saavat kukkia.

Le Canard Noir on kirjoittanut erikoisista homeopatiasovellutuksista, joiden pitäisi aiheuttaa nolostumista kaikissa rationaalissa ihmisissä.

VitalRemedies.com antaa Peter Chappellin kehittämää läpimurtoa. mp3-tiedostoihin tallennettua homeopaattista lääkettä. Homeopatian oletettu parantava voima on perusteiltaan vitalismia tai muuta vastaavaa energioiden värähtelyä. Chappellin maailmassa on täysin loogista ajatella, että ääniaaltojen värähtely on samanlaista värähtelyä kuin homeopaattinen informaatio pillereihin pakattuna. Äänitiedostoissa välitetty parannus on PC resonanssia. Valitettavasti en osaa kertoa sen paremmin tästä resonanssihomeopatiasta, sillä Chappell pitää tiedon piilossa. Ainakin tiedämme, että siihen liittyy holistista peilienergiaa tai -informaatiota joka on asetettu tiettyyn tautiin. Tai jotain.

Hätätilanteissa PC resonanssia tarjoillaan täysin ilmaiseksi: Sikainfluenssa.

If the information here is new to you it will seem strange or unbelievable, or arouse your scepticism, but this technology has been around for a long time. The actual downloads have been in use epidemic diseases for only about four years, but the technology upon which it is based has a successful 250 year history of use especially in epidemics. And the roots of this system go back before living human history began because it is based on resonance which is a fundamental quality of the universe and of all physical matter. Resonance is like gravity, it's an essential part of existence and a core ingredient of every part of existence.

Resonance is very easy to understand. If you highlight an issue by resonance, like a swine influenza being highlighted to your immune system, you automatically create an immune defence response.

It works both protectively/prophylactically and as a treatment and it complements any other form of treatment and it can be a win-win combination. And there's nothing to lose either.


PC resonanssia nautitaan helpolla tavalla. Potilaan tarvitsee vain kuunnella ladattua mp3-tiedostoa.

Toinen uskomaton homeopatiaan perustuva viritelmä tuleekin Intiasta. Research Institute of Sahni Drug Transmission & Homeopathy on kehittänyt hiuslähetykseen perustuvan hoitokeinon. Potilaalta poimitaan yksi hius. Hius upotetaan lääkkeeseen. Hius lähettää parantavan informaation potilaan päähän ja paraneminen alkaa. Terapian edut ovat huomattavat:

- Potilaan ei tarvitse popsia pillereitä

- Hoito voidaan antaa ilman potilaan läsnäoloa

- Jos lääke aiheuttaa oireita, niin hius vain poistetaan lääkkeestä.


Tätä mullistavaa uskomushoitoa voidaan siis antaa naapuriläänistä kunhan homeopaatilla on potilaan hius. Kaljut ihmiset joutuvat nappaamaan karvoja muualta kuin päälaelta.

Intialainen instituutti tienaa mukavasti. He opettavat muita homeopaatteja antamaan hiuksiin perustuvaa kaukoterapiaa. Terapia panee kuitenkin miettimään, että mitä kaikkea ne päästä pudonneet hiukset lähettävät takaisin ympäri vuoden.

Todella oudot ideat jatkavat leviämistään homeopaattien parissa. Toki asiasta väännetään kättä, mutta vain siinä mielessä, että kenen tulkinta on sopusoinnussa Hahnemannin ilosanoman kanssa. Jos olen vielä joskus Liisa Sulkakosken luennolla, niin aion esittää tietyn kysymyksen:

Mitkä vaihtoehtohoidot pitäisi kieltää?

10 comments:

  1. Olen erittäin närkästynyt blogisi aiheuttaneisiin lieveilmiöihin. Muutamat läheiset sukulaiset nykyään katkaisevat kaikki keskustelut homeopatiasta minun läheisyydessäni (ei toi usko niihin (turha puhua)), ja meinasin aiheuttaa parisuhdekriisin. Kommentoin aika jyrkkäsanaisesti, kun minut yllätettiin sohvalta vyöhyketerapia keskustelulla sukuloinnin yhteydessä. (puolustaakseni mielenjärkytystäni, kuulin kuinka diabeetikkoja hoidettiin akupunktiolla ja vyöhyketerapialla. En tosin saanut selvää oliko ne ainoita hoitoja mitä tarjottiin.)

    Näistä asioista lukeneena (ja molempia kokeilleena) tulee yllätettynä jokseenkin voimakas puhetulva, jonka joku uskova saattaa kokea turhan "negatiivisena" asenteena.

    Parempi puolisoni kanssa pääsimme kuitenkin sopuun selitettyäni perusteeni voimakkaihin tuntemuksiini (mainitsin mm. bloggaamasi jutun vauvan tappamisesta homeopatialla). Tiivistettynä parempi tapa siinä tilanteessa olisi ollut esim. selittää täysin rauhallisesti, kuinka eräs merkittävä homeopaatti oli ohjaava voima mikä tappoi uskomushoidollaan pariskunnan lapsen. Lapsen joka olisi peruslääketieteellä ollut pelastettavissa.

    Jos sinulla on omia kokemuksia vastaavista tilanteista tuttujesi tai sukulaistesi kanssa, kerro ihmeessä mikä lähestymistapa voisi olla järkevin.

    Tee tämä vastalahjana Sulkakosken luennoista. Yhden olet jo saanut! Voin päivystää seuraavaa sitä odotellessa.

    ReplyDelete
  2. Kannan täyden poliittisen vastuun tapahtuneesta!

    Omat kokemuksen sukulaisten kanssa ovat jääneet vähiin. Puhe ei ole harhautunut huuhaa-juttuihin.

    Kerran tosin sukulaisen ruotsalainen sukulainen selitti minulle niistä tapaninpäivän tsunameista, että ne olivat Jumalan tekemä rangaistus tätä syntistä maailmaa vastaan. Hymyilin kohteliaasti ja kerroin, että tuli kiireitä mennä keittiöön.

    Työpäivän aikana voin asiallisesti todeta työtoverille mikä on sen päivän huuhaalta kuulostavan lööpin taustalla.

    Pahin tapaus taisi liittyä ihmisten seksuaalisuuteen, kun kuulin kuinka eräs sukulainen käytti "se on luonnotonta"-argumenttia. Ymmärsin väläyksessä, ettei kannata selittää miksi hänen argumenttinsa on aivan perseestä. Tilaisuudessa oli vaan kohteliaampaa jatkaa mehun litkimistä ja teeskennellä ettei kuullut mitään.

    ReplyDelete
  3. Ai niin. Se neuvo.

    Rauhallinen hengitys. Hetken mietintä ja harjoitus mielessä. Sitten selostat asiallisesti mikä on se faktuaalinen, tieteellinen, rationaalinen näkökulma kyseiseen asiaan.

    Itse koen kirjoittamisen helpommaksi kuin puhumisen. Mutta kun saan rohkeutta rintaan, niin osaan olla myös virallisen asiallinen yleisön edessä.

    ReplyDelete
  4. Uskon, että olet jäljillä. Yleensä olen ollut ns. samalla kannalla. Syvä sisäänhengitys.../pienikatkos/...saattaa tulla pieniä purkausia....ja asian kohtaaminen lähtemällä perustasosta jottei esimerkiksi homeopaattisen väitteen esittänyt tuntisi olevansa "aliarvostettu" tämän tieteellisyydestä puhuvan rinnalla. Siten kaikessa rauhassa yrittäisin puhua tieteellisten tutkimuksien negatiivisten tuloksien tulkitsemisesta (tästä esim. Jay Gould puhui mielestäni hienosti), ja sen soveltamisesta. Sekä miksi sen huomioiminen silti korostuu muussa lääketieteessä, mutta laskuista valitetaan aivan samalla tavalla.(Tähän rauhallisuuteen vain ei kärsivällisyyteni yksinkertaisesti yleensä riitä)

    Olen pahoillani, että pyysin neuvoa tilanteeseen vaikka toisaalta tiesin ettei ns. keskustelun avaimet yleisesti ole käsilläni.

    Tosin keskustelu johon varsinaisesti tarvitsin apua, voisi ehkä kirjallinen viesti toimiakin. Intialaisena lapsena olisin saattanut ollakin uhri. Omalla kohdalla selvisin varsin vähin vaurioin (allergian paheni kunnes itse pyysin lapsena lääkkeitä).
    Mutta oikeasti keskustelun avaus kirjallisesti ei välttämättä ole hullumpi ajatus. Ainakin olen lukenut hullumpia.

    ReplyDelete
  5. Vaihtoehtohoidot, kuten uskonnotkin, elävät itseriittoisesta ylpeydestä ja toiseuttamisesta.

    Uskonnoissa "oikea näkemys" = on paitsi väärässä, myös paha. Vaihtoehtohoidoissa aivan sama.

    Skeptikko on heille "rajoittunut", sellainen jolla ei ole täyttä ymmärrystä. Jokin joka harhaisesti luulee että on "vain materiasta" kyse. Henkisyys sidotaan vaihtoehtohoitoihin lujasti. Eli skeptikko erotetaan alempaan kastiin.

    Pääasiallinen eristyskeino on sääli. Sellainen sääli, jota joku itseriittoinen rikas voi kokea juoppoa kohtaan. Juoppoa joka edustaa alempaa ihmistyyppiä, joka ei ole onnistunut uralla, tiedoilla, taidoilla, perheessä tai missään. Tämä ihminen edustaa jotain joka ihminen on alimmillaan. (Ei kaikille myötätunnon ja ylpeyden välillä on ero.)

    Ja vastaan pistäminen on luonnollisesti "ylpeyttä" skeptikon puolelta.

    Tosiasiassa lieveilmiöt ovat kovia. Mutta uskovaisten jne. puheissa ainoastaan skeptikot ovat niitä jotka vainovat, eristävät, häiritsevät, rajoittavat mielipiteitä....

    ReplyDelete
  6. Tärkein vinkki taitaa olla se, että älä koskaan ikinä, milloinkaan, menetä malttia. Äänensävy pysyy kohteliaana, vaikka keskustelet henkilön kanssa joka ajattelee sinun olevan moraaliton saatananpalvoja(uskontokeskustelu) joka haluaa vain tappaa vauvoja (abortti/ biotiedekeskustelu) ja joka on toinen jalka ulos kaapista oleva omniseksuaali eläimiinsekaantuja (ei-heterouskeskustelut).

    Noh, noista tuo jälkimmäinen olettamus taitaa mennä lähimmäksi totuutta. En ole ihan tavallinen hetero.

    Katse ei saa muuttua verenpunaiseksi eikä hermot paahtua vaikka keskustelukumppani on sanomassa mitä tahansa. Katselin kesällä niitä ateistibussikampanjan videoita Helsingin rautatientorilta. Kun paikalle ilmestyi Johan Bäckman selittämään uskonasioita, niin joku kameran takana ollut vapaa-ajattelija menetti hermonsa. Hän käytännössä huusi suoraa kurkkua Bäckmanille. Huutaja hävisi Pelin.

    Verisuonissa pitää virrata nestemäistä typpeä ja kuultuihin aivopieruihin vastataan kevyen hymyn kera. Kasvoille laukastuihin solvauksiin reagoidaan enintään vain virnuillen, jatkaen asian käsittelyä.

    ReplyDelete
  7. Totta, kirjoittaminen auttaa joskus. Avioliiton alkuaikoina tuli joskus hankalia asioita (ei homeopatiasta!) ja koska mies on entinen armeijan aktiiviupseeri, niin äänenkäyttö pääsi käsistä. Kirjoitin oman kantani kirjeeseen, hän luki sen ja sitten keskustelimme sivistyneesti aiheesta. Kun pääsimme tasapainoon, ei ole tarvinnut enää käyttää kirjallista kommunikointia.

    ReplyDelete
  8. Sukulaisen puoliso oli voiluomuilija jonka voirasiat uhkasi syrjäyttää jääkaapissa kultarypsipaketit. Ottaen huomioon suvumme sydänriskit voin ym kanssa(olisin voinut raivostuakin) säilytin malttini ja vihjaisin että maitorasva altistaa mm. dementialle, näytin KYS:n tutkimuksesta kertovan pikku sanomalehtileikkeen, jota pidän valmiina lehtipinon päällä. Luki hiljaa eikä puhunut mitään.

    Itse asiassa raivoaminen olisi paikallaan reviiririkossa (että varmasti muistavat loppuikänsä ettei mun ruokien kanssa leikitä) mutta asiakeskustelussa, tai mitä muut tekee, se on haitaksi, se on silloin usein heidän reviirinsä rikkomista.

    Isältä perittynä on vähän semmoista otetta että otan myös huumorilla, mutta hiukan pilkallisesti, en tiedä onko sekään
    hyväksi asialle, mutta parempi sekin kuin kiivastua. (Hehe vai neitsyt kun aurinko oli leijonassa,, hehe millä ihmeen atomeilla kun ei oo yhtään, tosi superkallis kilohinta.. hehe vai että suvumme on apinasta (politiikan setäpamppu irvaili mulle), eiku mehän ollaan kaikki 3. simpansseja :D (setä jäi sanattomaksi)).

    Yksi vaikea temppu on ulkoistaa itsensä tarkkailijaksi (en osaa tarkemmin selostaa), tarkkailee filosofisemmin ja neuraalisemmin ulkopuolisena ja koittaa muistaa että tämä on vain hetki ajassa tai jotain ja ottaa ulkokohtaisemman, sosiologisemman mielenkiinnon ja tarkkailunäkökohdan: miten ihmiset argumentoivat, mikä vetoaa, pullistuuko sukulaisen suonet..
    Tämä viilentää omaa sappea.

    Niin ja ennenkaikkea INTERNET!, kun netissä on argumentoinut ja inttänyt ja väitellyt niin on purkanut jo paineitaan ja teroittanut sanan säiläänsä, niin ei tarvitse räjähtää tutuille tai sukulaisille.

    ReplyDelete
  9. "Imago Animi Sermo Est", kuten Seneca sanoi. Eli puhe on mielen peili. Siksi kannattaa tarkkailla mitä sanoo ja miten sen sanoo. Voi oppia jotain itsestään.

    ReplyDelete
  10. Pirullisinta tiede-henkiselle voi olla havaita se, että onkin puhuttava heidän "kielellään".

    Oikeampi tapa "tilastollisesti se ja se..blaa blaa" menee ohi korvien, yli hilseen tai ~ hanhen selästä, jää etäiseksi eikä muisteta.

    Mutta tieteellisesti vähämerkityksellisempi eli pelottava yksityistapaus, anekdootti: "Jordanian kuningatar Noorin sukulaissetä amerikoissa kuoli koululääketieteen kieltävän Christian Science-opin seurauksiin, luin itse hänen muistelmansa. Miehensä Hussein muuten jutteli kerran pomoni kanssa radioamatööri-laitteilla, se harrasti semmostaki.." voi upota mieleen kuin kuuma veitsi ja he muistavat sen paremmin, tulee ihmistä hyvin paljon lähemmäs.

    ReplyDelete