4.9.09

What happens in Berlin, stays in Berlin

Kolmen vuorokauden mittainen vierailu Berliinissä oli matkan arvoinen. Koko matkapaketti oli edullinen. Hotelli juuri oikealla paikalla linja-autojen risteysasemalla. Hotellihuone kattokerroksessa ja maisemat ihan ok. Matkustin tyttöystävän kanssa. Saimme paikallisen opiskelijan matkaoppaaksi. Hänelle kelpasi palkkioksi suklaalevy, salmiakkipussi, pussillinen kanalihapullia ja ruisleipää. Näin saimme näppärän opastuksen koko lomailun ajaksi. Aikaa ei mennyt hukkaan oikean reitin etsimisessä. Busseja ei joudu odottelemaan viittä minuuttia enempää.

Ensimmäisen päivän aikana kävimme Maailman puutarhoja esittelevässä puistossa. Pienellä sisäänpääsymaksulla pääsi luonnon keskelle. Suosikkeja olivat aasialaiset puutarhat. Korealainen maisema oli kuin jostain fantasialeffasta. Kiinalaisessa puutarhassa oltiin käytännössä Kiinassa. Kaikki oli viimeistelty niin yksityiskohtaisesti.

Illalla söimme oppaamme kotona valmistettuja pizzoja. Nautin eri makuyhdistelmistä neljän nuoren naisen kanssa. Ähkyä kestikin seuraavaan päivään asti. Ruokakaupassa käydessä opin, että saksalaiset tykkäävät yhdistää kolajuomia. Hyllyissä on kolmisenkymmentä erilaista kolajuomaa. Cola + appelsiini tuntuu olevan suosituin koktail.

Hotellihuoneessa lepäillessä huomasin kuinka huonoksi uutiskanavaksi CNN on rapistunut. Uutisten sijaan on mainoksia tulevista ohjelmista, joiden välissä on eri yhtiöiden nukuttavia mainoksia. Ei ihme että FoxNews on kaapelikanavien kärjessä.

Toisena päivänä suuntaamme luonnontieteelliseen museoon. Aamupala valmistetaan omassa huoneessa. Emme koskaan jaksa herätä ajoissa hotellin omaa aamupalatarjoilua varten. Olemme metrossa about 12:00 jälkeen. Museum für naturkundessa on teemana Charles Darwin. Tavallisten fossiilien seassa on alkuperäinen Archaeopteryx lithographica. Otin valokuvan tuosta Pyhästä Esineestä. Aikaisemmin fossiilin kopion Lontoossa.
Muissa näyttelyissä on hieno HMS Beatlen matkasta kertova sali. Lattiat ja seinät on tehty muistuttamaan laivaa. Matkatavarat ja tynnyrit sisältävät täytettyjä tai säilöttyjä eläimiä, sekä alkuperäisiä esineitä laivalta.
Mineraalinäyttelyssä oli kiviä ympäri maailmaa. Ja Turusta. Museon keskisalissa on valtava Brachiosaurus brancai. Se on maailman suurin koottu dinosaurusfossiili.

Keskustaan on rakennettu kolmen pysäkin pituinen metrolinja. Se oli valmistunut aivan äsken. Maali ja betoni tuoksuivat tuoreeltaan. Uusi linja rakennettiin poliitikkojen ja bisnesmiesten toivomuksesta. Sillä pääsee niin kätevästi rautatieasemalle keskustan hallintorakennuksista. Kyseisellä linjalla pääsimme suoraan Reichstagin viereen. Kova helle esti jonottamisen. Sisään olisi päässyt jos kestäisi sata metristä jonoa. Sen sijaan kävelimme varjoon napsimaan lisää kuvia ympäristöstä. Kaupungin julkinen liikenne mahdollistaa täydellisen turistimatkan keskustan nähtävyyksien äärellä. Linjat 200 ja 300 käyvät läpi melkein kaikki suuret maamerkit.

Holokaustin muistomerkki on arvokkaimman hotellin vieressä aivan keskustassa. Sen sisällä sai hieman viilennystä. Betonit imevät lämpöä. Pinnat ovat sileitä. Keskellä on aivan hiljaista.

Kymmenisen vuotta sitten eräälle autioituneelle alueella alettiin suunnittelemaan rakennusprojektia. Sen tuotos on valtava Sony Center. unnelma kompleksin sisällä on kuin Tokiossa. Tai ainakin kuvittelin niin. Valitettavasti meillä ei ollut aikaa testata IMAXia. Sitten ensi kerralla.

Päivän hämärtyessä tarkistin miltä Berliinin tuomiokirkko näyttää sisältä. Todella vaikuttava ja mahtipontinen kirkko. Siellä voisi olla pidempään tekemässä piirustuksia koristeista.

Helteinen päivä päättyi jylhään ukkoseen. Musta taivas välähteli. Jalat olivat aivan turta kun pääsimme hotellihuoneeseen. Onneksi kuuma kylpy helpotti oloa.

Viimeisenä päivänä oli vuorossa Charlottenburgin puisto ja kuninkaallinen palatsi. Berliini on täynnä huoliteltuja puistoja. Kadut ovat aina varjoisia, sillä puita on kaikkialla.

En nähnyt kuin yhden kerran vaihtoehtohoitoja tarjoavan liikkeen. Se oli homeopaatin vastaanotto. Pari kertaa ajoimme bussilla skientologien päämajan ohi. Siellä on avoimet ovet vuoden jokaisena päivänä. Kerran huomasin, että vilkkaalla ostoskadulla oli dianetiikkakoju, jossa olisi saanut ilmaisen persoonallisuustestin. Haluan painottaa, etten kertaakaan mennyt puhumaan skientologeille. Enkä esittänyt yhtäkään kysymystä David Miscavigen rikoksista. Enkä sanonut terveisiä anonyymeiltä. Sellainen olisi törkeää käytöstä.



Auf wiedersehen. Ensi vuonna matkustamme uudelleen tuohon kaupunkiin. Jäi näkemättä niin paljon.

No comments:

Post a Comment