24.11.10

Ja taas, osa 35

Katolisen kirkon pastori otti maineensa puolustamisen aivan liian vakavasti. John M. Fiala joutui kamalien syytösten kohteeksi. Häntä syytettiin alaikäisen pojan seksuaalisesta ahdistelusta. Panettelua! Sellainen meno ei vetele pastori Fialan arvomaailmassa. Hän päätti ratkaista ongelman sisilialaisella tavalla. Hän palkkasi palkkamurhaajan, jotta syytöksiä esittävä teini saadaan hiljaiseksi. 52-vuotiaan pastorin toiminta ei anna kuvaa viattomasta liperikauluksesta. Kaikkien paitsi pastorin onneksi hän antoi keikan (5000 dollaria taposta) peitehommissa olevalle poliisille. Heidän keskustelu taltioitiin videolle. Poliisi pidätti pastorin.

Alkuperäisten syytösten mukaan Fiala mm. raiskasi pojan aseella uhaten. Näiden syytösten päälle ladotaan palkkamurhaan yllyttäminen.

Fiala on kierrellyt seurakunnasta toiseen, joten hänellä voi olla useampia hyväksikäytettyjä poikia. Katolisen kirkon menettelytapa Yhdysvalloissa on ollut juuri sellainen jossa pedofiilipappeja kierrätetään ympäri maata, jotta hyväksikäyttöjä on helpompi peitellä.

6 comments:

  1. Minulla oli tänään kaksi aihevaihtoehtoa mistä kirjoittaa. Tällä kertaa valitsin oikein. (Y)

    Levisin tälle tapaukselle niin perusteellisesti.

    "Then we'll go to heaven together."

    ReplyDelete
  2. Blogin pitäjän nimi on "Paholaisen asianajaja". Paholaisen asiaahan ajaa jokainen epäuskoinen. Jokainen ihminen on sydämestään paha luonnostaan eikä niin voikkaan ajaa kuin paholaisen asiaa.

    Jumala kuitenkin kutsuu ihmisiä. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tee parannus ja usko evankeliumi. Jokainen joka ei parannusta tee, ja lapsuudenuskonsa kieltää, joutuu ikuiseen vaivaan ja valitukseen.

    Jeesus itse opetti että taivaan puutarhuri, Jumala, kiertelee puutarhassaan ja katsoo, tekisikö puu hyvää satoa. Hän odottaa ja odottaa, tekisikö se. Jumala on kärsivällinen ja Jumalan kirveessä on pitkä varsi. Jos puu ei tuota satoa, hävittää taivaallinen tarhuri sen puutarhastaan. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.

    Kuinka ihminen omasta puolestaan voisi tuottaakaan hyvää hedelmää. Jokainen ihminen on sisimmässään läpeensä paha, ja Jumalalle kelvoton, Hänen tahtonsa rikkoja.

    Tee siis parannus ja parannuksen soveliaita hedelmiä. Parannus on Herran työ. Ole kuuliainen kutsulle.

    www.teeparannus.com

    ReplyDelete
  3. Ano eivätkö Paavali, Augustinus ja Luther olleet sitä mieltä, että ihminen pelastuu vain Jumalan armosta ?

    Niin eikö tällöin ole aika turhaa saarnata uskonnottomille pelastuksen ilosanomaa, sillä emmehän voi itse tietoisesti kääntyä, Jumala ainoastaan voi pelastaatus meidät ?

    Elä pelastussaarnaajat itsekkään eivät ole sisäistäneen kristinuskonoppeja.

    ReplyDelete
  4. Blogin pitäjän nimi on "Paholaisen asianajaja". Paholaisen asiaahan ajaa jokainen epäuskoinen. Jokainen ihminen on sydämestään paha luonnostaan eikä niin voikkaan ajaa kuin paholaisen asiaa.

    Hei ja tervetuloa blogiini. Olen bloggaillut neljä vuotta ja olet vasta neljäs nimeä kauhisteleva ihminen. Olisi pitänyt valita joku vielä hirvittävämpi nimi blogille.

    Paholaisen verotarkastaja

    Mainostamasi teeparannus.com antoi nimen perusteella väärän kuvan sisällöstä. Kuvitten sieltä löytyvän hyviä vinkkejä teejuomien maun parantamiseen.

    ReplyDelete
  5. Kannattaisko anonyymin hommata ns. "yleissivistystä"?

    1. "Paholaisen asianajaja" -sanapari on itse asiassa skeptikkoklisee (Suomessa on kirjoitettu kirjoja "Paholaisen asianajaja" ja "Paholaisen asianajajan paluu") jotka ei sisällä saatananpalvontaa, vaan skeptistä filosofiaa.

    2. Alunperin kirkossa haluttiin varmistaa ihmeet, eli katsoa että kyseessä ei ollut Jumalan nimissä kulkeva huijari, tai että ihminen ei olisi erehtynyt tulkinnassa ja luullut jotain tavallista ja normaalia asiaa ihmeeksi. Tätä tarkoitusta varten pidetiin ikään kuin "oikeudenkäynti". Se, joka yritti löytää ihmeen takaa huijauksen ei ollut saatananpalvoja, vaan kriittinen tehtävään asetettu, yleensä ottaen erittäin fiksu, uskonmies. Tästä ne skeptikotkin on nimen tietysti omaan käyttöönsä napanneet.

    Mielikuva ja sana hämää. Mutta tämä on tietysti uskovaisten käännyttäjien kohdalla enemmän laki, sääntö ja perusoletus, kuin poikkeus. Mikä. Teitä. Porilaisia. Oikein. Vaivaa?

    ReplyDelete
  6. PS: Minusta teeparannus.fi on kiva, kivempi kuin .com -versio. "Tee parannus! -viestintäohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on edistää käyttäjälähtöistä, suunnitelmallista ja kustannus- sekä energiatehokasta korjausrakentamista. Perusparantamista tarvitaan niin taloyhtiöissä, pientaloissa kuin koko rakennetussa ympäristössäkin.
    "

    ReplyDelete