Uutisessa kuitenkin mainitaan jotakin, joka nostattaa kulmakarvani Herraa kohti.
Siellä työskentelee kuusi Helsingin seurakuntien ja kuusi Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työntekijää.
Sosiaaliviraston työntekijöitä seurakunnan tiloissa? Pian selviääkin, että kappelin rakentaminen maksoi seitsemän miljoonaa euroa. Seurakunta oli alunperin luopumassa rakentamisaikeista, mutta kaupunki patisteli lammaspaimenta takaisin Kamppiin. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen oli aloitteen takana. Seurakuntayhtymä maksoi rakentamisen. Onneksi kaupunki tuli vastaan vuokran ja rakennuslupien kanssa. Jos olen oikein lukenut nettiuutisia, niin aluksi vuokratarjouksen summa oli nolla. Sittemmin kaupunki korotti vuokraa, joka on vielä alennettu verrattuna maallistuneisiin kiinteistöihin. Kappeli maksaa vuokraa 5 169 euroa vuodessa. Kaupunki maksaa myös kolmen suntion palkoista puolet.
Noh, ei liene yllätys, että hanke nostatti ihmettelyä ihan Helsingin kaupunginvaltuustossa (s. 54 eteenpäin) vuonna 2009. Mukana oli myös henkilö joka istui myös Helsingin yhteisessä kirkkovaltuustossa. Siksi puoltavien päätösten teko olikin joillekin melko helppoa. Jo tuolloin protestoitiin sosiaalitoimiston liittämistä seurakunnan rakennukseen. Kuitenkin äänestystulos oli selkeästi kappelin puolella. Hankkeen etenemistä seurattiin Helsingin paikallisuutisissa vuosien vieriessä. Hiljentymispaikka onkin ihan hyvä idea, varsinkin tuon kulutuskapitalismikeskuksen vastapainona. Mutta miksi se täytyy rakentaa kirkkoon kiinnitetyllä napanuoralla?
Samat protestit ilmoitettiin myös Helsingin vapaa-ajattelijoiden toimesta, kun tiedot suunnitelmista tulivat julki. Aiheesta on kirjoiteltu Vapaa-ajattelijoiden liiton lehdissä (en tilaa niitä mutta saan kuitenkin luettavaksi). Protestointiin liittyi mukaan Helgingin vapaa-ajattelijoiden hallituksen jäsen Pertti Jarla. Eli itse Fingerporin luoja.
Näpsäkkä valtion ja kirkon välinen erottelu oli helppo ja johdonmukainen perustella. Kappelin vastustaminen kulminoitui avajaispäivään. Silloin hankkeen vastustaminen ylitti uutiskynnyksen, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että vastustaminen on kansan silmissä tapahtumassa ensimmäistä kertaa. Miten muuten voidaan selittä esim. se, että vapaa-ajattelijoiden protestointi herättää outoja ihmettelyjä.
Kas vain, sanoi kasvain ja kasvoi vain: Ihanko uutena asiana vapareille tuli tieto Kampin kappelista, kun sitä nyt vasta avajaisten yhteydessä ruvettiin vastustamaan?
Kappeli on rakennettu. Palkkoja maksetaan. Veronmaksajien rahoja laitetaan seurakunnan toimintaan. Kirkolla on erikoisoikeuksia, joihin muiden on vaan totuttava. Minkäs teet. Täytyy vain todeta, että jotkut maailmankatsomukset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Toki kappeliin pääsee kuka tahansa, ilman tiedusteluja ihmisen uskonnosta tai uskonnottomuudesta.
Jos kaipaisin jonkinlaista hiljentymistilaa kesken kaupunkireissuani, niin poikkeaisin mielelläni kirjastoon. Sieltä rauhallinen nurkkaus mukavassa tuolissa olisi omiaan palauttamaan stamina-palkkiani ylöspäin. Käyn kuitenkin tarkistamassa kappelin huomenna. Se on auki kuuteen asti illalla. Olenhan lähettyvillä PA-tapaamisen merkeissä.
Tämän tapauksen yhteydessä on tullut esille myös erikoinen vihamielisyys ateisteja kohtaan. Vapaa-ajattelijoiden kritiikki on yritetty sivuuttaa tunteisiin vetoavalla leimaamisella, jossa ateistit näyttäytyvät auttamista vastustavina fanaatikkoina. Eivät vapaa-ajattelijat tietenkään mitään auttamista vastusta, vaan sitä tapaa, jolla uskonto yrittää loisia julkisen palvelun kyljessä.
ReplyDeleteKappelin kannattajien argumentit menevät kuitenkin viuhahtaen ohi vapaa-ajattelijoiden pointeista, ja aivan tarkoituksella, koska niinhän meillä Suomessa on tapana rationalisoida julkisen vallan nurinkurisuuksia. Keskustelua vääristellään röyhkeästi oikeiden kysymysten kiertämiseksi.
Erityisesti silmiin pisti käsite "sielunhoidolliset palvelut" yhdessä puheenvuorossa. Voi jukra, sehän kuulostaa melkein tieteeltä, kun sen noin muotoilee! Uskonnon tuputtaminen yritetään toisin sanoen selittää osaksi sosiaalihuollon "palvelukonseptia". Ei mikään hirveän ovela silmänkääntötemppu, mutta ristiriidat hautaavaa ja sopivasti ympäripyöreää kapulakieltä.
Voisiko sosiaalityön viihtyminen samassa yhteydessä uskonnon kanssa selittyä osittain sillä, että sosiaalityön eetokseen sisältyy etäisesti uskonnollissävyisiä viritelmiä? Esimerkiksi lastensuojelussa ja nuorisotyössä voi joskus havaita lähes kulttimaista toimintakulttuuria, kun rationaalisuus ja perusoikeudet heitetään mäkeen paranoidisessa holhoamisvimmassa.