Callinicumin mellakka

Vuonna 388 Rooman keisarikunta oli Theodosius I:n hallinnassa. Hän halusi ylläpitää järjestystä ja lakia. Vaikka lakikokoelmissa oli meidän standardeilla järkyttävää kamaa. Melko tuore uskonto oli valittu keisarikunnan viralliseksi uskonnoksi. Ennen vainottuna kulttina tunnettu kristinusko oli päässyt polyteistisen mytologian paikalle.

Keisarikunnassa kuitenkin kuohui. Jotkut ryhmät näkivät toiset ryhmät vaarallisina. Näiden kiistojen ilmentyminen tuli parhaiten esiin rajaseudulla Callinicumin kaupungissa, Mesopotamiassa. Juutalaiset joutuivat paikallisen piispan palopuheiden kohteeksi. Seurakunta kuunteli neuvoja. Munkit ohjasivat väkijoukon synagogan luo. Synagoga poltettiin maantasalle. Arvokkaat esineet varastettiin.

Keisari Theodosius kuuli uutiset. Kristittynä tunnettu mies sai tarpeekseen. Piispa sai keisarillisen kirjeen, jossa hänet määrättiin maksamaan synagogan jälleenrakennus. Rauha ja järjestys olivat keisarikunnan perusta, jota uskonnolliset kiistat eivät saaneet uhata. Vaikka Theodosiuksen aikana laadittiin ja ylläpidettiin kristinuskoa suosivia lakeja, kannatti kuitenkin suojella pakanoita ja juutalaisia kansalaisia liialliselta väkivallalta.

Pyhä Ambrosius sai kuulla keisarin kirjeestä. Kirkkoisänä arvostettu piispa Ambrosius ei ilahtunut Theodosiuksen määräyksestä. Hän kirjoitti pitkän retoriikkaa uhkuvan kirjeen keisarille. Siinä vaadittiin määräyksen perumista. Ambrosius kertoo ettei ole koskaan henkilökohtaisesti polttanut synagogia, mutta tekisi sen ilolla, jotta maailmassa olisi yksi Kristuksen kieltävä paikka vähemmän.

Synagogan rakentaminen olisi uskostaluopumista. Ambrose kuvaili synagogia vähemmän hellillä termeillä. Juutalaisten pyhä rakennus oli "vääräuskoisten tyyssija, jumalattomien koti, hullujen piilopaikka, itse Jumalan tuomitsema paikka."

Ambrosius jyrisi saarnassaan: "Keisari on kirkossa, ei sen yläpuolella"

Theodosius ymmärsi miten suuri kannatus Ambrosiuksella oli kirkossa, ja sitä kautta kansalaisten parissa. Kirkon vastalauseet hankaloittaisivat hallitsemista. Keisari muutti määräystään. Kristittyjen piti maksaa korvauksia vain varastettujen esineiden edestä. Synagogan jälleenrakennus maksettiin valtakunnan kassasta.

Ambrosius pysyi närkästyneenä. Kristittyjen ei pitäisi maksaa mitään korvauksia. Ei mitään rangaistuksia syyllisille. Kun keisari kieltäytyi vastaamasta, niin Ambrosius otti asian esille Milanon katedraalissa, kun keisari osallistui jumalanpalvelukseen. Piispa tuli alas alttarilta, jotta voisi julistaa suoraan keisarille. Ehtoollista ei jaettaisi ellei Theodosius tottelisi Ambrosiusta. Keisari kumarsi ekskommunikaation uhatessa.

Ambrosiuksen kirjeet säilyivät jälkipolville. Tilasin Early Latin theology: selections from Tertullian, Cyprian, Ambrose, and Jerome kirjan, jossa on englanninkieliset versiot kirjeistä. Ja varmasti paljon muuta mielenkiintoista.