11.7.11

HAARP tulee, HAARP tappaa!

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä varoittaa jälleen kerran tulevasta jättituhosta. Tällä kertaa nimettömät tietolähteet ovat paljastaneet, että Yhdysvaltojen huippusalainen megasuperase HAARP tulee aiheuttamaan entistä enemmän tuhoja.


Eräs yhdysvaltalainen yksityishenkilö oli saanut vihiä, että maailmalla tulisi tapahtumaan 2 tuhoisaa maanjäristystä. Toinen tapahtuisi Oregonin rannikolla ja olisi voimakkuudeltaan 9,8 richterin jysäys joka aiheuttaisi tuhoisan tsunamin.


Eikä siinäkään vielä kaikki. Irakilaisten sotilaiden aivopesuun, hirmumyrskyjen tuottamiseen ja mannerlaattojen kutittamiseen tarkoitettu HAARP kohdistetaan myös Euroopan suuntaan.

Toinen taas tulisi olemaan kanariansaarilla sijaitsevan tulivuoren purkaus, joka saisi aikaan erittäin tuhoisan tsunamin. Mikä iskeytyisi mm. Espanjan, Ranskan ja Italian rannikoille tappaen yli 20 miljoonaa ihmistä.


Kauhistuksen kebab-tanko sentään! Ensin HAARPilla tuhottiin Haiti, laukaistiin Islannin kliimaksi, sitten sillä pamautettiin tsunami Japaniin, seuraavaksi Kanariansaaret sauhuavat. Ehkä NWO-väki on kuitenkin hieman viisastunut viime vuosien vastaavista panikointiuutisista. Tuleville HAARP-järistyksille ei näet anneta mitään tarkkaa päiväystä. Ei kuukautta. Ei edes vuotta. Järistykset voivat tapahtua vaikkapa vuonna 2525. Kaksi vuotta sitten NWO-blogi varoitti, että aivan pian Yhdysvalloissa pamahtaa useampi ydinpommi.

Ei pamahtanut.

Tulen jännittämään näitä tuoreimpia tuhoennustuksia samalla tavalla kuin mitä tahansa urheilulajin maailmanmestaruusottelua. Eli en ollenkaan.

No comments:

Post a Comment