24.1.10

Ex-skientologi haluaa rahansa takaisin

Edessä on vuosikausien pituinen odottaminen. Kyseessä ei ole tavallinen skientologiajärjestön rivijäsen. Larry Anderson näytteli skientologien ehkä tunnetuimmassa Orientation-rekrytointivideossa. Se on katseltavissa Youtubessa.

Nyt Anderson on päättänyt lähteä skientologiajärjestöstä.

Herra Anderson eli skientologien elämää peräti 33 vuotta. Ura alkoi 24-vuotiaana, jolloin skientologien oppeihin tutustuminen toi eteen parannuksia. Hän huomasi kuinka asiat sujuivat paremmin Hubbardin oppeja noudattamalla. Valistuksen aikana hän sijoitti opetusmateriaaleihin ja erilaisiin kursseihin n. 150 000 dollaria. Tulevia kursseja varten hän laittoi rahaa skientologiajärjestön tileille melkein toisen mokoman dollareita. Kursseista maksaminen toi hyvän olon, sillä kanssaihmiset taputtivat selkään ja ylistivät ahkeraa skientologia. Andersonin elämä kasvoi skientologiajärjestön ympärille ja sisään.

Vuonna 1996 julkaistu Orientation teki Andersonista kuuluisan kultin sisällä. Jopa johtaja David Miscavige lähetti hänelle kehuvan kirjeen. Vakuuttava ääni, ystävällinen olemus ja pepsodent-hymy toimivat.

Kuitenkin Anderson koki, ettei kaikki ole kohdallaan. Hän huomasi kuinka uusia jäseniä painostettiin jopa vähentämään päivätöitään, jossa olisi enemmän aikaa tehdä skientologien hommia. Useat aloittelijat lähtivät pois. Lisää rakoja ilmestyi toimimattomien dianetiikkakurssien muodossa. Anderson ei saanutkaan luvattuja kokemuksia, mutta uskoi sitkeästi valaistumisen olevan tulossa. Siksi hän maksoi etukäteen koulutuksesta. Viimeisiä väristyksiä tuli pintaan, kun Hubbardin kirjoista julkaistiin uudet korjatut versiot. Muutokset eivät olleet suuria, mutta kuitenkin jäsenten odotettiin ostavan kaikki kirjat uudelleen. Kaikki taputtivat ilmoitukselle Andersonin ympärillä, mutta hän tunsi tulleensa huijatuksi.

2009 helmikuussa Adnerson päätti lopettaa elämänsä skientologiajärjestössä. Ja hän halusi tileille laittamansa rahat takaisin. Nämä korkeat kurssit olivat vielä käymättä. Varmasti rahat saisi helposti?

Ei saa.

Nyt skientologian PR-henkilöt ovat sanomassa, että Andersonin tekemät sijoitukset skientologien tileille olivat lahjoituksia. Lahjoituksia ei tarvitse maksaa takaisin. Toki he voivat harkita dollareiden palautusta, jos Anderson lupaa olla kritisoimatta skientologiajärjestöä lähdön jälkeen. Viimeisin tapaaminen järjestettiin itse PR-Guru Tommy Davisin kanssa, mutta tuloksia ei tullut. 11 kuukautta myöhemmin Anderson odottaa rahojaan.




Mister Anderson, lets talk about that refund.


Skientologeilla ei ole varaa luopua rahoistaan. Velat alkavat kerääntyä mm. Irlannin skientologien niskaan.

INTEREST-FREE loans from abroad are propping up the troubled Irish branch of the controversial Church of Scientology.

Financial documents seen by the Irish Independent reveal that the church is more than €1m in the red after running up huge legal bills in an epic eight-year battle brought by a disgruntled former member.

As a result, members of the mega-rich Church of Scientology in the United States have had to cough up almost €400,000 just to keep the Dublin arm afloat.


Schadenfreude, sweet schadenfreude.

5 comments:

  1. Taputan täällä käsiäni!

    ReplyDelete
  2. Mihin nuo skientologit saavat oikein rahansa häviämään, kun yksittäiset jäsenet sijoittavat kerhoonsa kymmeniä tai satoja tuhansia vuosien ajan saamatta mitään rahallista korvausta työstään kerhossa, ja kerholla on lähes verovapaa status.

    Ponzi-huijauksissakin pitäisi jo päästä voittojen makuun, jos kerhossa olisi 33 vuotta.

    Osaatko PA valaista onko skientologeilla isokin sisäpiiri, joka vastaa rahojen keräämisestä omaan taskuun, vai onko kerholla 24/7 asiajaja-päivystys juoksevalla mittarilla?

    ReplyDelete
  3. Mikään ei tarjoa mahdollisuutta yhtä pienen eliitin kassan kartuttaiseen kuin uskonto. Pyramidihuijauksissa muutama porras tienaa, ja toiminnan jatkuessa yhä useampi pääseeä osille.

    Syynä on varmasti se, että muut tavat huijata joutuvat tarjoamaan jotain konkreettista. Uskonnoissa taas myydään "voi ollaa", jota tarjotaan jossain jota ei voi varmistaa. Ja jos kuolemanjälkeinen elämä ei sitten tulekaan, vaan jäädään arkkuun makaamaan, ei petetty koskaan pääse sopimusrikkomuksesta valittamaan.

    Ja toimintaan voidaan aina vedota järkevästin. Aukkojen Jumala ja Pascals Wager -rakenne antaa ison tilan.

    Asiaa ei tietysti auta se, että uskonnoissa ei koskaan luoteta Jumalaan, vaan sanansaattajana on aina joku Raamatun tai Koraanin tapainen kirja, jota väitetään Jumalan henkeyttämänä kirjoitetuksi. Väittämässä on aina ihminen. Ja koko ketju on yhtä luotettava kuin tämä yksittäinen ihminen.

    ReplyDelete
  4. Rahaa palaa kiinteistöihin.

    http://askthescientologist.blogspot.com/2008/05/scientologys-new-buildings.html

    ReplyDelete
  5. Hups. Kommentti laukesi esiin liian pian. Yleinen ongelma minulla...

    Skientologiajärjestön kaavakuva on monimutkainen. Alkuperäinen "kirkko" pilkottiin osiin, jotta varat voidaan jakaa toisistaan riippumattomiin tileihin. Näin vältettiin oikeussaleissa määrätyt suuret korvausmaksut. "Ei ole varaa maksaa!"

    Rahat menevät enimmäkseen jokaisen järjestön johdolle. He eivät näe nälkää tai työskentele minimipalkalla. Lopullinen kassa on tietenkin David Miscavigen hallussa. Vuosien varrella David on shoppaillut mm. (Huom. ex-skientologin lähde):

    Acura RL - Int Base $50,000.00
    Acura TSX - Int Base $35,000.00
    Mazda Miata $25,000.00
    Range Rover $80,000.00
    Bullet proof GMC Van $150,000.00
    New RTC Building - sitting empty $15,000,000.00
    Redoing Music Studio at Gold - 3 times $5,000,000.00
    House for LRH (Built two decades after death) $10,000,000.00
    Birthday Party for Tom Cruise aboard Freewinds 2004 $250,000.00
    Birthday Party for Tom Cruise aboard Freewinds 2005 $250,000.00
    Flights for David Miscavige & staff for events only (past ten years ) $20,000,000.00
    SP Building in CW $100,000,000.00
    Fort Harrison Renovations $40,000,000.00
    David Miscavige personal berthing building purchase in Hollywood $4,600,000.00
    David Miscavige's office sound systems throughout the world $ 10,000,000.00
    Custom hand crafted motorcycle custom made for DM $ 25,000.00
    Renovations at Hacienda Gardens for Dave Miscavige berthing $100,000.00
    Average cost of suit worn by David Miscavige $5,000.00
    BMW M6 bought for him by ASI for birthday $110,000.00
    Acura - CW one that sits around most of year $45,000.00

    Total costs of crap bought or ordered bought by David Miscavige = $ 205,725,000.00

    ReplyDelete