26.1.12

Ahhh, tässä maistuu tuore abortti

Oklahoman osavaltiolla on karmaiseva ongelma. Senaattori Ralph Shortey ei epäröinyt ongelman ratkaisemisessa. Hän laati lakialoitteen, joka kieltäisi tuotteiden valmistamisen ja myymisen, jos ne sisältävät abortoituja alkioita.

Hetkinen?

Abortoituja alkioita vaikkapa ruokapaketeissa? Miten sellaista on päässyt käymään Oklahomassa? Onneksi tilanne ei ole sellainen kuin senaattorin uhkakuvaukset antaisivat ymmärtää. Kohua on noussut mm. Pepsille aineita tuottavan firman kehitysmenetelmistä.

Senomyx kehittää ja valmistaa ruoka-annosten mausteaineita. Niiden reaktioita ihmisten makunystyröiden kanssa testataan kantasoluista ohjelmoitujen makuaistiin erikoistuneiden makusilmujen avulla. Tai proteiineilla. Tjsp. Senaattori Shortey on saanut kuulla jostakin, että Senomyx on saanut kantasolunsa aborttiklinikoilta. Siksi hän laati kiellon abortoitujen sikiöiden listaamsesta ruoka-aineiden sisällysluetteloihin. Todennäköisesti senaattori sai tiedotteen Children of God for Life -järjestöltä, joka vastustaa abortteja.

Ensivaikutelma on toki epämiellyttävä, kunnes ottaa selvää mistä oikeasti on kyse. Abortti liittyy Senomyxiin sen verran, että firma on tilannut kantasolunsa HEK 293 -solulinjalta. Kohua aiheuttanut abortti tapahtui alunperin joskus 70-luvulla. Alkiosta napattiin kantasoluja talteen. Niitä soluja on viljelty petrimaljoissa siitä lähtien. Solut ovat monistuneet moneen otteeseen, ja niitä löytyykin monesta laboratoriosta.

Joten senaattori Shortey laati turhan lakialoitteen, turhan pelon sanelemana. Lisäaineita tutkiva firma ei laita solulinjalta poimittuja soluja lisäaineisiinsa, vaan niitä käytetään vain tutkimuksessa. Eikä tutkimusta varten tarvitse abortoida lisää alkioita. Ehkä Shorteyn taustalla on jokin ovela keino hankaloittaa kantasolututkimusta Yhdysvalloissa? Tässä vaiheessa abortoiduilla sikiöillä kukkahattutäteily on sama asia, kuin väittäisi kuplavolkkareilla ajamisen edistävän juutalaisten kansanmurhaa.

Kiitos vinkistä H. Kinnuselle.

3 comments:

  1. Kuuleman mukaan eräs äskettäin kuollut suomalainen mystikko tapasi sekoittaa aamujogurttinsa sekaan omaa siementään. Mitä tästä sanoisi Paavi?

    ReplyDelete
  2. Kuten PA jo ilmaisi itsekin, ruoka on helppo tehdä vastenmieliseksi pelkällä ajatuksella. Inhoreaktio on hyvin syvällä ja tuo abortinvastustaja on tässä mielessä vahvoilla.

    Ei välttämättä auta mitään todistella vaikka "ettei ole atomiakaan ole siirtynyt", kun jo inhon ajatuksen siirtymä riittää.

    ReplyDelete
  3. Abortti on eettisesti ja moraalisesti väärin. Allaolevat artikkelit kertovat asiasta mm. tutkimustiedon valossa!

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/abortti.html
    http://www.jariiivanainen.net/Abortti.html

    ReplyDelete