8.6.10

Uuspakanakirja peruttu, lapset ovat turvassa

Kristillisdemokraatti Leena Rauhalan huolestuminen nuortenkirjallisuudesta sai aikaan kunnon kohun. Wicca-uuspakanauskonnosta räikeällä tavalla kertominen vaarantaisi lasten turvallisuuden. Jotenkin. Miten kirjojen lukeminen nyt yleensä muuttaa nuoren huonoksi ihmiseksi? Rauhala ja pari muuta eduskuntaan äänestettyä persoonallisuutta laativat kirjallisen kysymyksen ja tutkintapyynnön poliisille. Kyseinen moraaliton kirjasarja oli nimeltään Sweep. Suomeen sitä yritti tuoda Stabenfelt-kustantamo. Ensimmäinen osa oli pyörimässä painokoneissa, mutta kustantaja koki henkisen ryhtiliikkeen voiman, tai kuten he sainoivat "ihan oma päätös." Kirjasarjan suomennoksessa oli jo pyyhitty viina ja huumeet pois tarinasta. Kuitenkin siihen unohtui ei-kristillinen uskonto:

"Me emme halua edistää mitään yksittäistä uskontoa tai poliittista suuntausta lapsille suunnatuissa kirjoissamme", sanoo kustantamon toimitusjohtaja Jens Otto Hansen.

Hansen oppi vasta maanantaina, että wicca on edes olemassa. Siksi sen korruptoiva voima jäi kirjoihin. Tapahtumien kulku on arvattavissa. Joku kustantamon työntekijä luki karmivaa tekstiä nuorten moraalittomasta menosta. Hän lähetti varoittavan viestin tietylle kansanedustajalle. Kansanedustaja laatii virallisen huolestumisen asiasta. Josta tietenkin seuraa Kohu.



Leena Rauhala oli oikea kansanedustaja tämän asian ajamiseen, sillä hänellä on ainakin yksi aikaisempi osoitus kristillisestä moraalikäsityksestä. Vuonna 2003 Rauhala esitti seuraavanlaisen kirjallisen kysymyksen eduskunnassa:

Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen ihmisen alkuperästä. Kuitenkin evoluutioteoria sopisi paremmin elämänkatsomustiedon tunneille, onhan kysymys enemmänkin uskonnosta kuin tieteestä. Monet tutkimukset antavat huomattavaa todistusaineistoa monista kehitysopin "totuuksista", jotka ovat osoittautuneet joko huijauksiksi tai puolitotuuksiksi. Kuitenkin ne ovat jääneet koulun oppikirjoihin tieteellisinä totuuksina, joita edelleen opetetaan lapsille, vaikka monissa muissa maissa evoluutioteoriaa opetetaan vain yhtenä monista vaihtoehdoista, joilla pyritään selittämään ihmisen alkuperää ja kehittymistä.

Tältä osin olisi korkea aika tarkistaa opetussuunnitelmien sisältö ja harkita uudelleen, kuuluuko kehitysopin opetus biologian oppitunneille vai elämänkatsomustiedon tunneille tai pitäisikö biologian opetukseen ottaa evoluutioteorian rinnalle muitakin erilaisiin uskomusjärjestelmiin perustuvia tapoja selittää ihmisen alkuperä ja kehittyminen. Tutkimus on tällä saralla edistynyt huomattavasti, mutta peruskouluissa opetettava tieto tästä asiasta perustuu edelleen vanhoihin, pääosin 1950-1970-luvulta peräisin oleviin päätelmiin silloisista todistusaineistoista.


Kristillisdemokraatti Rauhala vaatii kouluihin älykästä suunnittelua, joka on vain evoluutiokritiikkiä. Hienoa.

Tilasin Sweep: Book of Shadowsin. Ehkä saan sen viikon kuluttua. Kirjoitan pikaisen arvion kirjan sisältämästä moraalittomuudesta heti kun mahdollista. Sitä odotellessa haluan vain nostaa hattua Stabenfeldt-kustantamon munattomuudelle. Sama kustantamo on aikaisemmin julkaissut Suomessa Ratsumies rajan takaa-kirjan nuorille. Englanninkielinen nimi Twilight Horses: Demon Rider! Rajamaiden juttuja! Demoneita! Kirjailijan nimikin haiskahtaa wiccalaisuudelta: Emma Raven, eli Emma Korppi. Paholaisen oveluus tulee jälleen ilmi. Ratsumies rajan takaa sisältää kummituksia.

Salma perheineen on jo tottunut majatalonsa nurkissa laahustavaan harmittomiin kummituksiin, mutta eräänä päivänä synkästä metsästä ilmaantuu ratsumies Marco. Aave väittää tulleensa hyvin aikein auttamaan naapurin hevostilan komeaa Ryania, joka kouluttaa oreja elokuvien hevosrooleihin. Maineikkaan kuvausryhmän saavuttua Marcon todelliset aikeet alkavat paljastua. Pelottavinta on, että ilkeä Marco havittelee myös Salman lempihevosta Lucea. Ja ikään kuin hullussa haamussa ei olisi tarpeeksi pitelemistä, Ryanin mustasukkainen tyttöystävä Liv on ottanut Salman silmätikukseen.........


Kauhistus. Juonittelua, vaaratilanteita ja viettelyä demonisuuden lisäksi? En ole lukenut kirjaa, mutta siinä näyttäisi olevan viitteitä eläimiin sekaantumista. Anteeksi, nyt pitää kirjoittaa sähköpostia eräälle kansanedustajalle.

13 comments:

  1. Voi perkele. Ihan oikeasti.
    En oikein uskonut, että tää päättyis näin, mutta menköön nyt sitten.

    ReplyDelete
  2. Pitäisikö raamatustakin tehdä välikysymys? Kyseinen satukirja kun sisältää seksiä, väkivaltaa sekä molempia yhdessä.

    Siinäpä Paholaisen Asianajajalle pieni kesäprojekti.

    ReplyDelete
  3. Ja miksei AD:llä ole faniryhmää Facebookissa?

    ReplyDelete
  4. *köh*

    http://www.facebook.com/group.php?gid=332222328137&ref=ts

    ReplyDelete
  5. Sinä itseäsi täynnä oleva narsistinen paska! Kiitos kuitenkin...

    ReplyDelete
  6. Sanot "itseäsi täynnä oleva narsistinen paska" aivan kuin se olisi huono juttu.

    ReplyDelete
  7. Ryökäle, pyörähdähän siellä pärstäkirjaryhmässä. Laitoin sinulle sinne pari toteuttamiskelpoista ideantynkää. Toinen niistä on erityisen toteuttamiskelpoinen.

    ReplyDelete
  8. Näin ateistin näkökulmasta kirjasarjan peruminen oli kuitenkin hyvä juttu. Kustantajan päätös olla edistämättä mitään uskontoa on hatunnoston arvoinen. Raamatun julkaisijoita ei tällaiset eettiset periaatteet koske.

    Episodista toki kävi täysin selväksi se, mitä uskonnonvapaus ja suvaitsevaisuus fundiskristityille merkitsee.

    ReplyDelete
  9. Tuo Rauhalan evoluution opetusvaihtoehtojen kouluuntyöntö(piilotettu) pyrkimys on mulle uutta. Kiitos siitäkin.

    Eikö tuo wicca ole näin Rauhalan ja WSOYn suulla "todistettu" uskonnoksi, kun sitä ei aiemmin uskonnoksi tunnustettu? Silloinhan se on tuotava kouluun uskontotunneille (maailman ym uskonnot)...

    ;)

    ReplyDelete
  10. Kirjanpolttaja Leena Rauhalan sanomisia täytyy aivan ilmeisesti tulkita niin, että hän vaatii epäsuorasti myös raamattuun K-18 -merkintää.

    Se eittämättä olisi askel parempaan suuntaan, eli pisteet Rauhalalle.

    ReplyDelete
  11. "Tutkimus on tällä saralla edistynyt huomattavasti, mutta peruskouluissa opetettava tieto tästä asiasta perustuu edelleen vanhoihin, pääosin 1950-1970-luvulta peräisin oleviin päätelmiin silloisista todistusaineistoista."

    Ja Rauhalan kehitysoppi perustuu "hieman" vanhempaan 2000-vuotiseen pyhään kirjaan peräisin silloisista "todistusaineistoista"...

    ReplyDelete
  12. Rauhala:
    "Tutkimus on tällä saralla edistynyt huomattavasti, mutta peruskouluissa opetettava tieto tästä asiasta perustuu edelleen vanhoihin, pääosin 1950-1970-luvulta peräisin oleviin päätelmiin silloisista todistusaineistoista."

    Tai oliskohan siten, että Rauhala kävi valtaosan opinnoistaa 1950-70 -luvuilla, jolloin varmaan koulussa opetettiin sen aikaisesti uusinta mahdollista tietoa.

    ReplyDelete
  13. Kannattaa lukea ministerin vastaus kansanedustajan kysymykseen. Voin kuvitella, että ministerillä on ollut kiusaus sanoa: "oletko aivan tyhmä?" ymmärrätkö lainsäädännöstä mitään?"

    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_478_2010_p.shtml

    Tästä edustajasta on tehty oivaltava analyysi hikipediassa.. käy lukemassa =)

    http://hikipedia.info/wiki/Leena_Rauhala

    ReplyDelete