10.2.10

Paholaisia lastenhuoneessa

Pirun pirulliset temput eivät ota loppuakseen. Ensin radio, sitten televisio ja karmaisivampana iPodin. Monia laitteita joilla ihmisten huomio kiinnitetään maallisiin asioihin taivaallisten sijasta. Vihtahousu ei ole unohtanut lasten viettelemistä.



Yhdysvalloissa kohistaan vaarallisen lelun takia. Hasbro rahastaa henkimaailman asioilla. Salaperäinen ouija-lauta on ollut lelufirman valikoimassa 60-luvulta lähtien. Siitä on viritelty pieniä tyttöjä houkutteleva versio. Vaaleanpunainen setti koukuttaa yhä nuoremmat demonien uhreiksi.

Huolestuneet kriitikot ovat huomauttaneet, ettei lauta ole turvallinen lelu. Hasbro ei ottanut huomioon, että henkimaailma on ihan oikea asia, joten lapset voivat saada paholaisen pikkusormesta kiinni. Konservatiivisen Human Life Internationalin edustaja Stephen Phelan totesi, että pelin pelaaminen altistaa ihmisen henkilökohtaisen hyökkäyksen kohteeksi. Kristittyjen ei pitäisi leikkiä ouija-laudalla. Kun Phelanilta kysyttiin miten lauta eroaa Harry Potterista tutuista taikavoimaleluista:

"The difference is that the Ouija board is actually is a portal to talk to spirits and it's hard to get people to understand that until they actually do it. I don't pretend to know how it works, but it actually does."


Toys R Us:in sivuilla on kommentteja laudan pelaamisesta. Ennen aloittamista kannattaa suojata itsensä ja kaverit rukouksilla. Myös loppuun tehty rukous karkoittaa pahat henget. Lisäsuojia saadaan valkoisista kynttilöistä. Ja muista kunnioittaa henkiä, jotta ne eivät suutu.

Penn & Teller-ohjelmassa havainnollistettiin näyttävästi miten ouija-laudan käyttäjät eivät kommunikoi henkien kanssa.

1 comment:

  1. Kyllä sitä kannattaakin suojarukoukset heittää ettei vahingossa esim. avaa portaalia helvettiin. Mitäs sitten tehdään kun maailma vilisee imppejä ja kyberdemoneja?

    ReplyDelete