25.4.12

Sana sunnuntaille: Bensiini

Vuoden 2008 toukokuussa löpön hinta oli pilvissä. Bensiinin kuluttajahinta oli Yhdysvalloissa 3,62 dollaria gallonaa kohden, kuten silloisessa Helsingin sanomien uutisessa kerrottiin. Talousuutisessa kerrottiin miten huoltoasemilla järjestettiin rukoushetkiä halventumisen puolesta. Vuodessa bensiinin hinta oli kallistunut jopa 50 prosenttia. Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton toimitusjohtaja Jarmo Nupponen kertoi suoraan, ettei tunnelin päässä ole valoa, sillä se on suljettu säästösyistä.

Joka tapauksessa kuluttajien pitää sopeutua koviin hintoihin, sillä ei ole näköpiirissä tekijää, joka olennaisesti halventaisi öljyn ja öljytuotteiden hintoja lähiaikoina.


Uskovaisten näköpiirissä oli kuitenkin yksi selvä tekijä. Tekijöiden tekijä. Vain Jumala saisi polttoaineen hinnat alas. Ja katso, parisen vuotta myöhemmin minä ilmoitan teille ilosanoman.



Käyrässä on aivan selvä lerpahdus vuoden 2008 lopulla. Eli rukouksien lähettäminen taivaalliselle öljy-yhtiölle ei ollut turhaa touhua. Sittemmin väki varmaan lopetti rukoilemisen, sillä hinta lähti tasaiseen nousuun. Nyt ollaan taas vuoden 2008 alkupuoliskon hintatason kohdalla.

Tietenkään ei kannata vaivata päätään maailman poliittiselle tilanteella, öljyjalostamoiden tuotantokapasiteeteilla, bensiinien tukkuvarastoilla tai muillakaan asiaan liittyvillä jutuilla. Hinnan putoamisella vuonna 2008 on yksinkertainen selitys: Rukoilu.

2 comments:

  1. Talouskriisillä ei ollut mitään tekemistä öljyn hinnan putoamisen kanssa. Ainakin, jos uskiksilta kysytään.

    ReplyDelete
  2. Jumala ehtii joka paikkaan, kuulemma hän (vai se?) päättää jopa urheilukisojen lopputuloksista. Ehkäpä hän on rahapeliaddikti...

    ReplyDelete