26.9.09

Kriittinen katsaus Murhavaistoon

Murhavaisto on uusi paranormaaliohjelma, jossa pari meediota pyrkii paljastamaan uusia asioita ratkaisemattomista murhista. Meediot saavat kertovat runsaasti yksityiskohtia ja ne tuntuvat menevän kohdalleen todella usein. Kyseessä on kuitenkin viihdeohjelma, joten täytyy olla tarkkana. Ohjelmaformaattia on käytetty monessa maassa monen vuoden ajan. Murhavaiston tekemisessä on monta kohtaa, joissa paranormaalien voimien sijaan voidaan soveltaa tylsempiä keinoja. Silly Beliefs sivulla on laadittu lista selkeimmistä selityksistä meedioiden hämmästyttäville kyvyille. Kirjoittajat John L. Ateo ja Gordon S. ovat nähneet useamman jakson.

* Tuotantoryhmä vahvistaa meedioiden positiiviset sanomiset istuntojen aikana. Jos sanomaa ei vahvisteta, niin meedio voi turvallisesti olettaa sen olevan väärin, ja näin saada ylimääräistä tietoa.

* Tuotantoryhmä tietää kaiken olennaisen rikoksista. He voivat välittää tietoa meediolle. Tietoisesti tai tiedostamatta.

* Istuntojen ja paikanpäällä tehtyjen kuvausten järjestys voidaan näyttää epäkronologisessa järjestyksessä. Näin jotkut meedioiden sanomiset saadaan näyttämään varmennetulta tiedolta, vaikkakin vahingossa.

* Videomateriaalia on editoitu raskaalla kädellä ennen ja jälkeen kommentteja. Meedio voi näyttää puhujan yhdestä asiasta vaikka puhuikin toisesta.

* Meedioiden vääriä sanomisia ei koskaan paljasteta vääriksi. Näin katsojalle annetaan mielikuva siitä, että meedio oli oikeassa.

* Eri meedioiden sanomisia näytetään yhdessä, aivan kuin ne olisivat saavuttaneet tietyn johtopäätöksen. Itsestään kommentit eivät tarkoittaneet mitään tai liittyivät eri asioihin.

* Katsojille toistellaan, että meediot ovat antaneet informaatiota, mutta ei mainintaa siitä mitä he eivät kyenneet kertomaan: nimiä, päivämääriä, sijainteja, jne.

* Tapahtumien näytellyt osuudet perustuvat meedioiden kuvauksiin, eivät välttämättä siihen mitä oikeasti tapahtui. Jotkut ovat olleet selvästi väärässä, mutta esitetty oikeina.

* Ei voida varmistaa, että meediot tutkivat ratkaisemattomia rikoksia ennen kuvauksia siinä toivossa, että joku niistä olisi tuleva tapaus.

* Ei ole mitään keinoa kysyä meediolta onko hän tietoinen kyseisestä tapauksesta ilman että hänelle annetaan siitä informaatiota.

* Meediot väittävät antaneensa arvokasta tietoa, mutta rikokset ovat jääneet ratkaisemattomiksi. Ohjelman väittämissä ja johtopäätöksissä on jotakin pielessä.

Katsojien pitäisi nähdä kokonaiset nauhoitukset, eikä vain ohjelmia varten editoituja pätkiä. Silloin saisi paremman arvion meedioiden kyvyistä. Mutta se olisi todella tylsää katseltavaa.

No comments:

Post a Comment