Kalifornialainen pappi Stephen Kiesle käytti hyväksi lapsia. Teot paljastuivat 1978. Hän sai tuomion kahden pojan sitomisesta ja ahdistelusta. Kesällä 1981 Oaklandin piispa Cummins lähetti Kieslen tapauksen Vatikaaniin. Piispa Cummins halusi, että Kiesle erotettaisiin papinvirasta. Pari kuukautta myöhemmin Vatikaani pyytää lisää tietoja tapauksesta. Seuraavana vuonna Cummins huomautti kirjeessään, että Kieslen palauttaminen seurakunnan pariin olisi suurempi skandaali kuin erottaminen. Kalifornialaiset papit joutuivat lähettämään kirjeitä tutkimuksen edistymisestä kolme kertaa. Yksi vierailu Vatikaaniin vastaamaan kysymyksiin. Ja yhdessä vaiheessa kongretaatiolta tuli ilmoitus; voisitteko lähettää paperit uudelleen, ne hukkuivat meiltä.
Prosessin aikana Kiesle toimi vapaaehtoisena työntekijänä Pyhän Joosefin kirkossa. Nuorisopappina vuodesta 1985 lähtien. Lopulta vuonna 1987 tehtiin päätös. Kiesle erotettiin papinvirasta. 2002 Kiesle vastaan nostetaan 13 syytettä lasten seksuaalisesta ahdistelusta. Vain kaksi jää voimaan, sillä loput olivat vanhentuneita. Sitä seuranneina vuosina paljastui, ettei hän jättänyt himojaan pois. 2005 hän tunnustaa ahdistelleensa nuorta tyttöä. Kiesle saa kuusi vuotta vankeutta.
Sitä ennen Oaklandin hiippakunta maksoi sovittelurahat syytteitä nostaneille vanhemmille. Tarkkaa määrää Kieslen tekemistä hyväksikäytöistä ei tiedetä.
"He admitted molesting many children and bragged that he was the Pied Piper and said he tried to molest every child that sat on his lap," said Lewis VanBlois, an attorney for six Kiesle victims who interviewed the former priest in prison. "When asked how many children he had molested over the years, he said 'tons.'"
Mutta miten nykyinen paavi oikein liittyy tähän?
Ollessaan kardinaalina Ratzinger kirjoitti vastauksen piispa Cumminsille vuonna 1985. Kirje tuli julkisuuteen, kun Associated Press sai sen käsiinsä. Ratzingerin kirjeen kulmakarvoja kohauttava kohta on tämä:
This court, although it regards the arguments presented in favour of removal in this case to be of grave significance, nevertheless deems it necessary to consider the good of the Universal Church together with that of the petitioner, and it is also unable to make light of the detriment that granting the dispensation can provoke with the community of Christ's faithful, particularly regarding the young age of the petitioner.
Koko kirjeen sanoma lyhyesti: Erottamista puoltavat argumentit ovat todella vakavia, mutta niin ovat erottamisen seuraukset. Siksi pitää harkita tarkkaan ja pitkään kirkon etua. Tietenkin asiaa pitää tutkia, mutta samalla käsittely tietenkin kestää pitkään.
Vatikaanin edustajat ovat puolustaneet paavia. Kirje pitää tulkita koko kirjeenvaihdon kontekstissa. Lisäksi Ratzinger oli oikeasti halukas edistämään asioiden kulkua, mutta Vatikaanin sisäinen valtataistelu hidasti prosessia. Muut yrittivät salailla, Ratzinger halusi oikeutta.
Clifford Longley, a columnist for The Tablet, said the cardinal was thwarted by other senior Vatican figures who wanted to cover up the sex-abuse crisis, until he was given overall control of the issue in 2001.
Virheitä tehtiin, mutta Ratzingerin alaisten toimesta.
Toisaalla Vatikaani on tajuamassa, että systeemin täytyy muuttua.
Father Lombardi acknowledged that the Church had lost public trust and said Church law could no longer be placed above civil laws if that trust were to be recovered.
Ongelmana onkin tuo katolisen kirkon halu hoitaa asiat omien seinien sisällä. Hienojen, koristeltujen seinien sisällä. Täytyy muistaa minkälaisen kirjeen Ratzinger lähetti vuonna 2001 kaikille piispoille. Crimen Sollicitationis nimellä tunnettu paperi teki selväksi katolisen kirkon toimintaperiaatteet kun ongelmia ilmenee. Ongelmat ovat tietenkin mm. papin homoseksuaalisuus, pedofilia ja eläimiinsekaantuminen. Kirkon suorittamissa tutkinnoissa paljastuneet asiat ovat paavillisen salaisuuden alaisia. Tutkinta suoritetaan tietenkin vain Uskonopin kongregaation alaisuudessa. Ratzingerin kirjeessä ohjattiin piispoja lähettämään suoraan kongregaatiolle kaikki epäilyt alaikäisiin sekaantumisista. Tietenkin salaisuuden vallitessa.
Tämä helpotti pappien rikollisen toiminnan pitämistä poissa otsikoista, sillä jotkut piispat tulkitsivat kirjeen tarkoittavan tiukkaa salailua. Mikään ei tietenkään estä piispoja lähettämästä epäilyjä myös maallisen oikeuden eteen, mutta jotkut pitivät tuhmien pappien tapaukset vain kirkon seinien sisällä.
"Täytyy muistaa minkälaisen kirjeen Ratzinger lähetti vuonna 2001 kaikille piispoille. Crimen Sollicitationis nimellä tunnettu paperi teki selväksi katolisen kirkon toimintaperiaatteet kun ongelmia ilmenee... Tutkinta suoritetaan tietenkin vain Uskonopin kongregaation alaisuudessa. Ratzingerin kirjeessä ohjattiin piispoja lähettämään suoraan kongregaatiolle kaikki epäilyt alaikäisiin sekaantumisista. Tietenkin salaisuuden vallitessa."
ReplyDeleteTuo vuoden 2001 linjaus oli oikeastikin aika tärkeä ja toivottavasti myös hyödyllinen. Sitä ennenhän ei ollut olemassa päätöstä, minkä osaston päätäntävaltaan vaikkapa jonkun papin hyväksikäyttöepäilyt päätyvät. Paperit seilasivat (ja hukkuivat toisinaan myös; nettiaikakausi on toisaalta helpompaa kuin kuutioittain tuleva paperisaaste, joka pitäisi vielä jotenkin jonkun käsitelläkin - ja kyllä, kyllä kirkon sisällä aina kanteluita toisista on osattu tehdä, mikä on tarkoittanut melkoista tulvivaa paperivuorta, josta yksittäisten paperien eksyminen vahingossa väärään pinoon on käytännössä tarkoittanut paperin katoamista lähes ikuisiksi ajoiksi. Vatikaanin arkistoissa on niin paljon paperia, että arkistot kasvavat nopeampaa vauhtia kuin mitä niitä ehditään tutkia) katolisen kirkon sisällä, mutta kukaan ei ottanut vastuuta. 1980-luvun alkupuolella ei ollut olemassa päätöstä, että juuri uskonopin kongrelaation tulisi käsitellä jotain hyväksikäyttökysymyksiä. Historiallisestihan kyse on ollut nimenomaan inkvisitiosta, eli uskon puhtautta vaalivasta ja tarkkailevat osastosta. Kirkon sisäisten muiden rikkeiden (kuin uskonoppiin liittyvien) käsittelyt eivät ole sen toimialaan aiemmin varsinaisesti kuuluneet. Kuten blogaaja ihmetteli sitä, kuinka mm. homoseksuaalisuuskysymykset, pedofilia ja eläintensekaantuminen olivat päätyneet vuodesta 2001 lähtien nimenomaan tuolle osastolle käsiteltäviksi, samoin minäkin ihmettelin sitä, enkä ymmärtänyt, miksi hyväksikäyttötapauksessa oli edes otettu nimenomaan tuohon osastoon yhteys. Muitakin osastoja Vatikaanissa on monia, ja olisi luullut asian kuuluvan ennemmin jollekin muulle. No, koska joku ratkaisu siitä, kuka asioita hoitaa, on sittemmin nyt vuonna 2001 tehty - niin ehkä asioiden käsittelykin on nopeutunut. Ja hyväksikäyttäjäpappien viraltapano nopeutunut. Toisaalta ei se viraltapanokaan ongelmia ole poistanut: esim. tuo 1980-luvulla pappisvirasta poistettu pappi (muistaakseni 1987 loppui häneltä pappisoikeudet) syyllistyi uutisten mukaan pappisvirasta pois potkimisen jälkeenkin useisiin hyväksikäyttöihin.