15.4.12

Jumalanpilkka, ei aina uhriton rikos

Vaihteeksi erittäin masentavia uutisia uskonnon monipuolisesta maailmasta. Pakistanin Sheikhupurassa asuva 80-vuotias Iqbal Butt sai syytteet jumalanpilkasta. Muslimipapit protestoivat Buttin väitettyjä pilkkapuheita suoraan poliisille. Poliisit nappasivat vanhukset tutkintavankeuteen. Oikeudessa ei kuitenkaan löytetty mitään todisteita jumalanpilkasta. Poliisi luopui syytteistä. Butt päästettiin vapaaksi.

Kaikki hyvin ja onnellinen loppu häämöttää.

Paitsi sen pienen pienen asian faktan takia, että syytöksen jumalanpilkasta esittänyt mies ampui vanhuksen. Hän on paikallisen moskeijan rukousjohtaja. Poliisi etsii ampujaa.

Koko lainsäädäntö jumalanpilkasta itsessään on niin järjetön laki, että olen erittäin huolestunut sellaisten lakien vahvistamisesta. Niin tehdään - tai aiotaan tehdä - Kuwaitissa. Maan laki tekee jumalanpilkan linnareissun arvoiseksi. Kuitenkin jotkut haluavat tiukentaa lakia. Rangaistus Muhammadin tai Koraanin epäsoveliaasta sanaseppoilusta voisi aiheuttaa jopa kuolemantuomion.

Intiassa ollaan myös melko tarkkoja jumalanpilkkalakien noudattamisesta. Tarkkoja siinä mielessä, että pilkaksi lasketaan ihmeeksi luultujen ilmiöiden selvittäminen. Tämän sai huomata intialainen skeptikko Sanal Edamaruku. Hän vierailu katolisen kirkon tiloissa. Siellä roikkui ulkoseinässä krusifiksi, jonka jaloista vuotaa vettä. Sadat ihmiset olivat tulleet katsomaan veden valumista. Kirkko levitti mainoskuvia ihmeestä. Edamaraku selitti tv-ryhmälle, että Jeesuksen jalkojen takana kulki ohut viemäröintiputki, josta krusifiksin naulat johtivat vettä kapillaari-ilmiön kautta jalkojen pintaan. Sekös sai ihmeuskovaiset ärsyyntyneiksi. Patsaasta tippuva vesi ei voinut olla muuta kuin Jumalan lähettämä fysiikan lakien rikkomus. Patsaasta kerätty vesi ei voinut olla mitään muuta kuin pyhää vettä. He vaativat anteeksipyyntöä skeptikolta.

Edamarukuun kohdistettiin jumalanpilkkasyytös. Poliisit soittivat skeptikolle, ja pyysivät häntä ilmaantumaan poliisiasemalle, jotta syyteet ja pidätys saataisiin suoritettua. Rikoslaki sisältää pykälän, jossa uskonnollisten tunteiden loukkaaminen on rikos. Toistaiseksi Edamaruku on vapaalla jalalla. Hän on kommentoinut, että oikeudenkäynti olisi loistava tilaisuus osoittaa miten patsas oli kerännyt vettä.

Suomessa meno on onneksi nykyään ihan ihmisoikeuksien puolella. Suurimmat uskonnolliset kiistat ja porut tulevat rauhallisemmilta suunnilta. Esim. kristillisdemokraatti Juhani Starczewskin suusta. Hän on lähes tuohtunut siitä, että Suomi on muuttumassa jumalattomaksi maaksi. Vakava oire tästä muutoksesta on Lutakon hotellissa tehty päätös. Hotelli ei aio ottaa huoneisiinsa Raamattuja. Uskonnollisen tasapuolisuuden vuoksi hotellihuoneisiin pitäisi ottaa muidenkin uskontojen kirjallisuutta. Eikä hotellin johto näe, että hotellin tehtävä olisi levittää uskontoa. Uskonto olisi asukkaan henkilökohtainen asia. Se on uskovaisen mielestä törkeä päätös.

Juhani Starczewski on todennut keskusteluissa, että Raamatussa todetaan Jumalan olevan ainoa oikea jumalolento, ja siksi hotelleissa pitäisi olla Raamattuja. Hotellin päätös tulee varmasti yleistymään ympäri Suomea. Eroa Kirkosta -palvelu tietotti tänään, että nykyään jopa viidennes suomalaisista ei kuulu mihinkään uskontokuntaan.

2 comments:

  1. Kuka ehdottikaan, että jumalanpilkka pitäisi säätää asianomistajarikokseksi? Vain pilkatulla itsellään pitäisi olla oikeus nostaa syyte.

    ReplyDelete
  2. Valitettavasti hotellilla ei sitten kuitenkaan ollut uskallusta viedä asiaa loppuun asti; http://www.iltasanomat.fi/matkat/hotellin-raamatut-kuohuttavat-jyvaskylassa-sanoman-levittaminen-ei-kuulu-tehtaviin/art-1288462769422.html

    ReplyDelete