18.9.09

Murhavaisto hakusessa

Tänään klo 00:45 MTV3 esittää uutta paranormaalia sarjaa. Murhavaisto kertoo selvänäkijöistä, jotka saavat tietoa murhista ja kauheuksista. Kameraryhmä dokumentoi tapahtumia.

Vaikuttava puolidokumentäärinen sarja murhista ja katoamistapauksista, joita selvitellään meedioiden avulla. Pelkän valokuvan tai syntymäajan avulla selvänäkijät pystyvät kertomaan hyytävän tarkkoja yksityiskohtia selvittämättä jääneistä rikoksista.


Meediot kiertävät Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Yhdysvalloissa. Tosin huonolla menestyksellä. 27 jakson jälkeen ei ole löydetty yhtäkään kadonnutta ruumista. Yhtäkään syytettä ei ole nostettu. Yhtäkään murhaa ei ole ratkaistu.

Mutta varmasti ohjelma on ihan viihdyttävää katseltavaa. Vain yksi ohjelman meedioista on paljastunut huijariksi. Selvänäkijä Deb Webber puhuu fiktionaalisille henkiolennoille. Joten loput voivat olla ihan aitoja meedioita.



Tarkempaa analyysiä tulossa ohjelman jälkeen.

4 comments:

  1. 20 minuuttia mennyt. Murhatun henkilön taustat ja tiedot viimeisistä päivistä on kerrottu dokumenttityylillä. Ei vielä kertaakaan mainintaa yliluonnollisista tempuista. Alkuteksteissä oli kysymyksiä:

    Who?

    Why?

    Saammeko näihin vastauksen ennen lopputekstejä? Jännittää.

    ReplyDelete
  2. 75 meediota osallistui karsintaan. Heille annettiin vain uhrin valokuva, josta piti nähdä mitä oli tapahtunut. Vain kolme kertoi tarpeeksi tarkkoja tarinoita. He pääsivät ohjelman meedioiksi.

    "Meedioille ei ole kerrottu tapauksen yksityiskohdista."

    Ikä meni oikein! 42 v.

    Piti ihmisistä ja oli pidetty!

    Ei ollut naimisissa!

    Yksi lapsi, poika!

    Muutti jatkuvasti!

    Uhrilla oli sisko, Sharon!

    Halusi poliisiksi!

    R-kirjain nimessä!

    A!

    T viimeinen kirjain!

    Miesmeedio laukoo pitkää listaa: Roderick, Rick, Ralph, Geoffrey, Geoff, Gerrard, Geffard, jne?

    Naismeedio osuu helpommin Garth nimeen.

    Uhri kirjoitti vääriä shekkejä!

    Teki huumekauppaa!

    Oli vankilassa!

    Uhkapelaamista!

    Meediot eivät edes katsoneen uhrin valokuvaa.

    Sitten on vuorossa tärkein osuus. Nyt meediot eivät kerro asioita jotka kaikki jo tiesivät.

    ReplyDelete
  3. Taksilla teollisuusalueelle. Sieltä laivaan, jossa pelattiin korttipelejä. Poliisi oli kertonut kaiken tämän ennen mainostaukoa.

    Uhri oli kuivalla maalla ennen kuolemaansa. Kuhmu päässä. Miestä hakataan ja potkitaan. Ruumis työnnetään veteen. Hän ei hypännyt itse. Poliisi oli kertonut tämän version ennen mainostaukoa. Ei vieläkään mitään uutta tietoa.

    Ruumis löytyi vasta seuraavan kuukauden aikana. Syyskuun 8. päivä. Meni oikein!

    Meediot kysyvät kuka halusi tappaa uhrin ja miksi.

    Mainostauko!

    ReplyDelete
  4. Petkutettu palkkasi jonkun tappamaan Garthin. Hän vei rahaa järjestöltä, joka halusi ne takaisin. Palkkatappaja. Arvovaltainen taho tilasi tapon. Järjestäytynyt rikollisuus. Miesmeedio kertoo nimen, joka piipataan.

    He pyytävät johtolankoja tappajien löytämiseksi.

    Nuoret jengiläiset tekivät palkkamurhan. Meediot löytävät sen murhapaikan satamasta.

    Black Power-jengi. Kaksi tappajaa. Tumma tukka. He ovat maoreja. 17 ja 20 v.

    Kuka antoi käskyn?

    Pukumies pohjoisesta. Kuin mafia. Taho on murhannut aikaisemmin. Miehellä on outo nimi. Nimet piipataan. Kova kaveri.

    Uutta tietoa poliiseille.

    Duncan Hollandin tehtävä on tutkia miten hyvin meedioiden esittämä tieto pitää paikkansa.

    Etsinnät keskitettiin meedioiden esittämiin nimiin.

    Yhdillä Aucklandin rikollispomolla oli outo nimi, jonka etukirjain täsmää naismeedion esittämään kirjaimeen. Lakisyistä nimiä ei esitetä ohjelmassa.

    Poliisi epäilee miehen käyttävän jengejä vedonlyöntibisneksissä. Myös yhtäläisyyksiä meedioiden kertomista vankilakäynneistä.

    Poliisitutkinta jatkuu.

    ja Lopputekstit?

    Esitetty jakso oli kuvattu vuonna 2007. Toistaiseksi ketään ei ole syytetty Garth Doullin murhasta.

    ReplyDelete