26.10.10

Jari Tervo VS Papit

Lööppilehdistö uutisoi Uutisvuodossa tapahtuneesta rienauksesta. Jari Tervo luki halveksivasti pätkän Vanhasta testamentista (taisi olla joku niistä pätkistä joissa Jumala määrää ihmisiä tapettavaksi) ja sitten heitti kirjan olkapäänsä yli lattialle. Kaikki papit eivät tykänneet. Ilta-sanomissa kyseltiin heidän mielipiteitä Raamatun viskomisesta. Otsikoiden mukaan papit olivat peräti raivostuneet.

He vaativat ihmisiä kunnioittamaan Raamattua. Jotkut asiat ovat pyhiä kaikille, kuten Iltsussa sanottiin. Tervo tosin ilmoitti, että Raamattu on hänen oma. Joten sen pyhyys on hänen määriteltävissä. Muutenhan on se vaara, että kaikkien uskontojen kaikki uskomukset ovat kaikille pyhiä.

Säälittävää ja mautonta toimintaa Tervolta?

Mahdollisesti. Hänellä on siihen oikeus.

Raivostuneilla papeilla on jäljellä kaksi vaihtoehtoa. Jatkaa kirjan viskoamisesta johtunutta loukkaantuneisuuden tunteen levittämistä.

Tai.

He seuraavat Jeesus Kristuksen opetuksia. Eli antavat Tervolle anteeksi.

26 comments:

  1. Minusta tässä kysymys on pohjimmiltaan siinä, kenelle saa vittuilla.

    Raamattu ei ole minulle pyhä. Kristitty joka väittää muuta ns. "tuputtaa". Määrittelee oman tärkeän asiansa kaikille yhteiseksi. Jos ateisti tekee vastaavaa tulee syytös "epäkunnioituksesta maailmankuviltaan erilaisille".

    Kuitenkin voidaan sanoa että Raamattu on joillekin tosi tärkeä. Siksi sen julkinen pilkkominen on reaktionhakua. Siihen on lupa, mutta sen tekijä on silti kusipää. (Mikä ei ole aina huono asia.)

    Tervon Raamatunkohtelu oli minusta sopimatonta. Sillä hän jätti täysin huomiotta sen, että Raamatut tehdään yleensä hyvin ohuelle paperille, joka taas toimii hyvin savukkeenkäärintäkoneessa. Empiirisesti testattu : Toimii jopa paremmin kuin aidot tupakkapaperit.

    ReplyDelete
  2. Säälittävintä tässä on se, että Tervo tod. näk. kuvittelee olevansa jotenkin rohkea tempauksellaan. Viskoopa Tervon poika seuraavalla kerralla koraanin kanveesiin, sitten voi rohkeusmittarikin hieman jo värähtää.

    Kristillisen kirkon vastustaminen, kritisointi ja irvistely on teinien hommaa tuossa muodossaan. Mitään ei tarvi pelätä tapahtuvaksi, kun tuolle rohkean intellektuellin polulle äityy astelemaan.

    Miksi ihmeessa Pa muuten katsoo noin latteaa ohjelmaa. Viimeksi Uutisvuodossa on kuultu hyvä vitsi noin vuonna 1998, ja muistan sen suurin piirtein ulkoakin.

    ReplyDelete
  3. Dom de Lidom, tunnut olevan kovakin kirkon puolustaja.
    Mutta eikö uskkonnot kuitenkin ole pahinta huuhaata mitä skeptikko voi kohdata ?

    ReplyDelete
  4. Höpöhöpö, en ole. Minusta Suomessa jatkuva homokausti kirkon vastustamisineen on vain aika naurettavaa, kun muualla maailmassa homouteen oikeasti suhtaudutaan sairautena ja rikoksena: homoja hirtetään.

    Odotamme Tervon koraanin viskelyä...

    ReplyDelete
  5. Miksi ihmeessa Pa muuten katsoo noin latteaa ohjelmaa. Viimeksi Uutisvuodossa on kuultu hyvä vitsi noin vuonna 1998, ja muistan sen suurin piirtein ulkoakin.

    En olisi tiennyt Tervon viskoiluepisodista, ellei siitä olisi tänään ollut lööppiotsikoita. En katso NewsLeakkia.

    ReplyDelete
  6. Minä vittuilen kaikille islamisteille. Jos kadulla tulee islamiinkäännyttäjä vastaan, käärin sätkät heidän painotuotteestaan. (Ainiin, heitä ei ole. No, asia muuttunee...)

    Tervo ei heittele Raamattua, koska islam on suomen kulttuurissa ainakin vielä aikasta ... irrelevanttia.

    Kristinusko, jonka kannattajat kehuvat että he ovat yhteiskunnassa enemmistöä, eivät voi unohtaa että tämä tekee heistä relevantteja. He pitävät arvoa yllä ja on tavallista kuulla miten kirkolla ja uskonnolla pitäisi olla väliä uskonnottomillekin. Kansankirkkoajattelussakin on yleisyysteemaa, jossa kirkko ja yhteiskunta ovat yhteistyössä tavalla jossa kirkolla on merkitystä ja vaikutusta uskonnottomillekin.

    Ja pilkka joka iskee yleisiin asioihin on parempaa kuin pilkka joka iskee irrelevantteihin asioihin.

    ReplyDelete
  7. PS: Kirkon puolustamisen sijasta
    Dom de Lidom näyttää minun silmiin sairastavan ns. "fatwakateutta". Yleinen strategia niille jotka leikkivät suvaitsevaisia kristittyjä, mutta jotka kuitenkin ajavat vain ja ainoastaan kristittyjä asioita.

    Fatwakateuksisilla näyttää olevan ilmiöiden mittasuhteet aina hakusessa. Korostavat rohkeutta. Suomessa koraaninpoltto ei ole mitään. Jossain Iranissa asia voisi olla ihan toinen. Fatwakateuksissa viitataan aina kuvitteellisiin tapahtumiin "jos tekisi X niin tulisi kosto, ei tee joten ei uskalla" -strategia. Taustalla on kertomus, ei fakta.

    Itse korostan jumalanpilkassa ns. ärsyttävyyttä. Pilkkaan kaikkea joka arjessa ärsyttää. Puhelinmyyjät ovat siksi relevantimpia kuin kaupparatsut. Jehovan Todistajat relevantimpia kuin Mormonit. Ei siksi että toimisivat eri tavalla, vaan siksi että toiset tulevat vastaan. Sama logiikka toimii tietysti kristittyihin ja islamisteihinkin.

    ReplyDelete
  8. Miten allekirjoittanut, joka ei ole ikinä kuulunut kirkkoon ja jota ei ole edes kastettu, voisi olla kristitty?

    Fatwat vaan itelles! :)

    ReplyDelete
  9. Olen nyt hyvin rohkea mies: Minä tunnustan että tykkään Uutisvuodosta.

    Itse asiassa Tervo on sen helmi. Jos hällä on huono päivä, niin Uutisvuodolla on huono päivä.

    Uutisuus on siinä tärkeä, en olisi katsonut Conan O'Brieniä tai Uutisvuotoa jossei ne sisältäisi hyvin ajankohtaista satiiria. (Aluksi inhosinkin Conania).

    Tervo voi kuitata Koraaninheitto vaateen sillä, että Raamatun VT on kaikille kolmelle uskonnolle pyhää, joten 3 kärpästä lyötiin samalla heitolla, joten miksi vaivautia 1:n takia..
    kustannustehokasta YLE:lle ;)

    ReplyDelete
  10. MrrKAT:"Olen nyt hyvin rohkea mies: Minä tunnustan että tykkään Uutisvuodosta."

    Mitä rohkeutta tuo vaatii, hyvä ohjelma.
    Toista olisi tunnustaa pitävänsä Salaituista elämistä ta BB:stä, joita kumpankaan ei kukaan tunnusta koskaan katsovansa, mutta joita kuitenkin katsotaan päivittäin satojentuhansien ihmisten toimesta.

    ReplyDelete
  11. Se oli sellainen induktiiivinen ajatus. Fatwakateus on yleinen ilmiö. Korjaan oletusta sanalla "maahanmuuttokriittinen". Heilläkin sitä esiintyy.

    Tosin heillä ei ole sitä huvittavaa piirrettä joka heidän kristityissä tovereissaan on. Eli sitä, että suvaitsevaisuutta omalle uskonnolle vaaditaan sitä kautta että esitetään suvaitsemattomia lausuntoja toisesta uskonnosta. Jokin tässä asetelmassa huvittaa.

    Tosin kirkkoon kuulumaton uskonnoton selittämässä siitä miten kristinusko on suvaitseva on alkuun hieman erikoisen makuinen. Onhan heitäkin toki. Osittain juuri tälläisten harvinaisuuden vuoksikin oletin että puolustajan olisi "vähän pakko" olla kristitty.

    Sori että ns. vedin yleisestä yksityiseen. Kyseessä oli "valistumaton arvaus".

    Mielenkiintoa tosin herätti se, että argumenttipuoli jäi puolustautumatta. Kristinuskon olennainen asema kritiikin syynä voi painaa enemmän kuin islamfobia. Tämä taas ei riipu siitä onko fatwakateuden heittäjä sitten mitä vakaumuskuntaa tahansa.

    ReplyDelete
  12. En oikein tiedä, mikä sinun ongelmasi on, squirrel. Maahanmuuttokriittinen toki olen, mutta mitä merkitystä joka kontekstin kohdalla on erikseen arvailla, mikä on kirjoittajan tausta tai "mitä sillä oikeasti on mielessä?"

    Tässä kontekstissa (koko viime aikoina virinnyt homokeskustelu) kirkon kritisointi on jotenkin ala-asteikäisten touhua, sillä niitä samoja kirkon argumentteja on kuultu jo vuosikymmenten ajan. Miksi juuri nyt käy joukkopako? Tulee mieleen toisen kekkosen vertaus toimittajista sopuleina.

    Otetaan toinen analogia; miksi pohjoismaissa käy suurin vikinä naisten oikeuksista, vaikka globaalisti vertaillen naisilla on esim. Suomessa erittäin hyvät oltavat, useasti paremmat kuin miehillä. Vikinä olisi paljon oikeutetumpaa monessa muussa kontekstissa.

    Toki homojen asioihin saa ottaa kantaa, mutta nyt asiasta on noussut surkuhupaisen megalomaaninen näytös, josta ei tiedä, onko kyse vain yhdestä suuresta parodiasta kansalaiskeskustelusta ja mielipiteen ohjailusta.

    Erityisen pieleen menee ajatus, jonka mukaan kirkon sisällä kyse on homojen ihmisoikeudesta. Jos kyse esim. vihkimisessä olisi ihmisoikeudesta (jotka kuuluvat kaikille), minunkin pitäisi saada vihkitilaisuus kirkkoon, vaikka en edes kuulu siihen enkä minua ole kastettu. Kysehän olisi kuitenkin pakanoiden ihmisoikeuksista.Not...

    ReplyDelete
  13. "mitä merkitystä joka kontekstin kohdalla on erikseen arvailla, mikä on kirjoittajan tausta tai "mitä sillä oikeasti on mielessä?"

    Koska fundamentalisteilla (rasistit, uskovaiset ja humpuukiin hurahtaneet) on tapana peitellä omaa vakaumustaan esittämällä lievennettyjä mielipiteitä, jotta vastapuoli saadaan pikkuhiljaa käännytettyä omalle kannalle. Epärehellisen ihmisen kanssa on turhauttavaa väitellä.

    En väitä, että Tuomo olisi tässä asiassa oikeassa, mutta ymmärrän epäluulon.

    ReplyDelete
  14. Tuomo sanoi: "suvaitsevaisuutta omalle uskonnolle vaaditaan sitä kautta että esitetään suvaitsemattomia lausuntoja toisesta uskonnosta. Jokin tässä asetelmassa huvittaa."

    Tämä ilmiöhän ei ole uskovaisten yksinoikeus. Tälläkin palstalla on ihmetelty, miksi heteromiehet ovat kiinnostuneita homojen oikeuksista, muttei esimerkiksi vammaisten asumisoloista. Niputetaan asiat yhteen ja vaaditaan, että jos otetaan kantaa asiaan A, pitää ottaa kantaa myös asiaan B. Jos mietitään homojen avioliittoa, pitää miettiä myös ihmisten ja eläinten välistä avioliittoa.

    Keskustelu yritetään tukahduttaa leimaamalla se kaksinaismoralistiseksi.

    ReplyDelete
  15. "Epärehellisen ihmisen kanssa on turhauttavaa väitellä. En väitä, että Tuomo olisi tässä asiassa oikeassa, mutta ymmärrän epäluulon."

    Erityisen turhauttavaa väittely on kuitenkin silloin, jos toisen keskustelijan lähtökohtana on epäluulo kirjainta kohtaan. Se ei johda mihinkään.

    "Keskustelu yritetään tukahduttaa leimaamalla se kaksinaismoralistiseksi."


    Tai oikeammin keskustelua voitaneen yrittää siirtää jollekin yleisemmälle tasolle laajentamalla huomiokenttää. Kaksinaismoralismista on muuten aina syytä huomauttaa. Johan itsekin kritisoit kaksinaamaisuutta: joku sanoo yhtä, mutta oikeasti mielestäsi onkin salakavalasti toista mieltä.

    Yritätkö nyt "tukahduttaa keskustelun"?

    ReplyDelete
  16. "Tai oikeammin keskustelua voitaneen yrittää siirtää jollekin yleisemmälle tasolle laajentamalla huomiokenttää."

    No jos homoavioliiton yhteydessä mietittäisiin myös moniavioisuutta, keskustelu tuskin sen enempää miellyttäisi homoliittojen vastustajia, joiden intresseissä ei ole käydä keskustelua koko asiasta, koska "laajemmalla huomiokentällä" tapahtuva keskustelu väistämättä kyseenalaistaisi heteroiden yksinoikeuden avioliittoon.

    Ei homoliittojen vastustajien tarkoitus ole millään tavalla "laajentaa huomiokenttää", vaan lopettaa keskustelu. Tärkeintä heille on puhua homoista, ei heteroavioliitoista. Tässä on se todellinen kaksinaismoralismi.

    ReplyDelete
  17. Äläpä sotke asioita enempää: tämän palstan jonkin kommentoijan kommentit kaksinaismoralismista ja homoliiton vastustaminen ovat eri asioita.

    Minustakin kaksinaismoralismi on tympeää enkä ole järin ilahtunut nykyisestä homokeskustelustakaan, mutta en silti vastusta homoliittoja - ainakaan siviilivihkimyksenä. Asian siirtäminen kirkon kontekstiin taas on huomattavasti monimutkaisempi asia eikä minulla siihen ole (vielä) kantaa. Nähdäkseni molemmat ääripäät (kirkon hihhulit ja toisaalta "suvaitsevaiset") ovat samanlaista sakkia, joiden sijasta voitaisiin kuunnella, mitä mieltä homot (muut kuin joka paikan homo Jani Toivola) asiasta ovat mieltä. Koska heterotkin ovat monista asioista keskenään eri mieltä, en usko, että homoillakaan olisi yhtenäistä mielipidettä kirkosta ja homoista, vaikka se suurempiääninen ja "suvaitsevainen" keskusteluosapuoli niin tuntuukin olettavan ja puhuu homojen suulla.

    Tuohan on tosin yleistä toimintaa laajemminkin, näköjään.... en tiennyt, että Jari Tervokin on homo...

    Kuuntelen mieluummin vaikkapa Oras Tynkkystä asiasta kuin yhtäkään paremmin tietäjää...

    ReplyDelete
  18. dom de lidom niin kauan kun kirkko on valtion organisaatio, niin sen on taivuttava valtion (kansan) oikkuihin.
    Ainoa keino, jolla kirkko voisi säilyttää itsenäisyytensä olisi sen eroaminen valtiosta.

    ReplyDelete
  19. Tomi, tuo onkin oikeastaan ainoa argumentti, jonka pohjalta homojen oikeuksia kirkossa voi pohtia ihmisoikeuskysymyksinä, sillä ihmisoikeudet koskevat kansalaisia, eivät vapaaehtoisia kirkon jäseniä mutta koska kirkko ja valtio liittyvät monin tavoin yhteen, kirkon toimintaakin voi arvioida valtion omien normien mukaan. Kuten totesin, kysymys on varsin monitahoinen eikä ainakaan minulla ole (vielä) tyydyttävää mielipidettä homojen ja kirkon asemasta. Pelkän maallisen yhteiskunnan puitteissahan asia on varsin yksinkertainen: mitään ihmisryhmää ei voi asettaa toisen edelle (tai toisen jälkeen). Toisaalta onneksi minulla ei tarvikaan olla kirkollista mielipidettä asiasta...

    ReplyDelete
  20. "Äläpä sotke asioita enempää: tämän palstan jonkin kommentoijan kommentit kaksinaismoralismista ja homoliiton vastustaminen ovat eri asioita."

    Kuule, en ole sotkenut asioita keskenään. Homoliittoja käytin vain ajankohtaisena esimerkkinä.


    "Nähdäkseni molemmat ääripäät (kirkon hihhulit ja toisaalta "suvaitsevaiset") ovat samanlaista sakkia"

    Suvaitsevaiset ja homot eivät ole se toinen ääripää, vaan heteroliittojen vastustajat, joita ei ole homokeskustelussa edes kuultu.


    "suvaitsevainen" keskusteluosapuoli [...] puhuu homojen suulla.

    Ei suvaitsevaiset ole ajamassa homoja naimisiin väkipakolla, vaan vaatimassa homoille avioliiton mahdollisuutta.

    Sen vielä mainitsen, että homojen vihkiminen kirkossa on mielestäni kirkon ja sen jäsenien välinen asia, ja se pitää käsitellä erikseen siviilivihkimisestä.

    ReplyDelete
  21. Mitä helvetin väliä sillä on, että maissa X, Y ja Z homoja kohdellaan huonommin kuin Suomessa?

    En ole maan X, Y ja Z kansalainen, olen suomalainen.

    Siis: jos minut laitetaan toisen luokan kansalaisen sijaan sen takia, että satun pitämään samaa sukupuolta olevasta kanssaihmisestä ja suomalaisesta, niin kyllä se minua varmasti koskee hyvin paljon!

    Ihmisoikeudet ovat sen lisäksi sellainen asia, että ne koskevat heteroitakin; sen takia suomalaiset heterot pitävät mölinää asiasta. Reiluuden periaate ylläpitää yhteisöä paremmin kuin kyräily ja tuottaa tasapainoisempia ihmisiä.

    Tämän lisäksi se, että maissa X, Y ja Z tapahtuu ihmisoikeusrikkomuksia ei tarkoita sitä, ettenkö voisi samaan aikaan ajaa heidänkin oikeuksiaan ja kirjoittaa esim. vetoomuksia heidän johtaville poliitikoille tai osallistua muihin kampanjoihin, joilla pyritään parantamaan heidän asemaansa.

    Mutta täähän on tuttu taktiikka; kas, naisten oikeuksien parantaminen onkin jo esille tuotu ja samaa siihen sovellettu.

    Hus, menehän kasvamaan, trollinpoikanen.

    Ja kaikille niille, jotka eivät halua homojen avioliittoa, voin vain sanoa, että ei tarvitse mennä homon kanssa naimisiin, menee naimisiin sen henkilön kanssa, ketä oikeasti rakastaa. Se ei ole teidän suhteestanne pois, että joku toinen nauttii samoista oikeuksista.

    ReplyDelete
  22. Olipa jälleen yllättävä kommentti skirikiltä. Trollikortti pelattu ja kaikki oleelliset pointit missattu.

    By the way, ei kai sillä mitään väliä ole sinulle, miten homoja kohdellaan maissa X, Y ja Z, mutta minua ainakin kiinnostaa, sillä ihmisoikeudet ovat universaaleja. Kirkon homokysymyksen pusertaminen pelkäksi ihmisoikeuskysymykseksi on kuitenkin esimerkki siitä, miten käsitteet ihmisarvo ja ihmisoikeudet sekoitetaan toisiinsa. Asia on monimutkaisempi ja moniulotteisempi. Pohdipa ihan itse.

    Ja "hus"? Aika suoritus taas :(

    ReplyDelete
  23. Toinen tunnustus: Kun nyt kaivelin muistia, niin muistinkin että nähdessäni Tervon viskaavan Raamatun, tunsin hienoisen viillon syämmessäin. Että hän teki pahasti.

    Mutta nyt kyseessä on keräilijän sydän. Samanlainen viilto kuin amerikanrautain keräilijä näkisi Bushiin kettuuntuneen työntävän Chevyä kohti syvää rotkoa..

    ReplyDelete
  24. Ajattelin lesboja ja sain nakutuskiiman aiheesta. Sen vierestä, ohesta ja sivusta vähemmällä tekstillä.

    Minusta tässä "keskitytään homoihin eikä vanhuksiin" on strategiana aivan olennaisesti erilaisia kuin "keskityn kristittyihin koska ne ovat tärkeämpi asia kuin islam".

    Ensimmäisessä yritetään sensuroida jokin asia koska se on pienempi kuin jokin toinen asia. Olen vakaasti sitä mieltä että pieniä asioita saa ja pitääkin voida tehdä. En siis ole sensuroimassa esimerkiksi islamin kritisoimista ja vaikka Koraaninpolttoa.

    Toisessa taas perustellaan oman/omanmielisten kannanotot. En siis suutu jos joku sanoo että hän keskittyy vanhustyöhön koska homous on turhaa. (Mutta en oikein ymmärrä sitä että joku vouhottaa homoista väittäen sitä turhaksi, koska koko vouhottaminen kertoo siitä että asia koetaan niin helvetin tärkeäksi. Tässä siis asialle annetaan vääristelty ja kaksinaismoralistinen arvo.)

    Jos joku kokee että islamia moititaan liian vähän, niin "mene ja tee edellä". Jos et uskalla, niin huomaa että jotkut ongelmat ovat kenties ratkaistavissa ilman ihmishenkien menetystä.

    ReplyDelete
  25. Koraaninpoltto, Tervon kirjanheittely ja muu voidaan asettaa kontekstiin "mautonta". Mutta entä sitten? Ehkä tässä kohden pitäisi muistaa että jos vaikka nyt tässä menen ja ostan Raamatun/Koraanin/Lajien Synnyn ja menen sitten polttamaan sitä, niin tottakai minulla on siihen oikeus. Kuten kaikilla on oikeus pitää sitä kusipäisenä toimintana. Mikä taas ei oikeuta esimerkiksi haastamaan oikeuteen.

    Tai jumalanpilkkalain mukaan juridisesti kenties, mutta se että näin tapahtuu on minusta hemmetin suuri vääryys.

    ReplyDelete
  26. PS: Sinällään maahanmuuttokriitikoksi paljastuminen ei ole samaa kuin se, että sanoma olisi väärä. En sekoita ihmistä ja asiaa enkä halua tätä. Fatwakateus strategiana on kuitenkin sen verran huono, että argumenttivirhe pitäisi liittää oikeaan sosiaaliseen kontekstiin; Jos joku argumentoi hyvin, on hän oikeassa. Mutta jos joku käyttää huonoa argumentaatiostrategiaa, voi hän joko olla hölmö tai hairahdukselle on ideologinen syy. Arvailullani yritin ikään kuin "pelastaa kasvot", en leimata. Toki ymmärrän jos tämän ymmärsi väärin ja pahoittelen tätä.

    ReplyDelete