23.10.09

Sikainfluenssarokote aiheuttaa hengenvaarallista hermostosairautta(?)

Iltalehti uutisoi viikolla sikainfluenssarokotteesta kysymysmerkin avulla.

Sikainfluenssarokote aiheuttaa hengenvaarallista hermostosairautta?

Uutista lainaillaan ahkerasti netin keskusteluissa. Jostain syystä sellaisella sävyllä, että uutisessa paljastetaan rokotteen aiheuttavan hermostosairautta.

Uudella sikainfluenssarokotteella epäillään olevan yhteys hengenvaaralliseen hermostosairauteen.


Epäilykset vaarasta perustuvat vuotaneeseen kirjeeseen. Britannian Health Protection Agency lähetti kirjeen neurologian erikoislääkäreille. Kirjeessä muistutetaan, että rokote voi mahdollisesti aiheuttaa Guillain-Barré syndroomaa. Siksi lääkäreitä muistutetaan tarkkailemaan sen oireita ja ilmenemistiheyttä. GBS:n riskejä on mitattu vuosikaudet. Kaikki virusten tai bakteerien aiheuttamat tulehdukset voivat laukaista kyseisen sairauden. Ja kyllä, jopa rokotteet voivat aiheuttaa GBS:n. Rokotteiden tarkoitus on stimuloida immuunijärjestelmä. Todennäköisyys saada GBS tavallisesta influenssarokotteesta n. yksi miljoonasta. Tulos on saatu vuosikymmenten aikana tehtyjen tarkkailujen perusteella.

Iltalehden uutinen perustuu Dail Mail-lehden tulkintaan. "Vuotanut kirje" ja muut sanat antavat mahdollisimman pahan vaikutelman. Kirjeessä sanotaan kuitenkin melko selvästi miksi se on kirjoitettu ja laitettu postiin:

‘Reporting every case of GBS irrespective of vaccination or disease history is essential for conducting robust epidemiological analyses capable of identifying whether there is an increased risk of GBS in defined time periods after vaccination, or after influenza itself, compared with the background risk.’


Tarkoituksena on siis selvittää onko H1N1-rokotteella tavallista suurempi riski aiheuttaa GBS vai ei. Haloo on noussut siitä, että terveysviranomaiset haluavat varmistaa mahdollisimman turvallisen rokotteen käytön. Tarkkailemalla oikeita oireita voidaan määrittää oikeat riskit. Koska riski on 1/miljoonan luokkaa, niin sen selvittäminen ei olisi onnistunut joitain tuhansia ihmisiä sisältävissä rokotekokeissa. Juuri tämän takia rokotekampanjoiden aikana seurataan rokotettuja ihmisiä. Seuraamatta jättäminen olisi se moraaliton vaihtoehto.

Yhdysvalloissa tehtiin samanlainen päätös GBS:n tarkkailusta, mutta asiasta ilmoitettiin julkisesti. American Academy of Neurology julkaisi lehdistötiedotteen:

It is not anticipated that the 2009 H1N1 vaccine will have an increased risk of GBS. However, out of an abundance of caution, and given that GBS may be of greater concern with any pandemic vaccine because of the association of GBS with the 1976 swine flu vaccine, the CDC and AAN are asking neurologists to report any potential new cases of GBS after-vaccination as part of the CDC’s national vaccine safety monitoring campaign.


Varovaisuuden takia lääkäreitä pyydetään ilmoittamaan mahdolliset uudet GBS tapaukset rokotekampanjan tarkkailuun tarkoitettuun ohjelmaan. Jos britit olisivat hoitaneet ilmoituksen yhtä selkeästi, niin DailyMailin tulkinta ei ehkä olisi ollut niin skandaalimainen.

Pieni ripaus tietoa Guillain-Barrén oireyhtymästä
. Toinen ripaus.

4 comments:

  1. Jouduin tutustumaan tähän mystiseen tautiin, kun ystäväni sairastui siihen vuosia sitten. Perehtymiseni tuloksena olen tullut siihen tulokseen, että pahin riski Guillan-Barréssa on, etei lääkäri tunnista sitä ajoissa, joten on hyvä, että asiasta muistutetaan. Ystäväni tapaus oli tyypillinen; hän ei edes tiennyt, minkä infektion hän oli jossakin välissä potenut tai mistä tauti tuli. Tämä on se suurin riski. (Hänellä oli varsin paha tapaus; kuntoutus vei toista vuotta.)

    ReplyDelete
  2. Jokaisesta upiuudesta kaupan aspiriinipurkista (joka voi aiheuttaa peräti kuolemia) voi sanoa "Juuri TÄTÄ ERÄÄ ei ole testattu miljoonilla"..


    Suoraan sanoen tai epäsuoraan, I'm pissed of lammasmaisiin vastuuttomiin hoitajiin.

    Laskisivat edes minut "rohkean" sitten jonoon, mutta ei, koska kunto on hyvä, niin aorttaläppäproteesinkin kanssa kuulunen ns. väliinputoajiin.

    ReplyDelete
  3. http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2009/10/sikainfluenssa-osa-2-rokote-on.html

    Pientä paniikinlietsontaa havaittavissa. :P

    ReplyDelete
  4. Sanotaan, että koska etyylielohopea on vesiliukoinen, niin se kulkeutuu virtsan tai ulosteen mukana nopeasti pois elimistöstä. Se on totta, että osa siitä kulkeutuu pois elimistöstä, mutta osa imeytyy elimistöön ja voi aiheuttaa nopeasti tai pitkän ajan kuluttua ikäviä sivuvaikutuksia ja sairauksia. Kukaan ei pysty tekemään sellaista laskelmaa kuinka paljon sitä kulkeutuu pois ja kuinka paljon sitä imeytyy elimistöön jokaisen rokotettavan kohdalla. Se on kuitenkin varmaa, että sitä imeytyy elimistöön. Sanotaan että kaloissa oleva metyylielohopea on haitallisempaa kuin rokotteessa oleva etyylielohopea, koska metyylielohopea varastoituu elimistöön ja etyylielohopea ei varastoidu elimistöön. Tämä ei ole kuitenkaan totta, sillä etyylielohopea imeytyy myös vesiliukoisena elimistöön kuten vesiliukoinen vitamiinikin. Etyylielohopea tappaa pieneliöitä ja bakteereja, siksi sitä käytetään tässä rokotteessa. Jos se häipyisi nopeasti elimistöstä, niin ei se kerkeäisi tappamaan kaikkia bakteereja ja jos se häipyisi nopeasti, niin ei se antaisi suojaa pitkäksi aikaa bakteereja ja viruksia vastaan. Osa etyylielohopeasta imeytyy elimistöön eikä ainoastaan tapa bakteereja, vaan myös heikentää oman kehomme immuunijärjestelmää, siinä olevien voimakkaiden myrkkyjen vuoksi.

    Rokotteessa on myös etanolia, joka on myrkyllistä antiseptistä etyylialkoholia. Etanolia käytetään desinfiointiaineena, koska väkevä etanoli tappaa pieneliöitä. Ihmisen oma aineenvaihdunta muodostaa tosi pieniä määriä etanolia, koska ihmisellä on elimistössään oma puolustusjärjestelmä bakteereja ja sairauksia vastaan. Ihmiselimistö tietää itse kuinka vähän se tarvitsee esim. etanolia. Kun ihminen laittaa rokotteen kautta tätä myrkkyä (ja rokotteen mukana muitakin myrkkyjä) ihmiseen, niin silloin elimistö joutuu myrkytystilaan, jonka vuoksi monet ihmiset saavat lievempiä tai voimakkaampia haitallisia oireita, eli sairaskohtauksia, kuumetta, päänsärkyä jne. On sanomatta selvää, että tiettyjen myrkkyjen päästessä elimistöön ne eivät ainoastaan tapa bakteereja ja viruksia, vaan myös tuhoavat ihmisen elimistöä aiheuttaen siellä vaurioita ja vieläpä jopa vuosien päästä voivat aiheuttaa vakavia sairauksia. Rokotteessa on myös skvaleenia, joka on hyödyllinen aine, jota elimistö myös tuottaa, mutta rokotteen lisäaineiden vaikutuksesta se on haitallinen aine ihmiselle.

    Lähde: http://koti.phnet.fi/petripaavola/sikainfluenssarokote.html

    ReplyDelete