Erään ravitsemusterapeutin tarina

Bad Science-kirjassa käydään läpi Britannian räikeimmät ravitsemusterapeutit. Siinä samalla tutustutaan akateemiseen maailmaan pujahtaneesta "ruoka parantaa vaivat" tyypistä. Muistutan heti alkuun, että tässä on kyse vain sellaisista ravitsemusterapeuteista, jotka esittävät huuhaaväitteitä. Varmasti alalla on niitä, jotka osaavat turvautua tutkittuun tietoon. Tietenkin terveellisen ruokailutottumusten edistäminen on tukemisen arvoinen asia.

Teessiden yliopistolla oli professori. Professorin nimi oli Patrick Holford. Holford oli kouluttautunut Yorkin yliopistossa kokeelliseen psykologiaan. Sitä kautta hän alkoi pohtia miten ruokailu vaikuttaa mielenterveyteen. Holford perusti Institute for Optimum Nutritionin, eli ION:in. Sen tarkoituksena on kehittää ruokaterapiaa täydentäväksi hoitomuodoksi. Heidän hahmottamassa tulevaisuudessa tauteja ei paranneta tai ehkäistä pillereillä, vaan ruokavalion muutoksilla. Myytävät lisäravinteet ovat avuksi. Ja ohjekirjat joilla osaat mm. detoxata maksasi 9 päivässä.

Takaisin Bad Science-kirjan sisältöön. Goldacre on seurannut hartaasti Holfordin uraa. Holford on kirjoittanut yli 40 ravitsemusterapiaan keskittyvää kirjaa. Goldacren kiinnostus kumpuaa siitä, että Holford mainostaa itseään tieteen tekijänä. Hänen kirjoittamat tekstit päätyvät brittilehdistön päiviteltäväksi. Ne vaikuttavat luotettavalta nimenomaan tieteellisen materiaalin täyttämien viitteiden ansiosta. Mediassa hänet esitellään akateemikkona, jolla on visio uudesta lääketieteestä. Mies joka hallitsee yksinkertaiset neuvot laihtumiseen ja terveeseen elämään.

Mutta Goldacre (kuten pari muutakin henkilöä) on huomannut jotain huolestuttavaa Holfordin julkaisuissa. Yhdessä Holfordin kirjassa esitetään väite, jonka mukaan c-vitamiinia popsivat syöpäpotilaat elävät neljä kertaa pitempään. Goldacre jäi heti koukkuun. Hän päätti suorittaa "AIDS-testin" eli miten Holford suhtautuu AIDS:in hoitoon. Kirjassa väitettiin AZT-lääkkeen häviävän c-vitamiinille AIDS:in hoidossa. Ei pelkästään häviävän, vaan olevan myös "potentially harmful" kun taas vitamiini on tietenkin turvallinen. Luulisi noin vahvan väitteen perustuvat jonkinlaiseen tutkimukseen. Ja niinhän se onkin. Holfordin New Optimum Nutrition Bible-kirjassa viitataan tohtori Raxit Jariwallan c-vitamiinikokeisiin soluilla. Koetta ei tehty ihmisillä. Ei ollut vertailua eri ryhmien välillä. Ei mainintaan AZT:stä. Jariwallan tulokset kertovat vain, että c-vitamiini vaikuttaa joihinkin solujen komponentteihin. Ihan validia tiedettä, mutta siitä ei voi millään ilveellä vetää Holfordin tekemää johtopäätöstä.

Sama ilmiö toistuu jatkuvasti Holfordin kirjoissa. Goldacre vaivautui tarkistamaan yhden luvun verran viitteitä ravitsemusterapeutin New Optimum Nutrition Bible-kirjasta. Tämä osuus oli eeppistä luettavaa Bad Science-kirjassa. Yksitellen jokainen viite osoittautuu irrelevantiksi, tai ns. rusinoiden poimimiseksi pullasta, tai auttamattomasti vanhentuneeksi, tai petoksista tuomitun tutkijan tekeleiksi. Holfordin väittämiä tukevat tutkimukset on tehty ilman vertailuryhmiä, tai otanta on todella pieni, tai Cochrane-yhteisön systemoidut kirjallisuuskatsaukset (meta-analyysit) ovat osoittaneet juuri sen viitatun tutkimuksen olevan ristiriidassa parempien ja laajempien tutkimusten kanssa. Ja niin edelleen.

Eräs mainitsemisen arvoinen väittämä: jossain on tutkimus, joka osoittaa c-vitamiinin auttavan flunssan ehkäisyssä.

Ei. Cochrane on tehnyt 29 yhteenvedon laadukkaasta tutkimuksesta, joissa oli yhteensä 11 000 osallistujaa. Tulos: C-vitamiini ei näytä ehkäisevän flunssaa.

Jos Holford olisi väittänyt, että c-vitamiini auttaa flunssaoireiden hoidossa, niin hän olisi vahvemmalla jäällä.

Sama ilmiö toistui e-vitamiinin kohdalla. Holford väitti, että se vähentää sydänkohtauksia 75 %:lla. Mutta Lancet-julkaisun meta-analyyseissä ei ole mitään näyttöä tuollaisista vaikutuksista.

Kun lukijalle selviää miten huterasti Holford on perustellut vahvoja lääketieteellisiä väittämiä, niin pitäisi pohtia miksi hän on professorina ja opettaa ravitsemusterapiaa?

Se onkin oma tarinansa. Riittänee todeta, että hän lopetti ne hommat 2002. Professori on uransa aikana mainostanut mm. Qlink-riipusta.

Last summer I obtained one of these devices (from somewhere cheaper than Holford’s shop) and took it to Camp Dorkbot, an annual festival for dorks held – in a joke taken too far – at a scout camp outside Dorking. Here in the sunshine, some of the nation’s cheekiest electronics geeks examined the QLink. We chucked probes at it, and tried to detect any “frequencies” emitted, with no joy. And then we did what any proper dork does when presented with an interesting device: we broke it open. Drilling down, the first thing we came to was the circuit board. This, we noted with some amusement, was not in any sense connected to the copper coil, and therefore is not powered by it.

The eight copper pads do have some intriguing looking circuit board tracks coming out of them, but they too, on close inspection, are connected to absolutely nothing. A gracious term to describe their purpose might be “decorative”. I’m also not clear if I can call something a “circuit board” when there is no “circuit”.