14.1.11

Onko Jeesus Doritos-sipsi?

Teologit joutuvat kamppailemaan vaikeiden kysymysten parissa. Katoliset teologit joutuvat pohtimaan voisiko transsubstantiaation käsitystä päivittää. Ehtoollisleipään teleporttaava Jeesus on liberaaleissa tulkinnoissa vain symboli. Konservatiiviset tulkitsevat ilmiön kirjaimellisesti. Jenkkilän ihmemaassa nostettiin kohua erään mässyn mainoksesta. Uskottavan maukkaiden Doritos-sipsien mainoskilpailuun osallistui video, jossa pilkataan katolisen kirkon ehtoollisoppeja. Kauhistelusta piti huolen FoxNews. Mainoksessa kirkko on pulassa. Väkeä ei näy penkeillä. Pappi rukoilee vastausta Isältä. Hän antaa viestin. Ehtoollisella aletaan jakaa mahtavan maukkaita Doritos-sipsejä.

Mainos ei voittanut mainoskilpailua. Sitä ei esitetty television mainostauoilla. Siksi kohua saadaan aikaan vain pakottamalla. Mainoksessa pappia näytteli mainoksen luoja, joka on myös ns. kunnon katolinen. Kuitenkin kunnon katoliset (FoxNewsin haastattelema Lars Larson) eivät tykkää siitä miten Kristuksen kehoa siirretään muualle kuin perinteiseen ehtoollisleipään. Mainoksessa pilkataan kristinuskoa! Esitetään myös fatwakateuden laukaisema: Miksei muslimeja kiusata sipsimainoksissa?

Mutta mainoksen luoja toteaa, ettei herkullisen rapeita Doritos-sipsejä siunattu, joten ne eivät olleet ehtoollisen korvike. Mikä on Totuus? Miten saamme selville onko Jeesus siirtynyt sipseihin vai ehtoollisleipiin? Siinä on teologeilla pohtimista.




Now with 20 % more Jesus.

2 comments:

  1. "Kauhistelusta piti huolen FoxNews."

    Haluaisin kuulla uutisen, jossa kauhistellaan kuinka ateismia pilkattiin jossain jollain tavalla. Ai niin, enhän minä olekaan Adolf Hitler.

    ReplyDelete