Sana sunnuntaille: Napajää

Aloitan näyttämällä ilmastonmuutokseen uskovien propagandapläjäyksen. Siinä väitetään, että jäälauttojen supistuminen uhkaa mursuja.



Jääkentät ovat muka katoamassa. Mursut joutuvat uimaan todella pitkiä matkoja. Ruokapaikat ja lepopaikat ovat nykyään liian kaukana toisistaan. Jäällä lepäämään tottuneet mursut eivät elä entisillä paikoille keskellä merta, sillä siellä ei ole enää tarpeeksi jäätä. Ympäristöhipit ja ilmastopanikoijat levittelevät kuvia nälkiintyneistä mursuista ja niiden poikasista. Aivan kuin mätänevät raadot saisivat ilmastonmuutoksen jotenkin ihmisten aiheuttamaksi.

En suostu nöyrtymään ilmastopanikoinnin edessä! Mursujen massiiviset uintiretket ovat hyvä asia. Kroolaus pienentyneiden ja kadonneiden jäälauttojen välillä tekee niille vain hyvää. Kuten videoissa ja kuvissa näkyy, ovat mursut selvästikin ylipainoisia. Tämä on fakta. Pitkät vaellukset polttavat pois nuo ihramassat. Jäiden ja läskin sulaminen johtaa uuden, uljaan ja trimmatut mursulajin kehitykseen.

Syömishäiriöstä kärsivä mursu häpeää ruhoaan.

Napajään laajuus on ehkä vaihdellut, mutta onneksi varma asiantuntija on todennut, ettei muutos ole ollut merkittävää. NASA:n entinen astronautti Harrison Schmitt on todennut, että vuonna 2009 napajää peitti yhtä laajaa pinta-alaa - ellei laajempaa - kuin vuonna 1989. National Snow and Ice Data Center vahvistaa astronautin väitteen. Tästä kuvasta selviää, että jää oli todellakin samalla linjalla noina vuosina.

Tässä kohtaa ilmastopanikoijat ja teollisuutta vihaavat hipit alkavat tietenkin valittamaan "valikoivasta" työskentelystä. He huomauttavat nyrpeästi, että pelkästään 1989:n huhtikuun vertailu on samalla linjalla vuoden 2009 jääpitoisuuksien kanssa.

Vaikka jääkentät ovat vuosi vuodelta heikompia, niin se voi olla esimerkki jään voimien keräämisestä ennen mahtavaa comebackiä. Jos mursut kuolevat sukupuuttoon, niin se jättää ihmisille enemmän ravintoa. Kukapa ei haluaisi tuoretta nilviäiskeittoa.