8.2.12

Kardinaali Eganin kardinaalivirhe

Katolisen kirkon seksiskandaalit ovat velloneet otsikoissa monta vuotta. Aina jostakin maailman nurkasta löytyy uusi hiippakunta, jonka kaapeista löytyy pölyisiä luurankoja. New Yorkin arkkipiispa Edward Egan oli otsikoissa vuonna 2002, kun hän pyysi julkisesti anteeksi kirkon tapaa käsitellä hyväksikäyttöjä. Eikä uhrien auttaminenkaan ollut sujunut aivan mallikelpoisesti. Anteeksipyyntö oli tarpeen aikana, jolloin Yhdysvaltojen media kiinnitti huomionsa katolisen kirkon ongelmiiin. Ehdoilla saneltu kirje oli enemmän kuin mitä muilta vastaavilta kaapupukuisilta miehiltä oli totuttu samaan. Esim. Puolassa tapahtuu tällaista. Tuskin Eganin anteeksipyyntöön vaikutti kovin paljoa se, että kardinaali oli juuri kutsuttu Vatikaaniin kertomaan hyväksikäytöistä paaville.

Sittemmin kardinaali Egan on muuttanut mieltään. Uusimmassa haastattelussa Egan toteaa, että tiedostusvälineet ovat aivan syyttä pitäneet kohua otsikoissa. Hänen mielestään on selvinnyt, ettei vuonna 2002 oikeastaan ollut mitään anteeksipyydettävää. Kardinaali ei ole tullut tietoiseksi yhdestäkään hyväksikäyttötapauksesta, joka olisi tapahtunut hänen valtakaudellaan. Siis sellaisia tapauksia jotka olisivat päätyneet oikeussaleihin asti. Paljastuneet hyväksikäyttäjät olivat aktiivisia Eganin edeltäjän aikana. Egan passitti ongelmatapaukset seurakunnan hoitolaitoksiin. Sen lisäksi hän on sitä mieltä, ettei hiippakunnalla olisi edes ollut velvollisuutta ilmoittaa hyväksikäyttöepäilyjä viranomaisille (osavaltion laki sanoo toisin, kardinaali).

Eli kardinaali ei ole tehnyt mitään kardinaalivirheitä. Eganin alaisuudessa ei ole paljastunut hyväksikäyttöjä hänen ollessa New Yorkin kardinaali. Olisihan sellaiset asiat paljastettu. Kuitenkin jotkut asianajajat ovat erimieltä kardinaalin kanssa. Joidenkin asiakkaat ovat valittaneet hyväksikäytöstä hiippakunnille silloin kun Egan oli piispana (vuosina 1989 ja 1993), mutta hiippakunta ei reagoinut valituksiin.

Vuonna 1995 hiippakunnan entinen kardinaali Walter Curtis todisti oikeudessa, että hän käytti harkintaansa arkistojen tuhoamisessa. Tietenkin papereita poistettiin lukituista kaapeista vasta sitten, kun niihin liittyvä pappi oli kuollut. Kirkko onkin tehnyt sovitteluja syytöksiä esittäneiden kanssa, joten joitakin dokumentteja ei saada julkiseksi millään kauniilla pyynnöllä. Kardinaali Egan on aivan oikeassa siinä, ettei yhtäkään pappia ole tuomittu lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä hänen valtakaudellaan. Eganin ohjeistuksella tehtiin sovittelua kymmenillä miljoonilla dollareilla perheiden kanssa, joten tuomioita ei saneltu mistään.

Toisaalla Vatikaanissa monsignor Charles Scicluna ilmoittaa, että vaikeneminen aiheuttaa suurta tuskaa ja vahingoittaa myös kirkkoa. Merkittävä maininta noinkin korkealta katolisen kirkon lehtereiltä on se, että kirkon sisällä on sovellettu "omertan" lakia. Eli hyväksikäyttöjä on tietoisesti salattu, kuten niin moni tuomari on havainnut oikeussaleissaan. Noin 200 piispaa, pappia, muuta hengellistä johtajaa, hyväksikäyttöjen uhreja ja psykologeja kokoontui Roomaan pohtimaan miten seksiskandaalien ryvettämää kirkkoa saataisiin puhtaamaan kuuntoon. Kuitenkaan katolinen kirkko ei ole julkaissut arkistoistaan salattuja dokumentteja, joissa kirkon sisäisesti järjestetyt pappien siirtelyt kertoisivat missä pedofiilit luuraavat.

No comments:

Post a Comment